Ateljeeovet kaikelle yleisölle avaava Taidesuunnistus madaltaa kynnystä taiteen äärelle ja rikkoo mystistä käsitystä taiteilijaboheemista. Tapahtuma pyyhkii pois tavallisen asetelman, jossa taiteilija ja yleisö ovat erillään toisistaan.
Kapean hiekkatien päässä keskellä metsää lepää punainen puutalo ja vanhasta ladosta tehty verstas.
Täällä asuu ja työskentelee poikeluslainen taiteilija Johanna Havimäki. Pian tänne voi tulla myös kuka tahansa tallaaja, joka halajaa nähdä taiteen kulissien taa.
Havimäen verstas on näet yksi jo perinteeksi muodostuneen Taidesuunnistuksen rasteista. Tapahtuma kokoaa Pirkanmaan kartalle taiteilijoiden työtiloja ja näyttelypaikkoja, joita yleisö pääsee tutkailemaan.
Havimäen työsopessa paljastuu, kuinka ylöjärveläisnainen muovaa käytetyistä nahkavaatteista veistoksia.
– Osa töistäni on eläinhahmoja, osa ei-esittäviä.
Veikeistä hahmoista hohkaa humoristisuutta.
– Mutta näen niissä jotain inhottavaa ja pelottavaakin. Ne eivät ole ristiriidattomia. Ne ovat kuitenkin helposti lähestyttäviä, ja kukin löytää niistä sitten eri tasoja.
– Koska ideana on ”tapaa taiteilija”, asetan myös itseni ikään kuin näytteille, ammattilainen lisää.
Yleisön ja taiteilijan etäisyys sikseen
Kulttuuritarjonta on usein jotain, jonka tekijät luovat ensin omissa oloissaan ja asettavat sitten näytteille. Yleisö ja tekijä eivät kohtaa suoraan. Vastaanottajat näkevät vain lopputuloksen. Taiteilija on nähtävillä korkeintaan esiintyvässä roolissaan, ei arkisen puurtamisensa ääressä.
Taidesuunnistus siirtää syrjään tämän tavanomaisen asetelman.
– Suunnistukseen kuuluu aktiivisuus, jota vaaditaan sekä yleisöltä että taiteilijalta. Taiteen tavallisessa katsomisessa on tietty passiivisuus, Havimäki myöntää.
Hän uskoo, että työprosessin näkeminen avaa teokseen näkökulmia, joita katsojalle ei muuten syntyisi.
– Kulttuurin tehtävä on tuottaa ajatuksia. Se synnyttää niitä aina, mutta taiteilijaa tavattaessa taide on käsin kosketellumpaa kuin tavallisesti.
Arkisen työskentelyn näkeminen rikkoo myös stereotypioita taiteilijan ammatista ja elämästä, liittyivätpä ne sitten elitistisyyteen tai boheemiuteen.
– Kuva taiteilijan työstä on usein romanttisempi kuin todellisuus. Suunnistuksen idea on raottaa mysteeriä, esittää kuvataiteilijan ammatti normaalina ammattina, Havimäki sanoo.
Hän letkauttaakin, että suunnistusta varten voisi levitellä työtilaan kuitteja, sähköposteja ja veroilmoituksia, jotta tosi arki avautuisi.
– Voihan taiteilija rakentaa tilanteen niin, että hän on viitta päällä ja punaviinilasi kourassa sekoilemassa, mutta ainakaan kohteissa, joissa olen itse käynyt, ei ole ollut sellaista, Havimäki nauraa.
Vaikka taiteilija on mielissään mielikuvien murentamisesta, hän pysähtyy hetkeksi miettimään, voiko verhon avaamisesta olla haittaakin. Onko huono juttu, että illuusiot murtuvat yleisön nähdessä, mitä esimerkiksi veistoksen sisällä on?
– Mutta luulenpa, että plussia on kuitenkin enemmän, hän päätyy toteamaan.
Huokea ja maanläheinen
Taidesuunnistus on myös varsin halpa ja näppärä lisä kulttuuritarjontaan. Aina ei tarvita valtavia pääomia kiinnostavan nähtävän tuottamiseen.
