Tampereen läntinen ratayhteys hämmentää yhä Ylöjärvellä

Väärinkäsitysten sillisalaatti

Ylöjärven Uutisten sähköpostiin kolahti huhtikuun alussa viesti Hopeatieltä. Viime vuonna toimintansa lopettaneesta Pro Harju Ylöjärvi -liikkeestä kerrottiin, että taannoin otsikoissa viihtyneellä alueella oli jälleen noussut huoli viihtyisän elinympäristön puolesta.
Vasta suunnitteluasteella oleva Tampereen läntinen ratayhteys vaikutti yhä uhkaavan kaupunginosan ihmisten koteja, ainakin teoriassa. Käytännön tasolla asia osoittautui kuitenkin mutkikkaammaksi kuin kukaan oli osannut odottaa.
Paljastui sotku, jossa väärinymmärryksiä on sattunut niin Hopeatiellä, kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksessa kuin ympäristölautakunnassakin.
Pro Harju Ylöjärvi -liikkeen aktiiveihin kuuluneet Päivi Halonen (vas.) ja Kalle Heino hämmästyivät kuullessaan Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen tehdystä valituksesta. Kaksikko ei tiedä, kuka on valittanut Ylöjärven kaupungin kohutusta kaavapäätöksestä. – Mutta hienoa, että joku viitsi niin tehdä! Halonen iloitsee.

Pro Harju Ylöjärvi -liikkeen aktiiveihin kuuluneet Päivi Halonen (vas.) ja Kalle Heino hämmästyivät kuullessaan Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen tehdystä valituksesta. Kaksikko ei tiedä, kuka on valittanut Ylöjärven kaupungin kohutusta kaavapäätöksestä. – Mutta hienoa, että joku viitsi niin tehdä! Halonen iloitsee.

Hopeatieläisten tämänkertainen huoli liittyi Ylöjärven kaupunginvaltuuston helmikuussa tekemään kaavoituspäätökseen. Elovainion yritysalueen laajennusta koskenut kaava-asia herätti päättäjien keskuudessa runsaasti keskustelua, nimenomaan Tampereen läntisen ratayhteyden vuoksi.
Tiukan äänestyksen jälkeen valtuusto päätti lisätä kaavan yhteyteen maininnan, jonka mukaan kyseisellä alueella on tilaa uudelle rautatielle, mikäli sellainen joskus päätetään rakentaa. Tämän piti olla lopullinen päätös jo vuosia jatkuneelle epävarmuudelle siitä, voisivatko junaraiteet joskus ilmestyä Hopeatien kaupunginosaan.
Toisin kuitenkin kävi.
– Ely-keskuksen yliarkkitehdin Leena Strandénin mukaan valtuuston maininta ei ole juridisesti sitova. Maininta olisi pitänyt laittaa asemakaavakarttaan tai kaavamääräyksiin, ei mihinkään muualle, Päivi Halonen sanoo päätään pudistellen.
Tieto byrokraattisesta muotovirheestä oli hopeatieläisille järkytys. Jo pariin kertaan kuopatuksi luullun taistelun oman asuinalueen, paikallisten hevosyrittäjien elinkeinon ja Ylöjärvenharjun luonnon puolesta nähtiin alkavan jälleen alusta.
– Pelkomme on, että yritysalue voidaan nyt kaavoittaa niin ahtaaksi, että tilaa Tampereen läntiselle ratayhteydelle ei jää. Silloin raiteet saatetaan kuin saatetaankin vetää tulevaisuudessa tänne, Halonen tiivistää.
– Uskon, että kyse on virkamiesten kieroudesta. He tuntevat pykälät paremmin kuin me, toinen hopeatieläisaktiivi Kalle Heino tuhahtaa.

Helmikuun äänestys oli turha?

Ylöjärven Uutisten tietojen mukaan huoli päätöksen vääränlaisesta merkintätavasta on toden totta aiheellinen. Tästä huolimatta rautatien pitäisi kuitenkin mahtua kulkemaan Elovainion kaava-alueella.
Eräs yksityishenkilö teki Ylöjärven kaupunginvaltuuston helmikuisesta päätöksestä valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valittajan mukaan Elovainion uusi kaavapäätös tulee kumota, koska se ei hänen mielestään mahdollista Tampereen läntisen ratayhteyden rakentamista alueelle.
Hallinto-oikeudelle pian toimitettavassa Ylöjärven kaupungin lausunnossa selvitetään seikkaperäisesti, että tilaa rautatielle on. Aikaisemmin tätä tietoa ei ollut annettu suorasanaisesti julkisuuteen, saati hopeatieläisille.
Lausunnon pari viikkoa sitten nähnyt ja hyväksynyt ympäristölautakunnan puheenjohtaja Pekka Hietaniemi (kesk.) on koko sopasta hieman hämillään. Hänen mukaansa virkamiesten ja päättäjien välinen tiedonkulku oli alkuvuodesta tökkinyt pahemman kerran.
– Helmikuun valtuustossa meillä oli se käsitys, että uhka raiteiden mahtumattomuudesta oli olemassa. Siksi keskustelimme ja äänestimme asiasta, Hietaniemi kertaa.
Itse hopeatieläisten puolustajiin alusta saakka lukeutunut keskustalainen kertoo nyt olevansa vakuuttunut, että ristiriitaa kaavan ja rautatien välillä ei ole. Virkamiesten tarkat vakuuttelut purivat Hietaniemeen.
– En uskalla sanoa, että asia on selvää pässinlihaa, mutta kaavoittajien mukaan tilaa raiteille on. Ahdas se väli on toki vieläkin, valtuutettu toteaa.

