Moni vähävaraisen perheen lapsi suuntaa kesäisin Länsi-Teiskoon

Kesän riemut kuuluvat kaikille

Oletko koskaan miettinyt, mihin pelikoneisiin syöttämäsi kolikot lopulta päätyvät? Yksi kohde löytyy Ylöjärven Länsi-Teiskosta.
– Toimintamme pyörii pitkälti Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Sen avulla pystymme esimerkiksi palkkaamaan ohjaajia ja ylläpitämään näitä vanhoja rakennuksia, Lasten kesäleiriyhdistys -76:n toiminnanjohtaja Jussi Forsman selvittää.
Forsmanin luotsaaman järjestön ydinajatuksena on tarjota kunnon kesälomamahdollisuus heille, joilla sitä ei muuten ole. Toiminnan keskiössä ovat lyhyet leirit, joita järjestetään yhdistyksen omalla tilalla Näsijärven rannalla.
Lähes 40 vuoden ikään ehtinyt Lasten kesäleiriyhdistys on toiminnanjohtaja Jussi Forsmanin mukaan järjestänyt aikoinaan leirejä jopa Kreikassa asti. Parikymmentä vuotta sitten toiminta kuitenkin vakiintui Länsi-Teiskoon. – Täällä on kaikki, mitä tarvitaan: hyvä ranta, metsää ja toimiva pihapiiri, Forsman sanoo.

Lähes 40 vuoden ikään ehtinyt Lasten kesäleiriyhdistys on toiminnanjohtaja Jussi Forsmanin mukaan järjestänyt aikoinaan leirejä jopa Kreikassa asti. Parikymmentä vuotta sitten toiminta kuitenkin vakiintui Länsi-Teiskoon. – Täällä on kaikki, mitä tarvitaan: hyvä ranta, metsää ja toimiva pihapiiri, Forsman sanoo.

Lasten kesäleiriyhdistys -76:ta vasta puolisen vuotta vetänyt Jussi Forsman on hyvin perillä hyväntekeväisyysjärjestönsä historiasta. Parina aikaisempana suvena leiriohjaajana toiminut mies kertoo yhdistyksen päätyneen entisen Kurun kunnan alueelle osin sattuman kautta.
– 1990-luvulla tämä Yli-Rantalan maatila tuli myyntiin, ja yhdistys päätti jättää siitä tarjouksen. Siinäpä se lyhyesti, Forsman hymyilee.
– Olimme järjestäneet leirejä Pirkanmaalla jo aiemminkin, mutta emme koskaan tällä seudulla. Käsittääkseni moni asia vain loksahti parikymmentä vuotta sitten paikoilleen, hän tarkentaa.
Aikakauslehti Seuran aloitteesta aikoinaan perustettu Lasten kesäleiriyhdistys ei ole koskaan tavoitellut toiminnallaan liikevoittoa. Yleishyödyllisen yhdistyksen alkuperäisenä tavoitteena oli kesäleirien järjestäminen vähävaraisille, mutta nykyään kohderyhmä on merkittävästi aiempaa laajempi.
– Leiripaikat jaetaan hakemusten perusteella. Etusijalla ovat taloudellisista, sosiaalisista tai terveydellisistä ongelmista kärsivät lapset ja nuoret, Forsman kertoo.
Syyt Länsi-Teiskon kesään hakeutumiselle ovat Forsmanin mukaan monenkirjavia. Yleisin peruste on vanhempien ajan tai rahan puute. Jälkikasvulle halutaan taata mukava kesäinen lomakokemus, vaikka omat voimavarat eivät siihen riittäisikään.
– Minusta se kertoo siitä, että toimintamme koskettaa niin lapsia kuin vanhempiakin. Työtämme on sanottu ennaltaehkäiseväksi lastensuojelutyöksi, ja minusta se on aika osuva määritelmä, Forsman miettii.

Simppeliä elämää ja arvokasta oppia

Kesäleirien perusluonne ei ole muuttunut aikojen saatossa juuri ollenkaan. Olennaista on yhä säännöllinen päivärytmi.

Kesäleirien perusluonne ei ole muuttunut aikojen saatossa juuri ollenkaan. Olennaista on yhä säännöllinen päivärytmi.

