Ei mennyt niin kuin haavekuvissa

”Istun pihakeinussa alkukevään leppeässä lämmössä, luen hyvää kirjaa ja siemailen viiniä. Aurinko alkaa jo laskea, mutta sen lämpö viipyy vielä…” Hah! Todellisuus: Menen pihakeinuun lukemaan kirjaa viinilasi mukanani. Huomaan, että olisi pitänyt ottaa myös tyyny pyrstön alle, koska keinuhan on aika kova ja siinä on linnunkakkaa.
Avaan kirjan, alan lukea, maistan viiniä. Paljon makeampaa kuin piti, mutta menköön. Onpa hankala asento, kun pitää kannatella lasia pystyssä. Pihakeinussa ei ole yhtään tasaista paikkaa, johon lasin voisi laskea. Ja kaikkihan keinuu, koko ajan, koska minä yritän keksiä itselleni jotain mukavaa asentoa tässä kovalla penkillä. Jos juon viinin yhdellä huikalla pois, niin voin laittaa tyhjän lasin pois ja ongelma ratkeaa. Paitsi etten minä sitten enää istu pihakeinussa viiniä siemaillen.
Olen lukenut kaksi sivua, mutta en oikeastaan tiedä, mitä niissä tapahtui, koska olen keskittynyt enemmän miettimään, mitä tekisin viinilasille. Sitten kuulen ininän. Kevään ensimmäiset hyttyset ovat täällä. Ne ovat melkein pääskysen kokoisia ja tähtäävät ensisijaisesti otsaani, toissijaisesti käsiini. Viinilasi toisessa ja kirja toisessa kädessä on hankala hätyyttää hyttysiä.
Toisen pureman jälkeen minä luovutan, koska nuo ötökät ovat oikeasti niin isoja, että pelkään kolmannen imevän minut kuiviin. Palaan sisälle ja lysähdän helpottuneena sohvalle. Viinilasille on paikka sohvapöydällä. Jalat voi nostaa rahille.
”Löhöän sohvalla lukemassa kirjaa ja juomassa viiniä, vaikka ulkona on kaunis keväinen ilta.” Ei kuulosta niin hyvältä, mutta tuntuu huomattavasti paremmalta.
Illuusio jostain tulevasta on melko usein ihmeellisen kaunis todellisuuteen verrattuna. Tähän perustuu myös se, että ihmiset lähtevät metsään eväsretkelle lastensa kanssa. Se jos jokin synnyttää kauniita mielikuvia, ainakin etukäteen.
Metsässä Petjan kumisaapas hiertää ja Hilma ei jaksa kävellä enää. Kaapo tönäisee Hilman nurin märkään sammaleeseen, kun ei jaksa enää kuunnella toisen jatkuvaa vinkumista. Äiti ehdottaa, että mentäisiin takaisin kotiin, koska tästä ei tule mitään. Isä sanoo, huomattavan takakireällä äänellä, ettei laavulle ole enää pitkä matka. Löydetään jännän muotoinen käpy. Hetken kaikki ovat innoissaan, kunnes syntyy riita siitä, kuka sen saa pitää.
Laavulla puut ovat märkiä ja nuotio savuttaa. Hilmaa palelee, koska sammal on kastellut hänen housunsa läpimäriksi. Makkarat ovat sisältä kylmiä ja päältä mustia. Äiti miettii, että nyt olisi hyvä aika vähän kävellä laavun ympärillä ja opettaa lapsille jotain luonnosta, mutta ei jaksa. Kun vain pääsisi pian takaisin kotiin.
Retken ainoaksi plussaksi tuntuu jäävän se, että tuttaville voi kertoa käyneensä eväsretkellä koko perheen voimin. Luodaan heille illuusio täydellisestä perheonnen huipentumasta.
Hassua kyllä, tämä ei ehkä olekaan retken ainoa hyvä puoli. Ensin on illuusio, sitten on todellisuus ja sitten… simsalabim, aika kultaa muistot! Parin viikon päästä muistelet jo lämpimästi tuota yhteistä retkeä kauniiseen havumetsään, jossa suo levitti ympärilleen miellyttävää viileyttään ja nuotion loimu lämmitti kaikkien kasvoja.
Kävin teininä isäni kanssa Lemmenjoella viikon vaelluksilla. Rinkka, teltta, kartta, kuksa ja nokinen pakki, säilykeliha, kamomillatee. Muistan hienot maisemat ja sen, miten hyvältä rusinat maistuivat, kun niitä söi keskellä erämaata kannon nokassa istuen. Iltaisin kirjoitin päiväkirjaa. ”Muista, että jos isä ensi syksynä kysyy, niin älä lähde.” Niin siellä lukee.
Vuoden päästä lähdin kuitenkin ja olen onnellinen, että lähdin. En enää muista, miltä se rakko kantapäässä ja kavereiden ikävöinti tuntuivat. Voi noita onnellisiksi kultautuneita aikoja erämaassa.
Elämisen taitoa on kuulemma osata haaveilla. Suurempaa taitoa on ehkä erottaa, mitkä haaveet kannattaa toteuttaa. Jotkin niistä pysyvät kauniimpina, kun ne jäävät haaveiksi. Nauti ajatuksesta, koska toteutus pilaa kaiken.
Sitten on niitä haaveita, jotka kannattaa toteuttaa, koska totuus on joskus taruakin ihmeellisempää. Tai jospa vain toteuttaisi kaikki, jotka ovat toteutettavissa ja luottaisi siihen, että aika tulee ja korjaa pettymykset. Viikossa, parissa tai sitten vaikka vuosikymmenessä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?