”Ylöjärvi ei voi yksin päättää radasta”

Entistäkin mutkikkaammaksi Tampereen läntisen ratayhteyden tilanteen tekee se, että Hopeatien alueen läpi kulkeva ratalinjaus kummittelee yhä hankkeen suunnittelupöydällä. Siis siitä huolimatta, että Ylöjärven kaupunki on sanonut linjaukselle virallisesti ja painavasti ei.
– Tiedämme asianosaisten kaupunkien ja kuntien kannanotot, mutta tässä tehdään nyt maakuntatason tarkastelua, jossa asioita pitää tutkia yli kuntarajojen, Pirkanmaan ELY-keskuksen liikennejärjestelmäasiantuntija Erika Helin muotoilee.
Raskaan liikenteen tarpeisiin räätälöidyn ratahankkeen yksityiskohdat ovat tällä hetkellä suurilta osin täysin auki. Varmaa ei ole edes se, toteutuuko läntinen ratayhteys koskaan. Toistaiseksi suunnittelutyötä viedään kuitenkin tarmokkaasti eteenpäin.
ELY-keskuksen maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys vakuuttaa, että Ylöjärven kaupungin kanta ratalinjaukseen otetaan huomioon. Hänen mukaansa kaikki vaihtoehdot on kuitenkin käytävä kerran läpi myös maakunnallisella tasolla.
– Olennaista on tietää, että esimerkiksi Nokian kaupungin ratalinjauspäätös vaikuttaa Ylöjärven ratkaisuun ja toisinpäin. Yksin mikään kunta ei näistä asioista voi päättää, Laakkonen-Pöntys huomauttaa.
Käytännössä ratalinjaukselle on nyt Ylöjärven osalta olemassa kolme eri vaihtoehtoa: valtatien 3 vartta pitkin kulkeva, Hopeatien alueen ja Ylöjärvenharjun lävistävä sekä Kalkun kautta Ylöjärvelle tunnelissa kulkeva ratkaisu. Näistä yksi tai useampi päätyy Pirkanmaan maakuntakaavaluonnokseen, jonka on määrä valmistua syksyllä.
– Silloin kunnat ja kaupungit voivat ottaa asiaan kantaa uudestaan, Laakkonen-Pöntys rauhoittelee.
Hopeatiellä ratalinjausasiaa aiotaan seurata silmä kovana vielä pitkään.
– Tämä aihe on ajankohtainen niin kauan, kunnes maakuntakaava aikanaan vahvistetaan, Päivi Halonen toteaa.

+++++

Hopeatieläisten taistelu vaihe vaiheelta

Marras–joulukuu 2011: Ylöjärven Hopeatien alueen asukkaat kuulivat, että Pirkanmaan liitto suunnittelee rautatietä heidän asuinympäristönsä tienoille. Virallisissa asiakirjoissa on vielä monta vaihtoehtoa, ja yksi niistä kulki Hopeatien läpi.
Syksy 2011: Hopeatieläiset aktivoituivat. Syntyi Pro Harju Ylöjärvi -kansanliike, jonka tavoitteena oli suojella Hopeatien ja Metsäkyläln rauhaa sekä Ylöjärvenharjun luontoa.
Vuodenvaihde 2012–2013: Pro Harju Ylöjärvi keräsi suunniteltua ratalinjausta vastustavaan kuntalaisaddressiin 1 061 nimeä. Adressi luovutettiin Ylöjärven kaupunginvaltuustolle.
13. kesäkuuta 2013: Valtuusto käsitteli adressia ja hyväksyi sen ehdotukset kahden äänestyksen jälkeen. Tavoitteensa täyttänyt Pro Harju Ylöjärvi lopetti toimintansa.
Lokakuu 2013: Hopeatiellä huomataan, että Elovainion yritysalueen pohjoisosan asemakaavaehdotus on oletettavasti ristiriidassa valtuuston kesäisen päätöksen kanssa. Liike alkoi hiljalleen aktivoitua uudelleen.
Tammikuu 2014: Pro Harju Ylöjärvi kokee saaneensa tarpeelliset selvitykset Elovainion kaavasta. Liike tyytyy kaupungilta saamiinsa vastauksiin ja luottaa siihen, että ristiriitaa ei ole.
3. helmikuuta 2014: Ylöjärven kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Elovainion pohjoisosan asemakaavaehdotuksen. Päätökseen lisätään vasta äänestyksen jälkeen vakuutus siitä, ettei uusi kaava ole ristiriidassa kesäkuun 2013 adressikäsittelyn kanssa.
Huhtikuu 2014: Hopeatieläisille selviää, että helmikuinen äänestys saattoi sittenkin olla turha. Kaupungin kaavoittajien Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle toimittaman lausunnon mukaan Elovainion kohutussa kaavassa on kuin onkin tarvittaessa tilaa rautatielle.

Yleisötilaisuus tänään Lielahden koululla

Pirkanmaan ELY-keskuksen Erika Helin kehottaa kaikkia Tampereen läntisestä ratayhteydestä kiinnostuneita suuntaamaan tänään kulkunsa kohti Lielahtea. Pirkanmaan liiton, ELY-keskuksen, Liikenneviraston ja konsulttiyritys Sito Oy:n järjestämässä yleisötilaisuudessa vastataan kaikkiin hankkeesta huolta kantavien ihmisten kysymyksiin.
– Suunnittelu on vielä pahasti kesken, mutta ajattelimme kertoa tämän hetkisestä tilanteesta paikallisille jo nyt. Järjestimme vastaavan tilaisuuden myös Lempäälässä, liikennejärjestelmäasiantuntija Helin kertoo.
Läntistä Tamperetta, Nokiaa ja Ylöjärveä käsittelevä yleisötilaisuus alkaa Lielahden koululla tänään kello 18. Keskustelulle on varattu aikaa yhteensä kaksi tuntia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?