Loputtomasti kuvattavaa

Eija Törni ei kyllästy kuvaamaan luonnon yksityiskohtia. Kuvauskohteita löytyy sekä Vihnusjärveltä että Varanginvuonolta.
Eija Törni: Sinitiainen.

Eija Törni: Sinitiainen.

Sinitiaisen sininen ja keltainen väri säihkyvät kevään valossa. Kukkakuvassa herkän oranssi keskusta varastaa huomion, ja kestää hetki, ennen kuin silmä hoksaa, että kukka on tosiasiassa valkoinen narsissi. Ketunleivän kukka puolestaan näyttää yllättävän siniseltä vesilasissa.
− Luonnossa on kuvaamista loputtomiin, valokuvat ottanut Eija Törni sanoo.
On maanantai, ja nokialainen Törni on juuri tullut kirjasto Leijaan ripustamaan valokuvanäyttelyään. Loputtomasti näyttää olevan hänellä kuviakin mukanaan.
Viime aikoina Törni on innostunut kukkien makrokuvaamisesta. Myös linnut kiehtovat.
− Kuvaan mielelläni myös maisemia – ne eivät karkaile, kuten linnut välillä tekevät, Törni naurahtaa.
Näyttelyn tunnelmallisia maisemakuvia Törni on ottanut muun muassa Utön ja Aspön saarilla sekä Ylläksellä.

Sisustava silkkiuikku

Kotikaupungissa Nokialla Törni löytää kuvattavaa muun muassa Vihnusjärven, Alinenjärven ja Kaakkurilammin läheisyydestä. Ei hän välttele pitkällekään reissulle lähtemistä.
− Miksi seisottaisimme asuntovaunua pihassa!
Juuri edellisenä päivänä Törni on käynyt miehensä kanssa Porissa. Siellä on hyväksi havaittuja luontoreittejä. Niiden varrelle osuu useita lintutornejakin, mutta tornit ovat valokuvaajan kannalta turhan kaukana linnuista.
− Kyllä linnun pitää olla kuvassa tunnistettavissa eikä vain pieni piste horisontissa, Törni tokaisee.
Eräällä reissullaan Törni löysi silkkiuikun pesän, jossa häntä ihastuttivat taidokkaat koristukset.
− Pesä oli vilkkaan maantien varressa. Se oli selvästi koristeltu vihreillä lehdillä ja rönsyillä. Ehkä uroslintu oli tuonut lahjoja ja kaunistanut kotia, jotta vaimo viihtyy siellä hautomassa.

Lunnit odottavat

Eija Törni valokuvaa omaksi ilokseen mutta myöntää, että nälkä kasvaa syödessä. Kolmen viikon päästä Törni ja Virpi-sisko lähtevät Varanginvuonolle. Siellä kameran muistikortille toivottavasti tallentuu lukuisia ruutuja etelänkiisloista, pohjankiisloista, pikkukajavista ja tietysti lunneista.
− Varanginvuonon lunnit ovat tottuneet luontokuvaajiin, ja ne päästävät ihmisen melko lähelle.
Norjasta palatessaan siskokset aikovat pysähtyä Kuusamossa. Siellä odottaa karhukoju, josta voi hyvässä lykyssä saada muutaman valokuvan komeista karvaturreista.
Törnillä on näyttelyssään esillä kaksi karhukuvaa, jotka hän otti Kuhmossa vastaavassa kuvauskopissa pari vuotta sitten.

Näyttelyseinä uusiutuu

Ottamistaan valokuvista Törni teettää myös suurennoksia ja kehystää ne. Kotitulostimella onnistuu A4-kokoisen kuvan printtaaminen kankaalle, mutta tätä isommat Törni käy tulostuttamassa liikkeessä.
Hän suosittelee kaikille omien valokuvien tulostamista kankaalle. Niistä saa persoonallista väriä kodin sisustukseen.
− En välttämättä suurenna koko kuvaa, vaan muokkaan sitä ja teen vain osasuurennoksen.
Törnien kotona seinät ovat täynnä Eijan ottamia valokuvia. Olohuoneeseen johtava käytävä on nimetty näyttelyseinäksi, ja sille kuvat on kiinnitetty oikean gallerian tyyliin vaijereilla. Törneillä käy paljon vieraita, joten olohuoneeseen mennessään kaikki voivat ihailla emännän taitavia otoksia.
Viimeksi näyttelyseinällä oli makrokuvia kukkasista.
− Vaihdan taulut neljä kertaa vuodessa – omaksi ilokseni. Muutamat ovat muita pysyvämpiä.

Eija Törnin luontokuvia kirjasto Leijan näyttelytilassa 24. toukokuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?