Pääkaupunkiseudulla Länsi-Teiskon kesäleirit ovat jo eräänlainen käsite. Helsingissä päämajaansa pitävän Lasten kesäleiriyhdistyksen tilausbussit ovat kuljettaneet metropolialueen lapsia ja nuoria Pirkanmaalle jo lähes 40 vuoden ajan.
– Enimmäkseen leiriläisemme ovat kotoisin Helsingistä ja sen lähiympäristöstä. Muutamia innokkaita tulijoita hyppää kyytiin myös matkan varrelta, yksittäisiä  lapsia ja nuoria jopa Ylöjärveltä, Forsman tietää.
– Tieto leireistämme leviää pitkälti suusta suuhun. Eli kun joku lapsi tai nuori on käynyt Länsi-Teiskossa ja viihtynyt, hän kertoo kokemuksestaan yleensä mielellään eteenpäin kavereilleen. Jotkut leiriläiset tulevat tänne vuosi toisensa jälkeen, toiminnanjohtaja jatkaa hymyillen.
Mitään järin erikoista Yli-Rantalan leirikeskuksessa ei kesäisin tehdä. Tavallisen kesäleirin ohjelmaan kuuluu uimista, yöpymistä teltassa, luontoon ja eläimiin tutustumista sekä liuta erilaisia pelejä ja leikkejä.
Yksinkertaisilta kuulostavat ilot ovat tämän päivän natiaisille jännittäviä elämyksiä. Forsman arvelee useimpien nykyajan lasten ja nuorten pitävän perinteisiä kesäleirejä tavallaan alkeellisina.
– Ja onhan se kieltämättä niin: täällä tehdään muuta kuin ollaan erilaisten medioiden tavoitettavissa ympäri vuorokauden, hän pohtii.
– Moni oppii leireillämme muun muassa sellaisia sosiaalisia taitoja, joita ei muuten arjessaan oppisi. En usko, että tällaisten leirien tarve on siksi ainakaan vähenemässä tulevaisuudessa.

Mukaan ehtii vielä hakea

Vuosittain Yli-Rantalan leirikeskuksella vierailee jopa yli 500 nuorta kesäleireilijää. Määrä on viime vuosina ollut Forsmanin tietojen mukaan hivenen laskemaan päin.
– Syynä on ollut RAY:n toimintakulttuurin muutos. Yleishyödyllisenä yhtiönä se pyrkii olemaan koko ajan avoimempi ja läpinäkyvämpi kuin ennen, mikä on tietysti erittäin hyvä juttu, toiminnanjohtaja pohjustaa.
– Samalla tukea saavien tahojen – kuten meidän – on täytynyt tiukentaa tukirahojen käyttökriteereitä. Muutama sellainen lapsi, joka olisi halunnut tulla leirillemme toistekin, ei ole nyttemmin enää voinut tulla tänne, hän jatkaa.
Vajaateholla Länsi-Teiskon leirikeskus ei kuitenkaan tänäkään päivänä pyöri. Leirikausi alkaa edelleen kesäkuun alussa ja kestää liki taukoamatta aina elokuuhun saakka.
Nykyään leiripaikkaa voivat hakea myös sellaiset perheet, joilla ei taloudellisia tai sosiaalisia ongelmia ole.
– He vain sitten maksavat lapsensa leiristä täyden hinnan. RAY:n tukemat lapset saavat tuntuvan alennuksen, Forsman selvittää.
Toiminnanjohtajan mukaan loppukesän leireillä on edelleen vapaina muutamia hajapaikkoja myöhäisille ilmoittautujille. Ainoastaan supersuosittu nuorten leiri on buukattu jo aikoja sitten täyteen.
– Kannattaa siis ottaa yhteyttä yhdistykseen, jos leppoisa kesäleiri kiinnostaa! Ei meillä ole mitään syytä olla täyttämättä paikkoja, jos halukkaita tulijoita on, Forsman vinkkaa.

Länsi-Teiskon lasten ja nuorten leirit työllistävät joka kesä noin 20 henkilöä. Eniten työvoimaa tarvitaan leiritoiminnan ohjaamiseen. Maarit Kiuru valvoi viime viikolla lasten uimista sateisella Näsijärvellä.

Länsi-Teiskon lasten ja nuorten leirit työllistävät joka kesä noin 20 henkilöä. Eniten työvoimaa tarvitaan leiritoiminnan ohjaamiseen. Maarit Kiuru valvoi viime viikolla lasten uimista sateisella Näsijärvellä.

Länsi-Teiskon kesäleirit vuonna 2014

Menneet: Sporttileiri (2.–6.6.), luontoleiri (7.–13.6.), superleiri (14.–18.6.).
Tulevat: Lasten leiri 1 (23.–29.6.), Lasten leiri 2 (30.6.–5.7.), Lasten leiri 3 (30.6.–2.7.), Lasten leiri 4 (6.–12.7.), Lasten leiri 5 (13.–19.7.), Nuorten leiri (20.–26.7.), Lasten leiri 6 (27.–31.7.).

Lähde: Lasten kesäleiriyhdistys -76 ry

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?