– Onhan tämä siten simppeli homma, että suunnistus järjestetään jo olemassa oleviin tiloihin. Tämähän on tavallaan toteutettu samalla konseptilla kuin ravintolapäivä.
Tapahtuma on pääsymaksuttomana myös halpa vaihtoehto yleisölle.
Tietenkään tämäkään tapahtuma ei synny tyhjästä. Se vaatii järjestäjiltään aikaa ja vaivaa sekä maksujakin.
Havimäki iloitsee suunnistuksen tuomasta lisästä kulttuurikattaukseen, vaikka haluaa puoltaa myös perinteistä näyttelykulttuuria.
Hän pitää kulttuuritarjontaa laajana eikä osaa toivoa siihen juuri mitään lisää. Asenteisiin hän sen sijaan toivoo muutosta.
– Galleriatilaa, sen valkoisuutta ja tyhjyyttä, usein arastellaan. Mietitään, pitääkö töitä katsoa läheltä vai kaukaa ja pelätään, että katsotaan väärin. Toivoisin muutosta, että ihmiset voisivat vain mennä näyttelyihin. Heiltä ei vaadita mitään. Taide todella on kaikille, eikä sitä tarvitse pitää pyhänä.
Havimäki iloitseekin, että suunnistus madaltaa yleisön kynnystä astella taiteen ääreen. Kun tekniikat, materiaalit ja työn teko näyttäytyvät kaikessa arkisuudessaan, gallerioiden valkoisuus ei tunnu enää niin etäiseltä kuin kenties aiemmin.
Ihminen on utelias
Suunnistuksessa kukin poimii vierailukohteet mielensä mukaan. Kuvioon ei kuulu mittelöä tai leimojen keräämistä vierailupassiin.
Uteliaisuus, halu nähdä ja oppia uutta, on yleisön polttoaine.
– Ihmiset etsivät ihmisiä ja uusia kokemuksia. Ihmiset ovat kiinnostuneita työnteosta; se on niin iso osa elämää. Minullakin on kova kiinnostus työtiloihin. Haluan nähdä, miten esimerkiksi firmoissa on saatu asiat rullaamaan. Kun suunnistuksessa on sekä kaupunki- että maakuntakohteita, niitä voi vertailla.
Nyt kymmenettä kertaa järjestettävä tapahtuma onkin uponnut yleisöönsä. Viime vuonna se teki kävijäennätyksensä, kun ateljeekäyntejä kertyi liki 16 000.
– Kävijätutkimuksista on ilmennyt, että on ihmisiä, jotka ovat käyneet suunnistuksessa joka vuosi. Näen, että tapahtumalle on tilaus.
Taiteilijalle tapahtuma on oiva tilaisuus astua esiin, näyttää teoksiaan ja saada suoraa kontaktia yleisöön.
– Katalogivihkonen on kuin puhelinluettelo. Siellä oleville taiteilijoille voi soitella muutenkin.
Tuotannon läpi käyminen panee taiteilijan näkemään teoksensa toisten silmin.
– Kun yleisölle joutuu kertomaan töistä, joutuu itsekin kertaamaan ja miettimään niitä.
Taiteilijakin suunnistaa
Havimäki osallistuu suunnistukseen ensi kertaa esittäytyjänä, mutta kartta kourassa hän on kulkenut useana vuonna.
– Olen voinut vertailla kuvataiteilijuutta, sitä, miten kukin on asiat järjestänyt.
Havimäki ei ole kuitenkaan hakenut suunnistuksesta vahvistusta ammatinvalintaansa, edes aloittelevana taiteilijana.
– Mutta alalle aikovia ihmisiä kehottaisin toki käymään suunnistuksessa, taiteilija suosittelee.
Hänellekin tapahtuma on raottanut taiteen verhoa.
– Taidokkuuden ja asioille omistautumisen näkeminen on innoittavaa. Näkee niin sanotusti taiteen ihmeen.
Taidesuunnistus 26. ja 27. huhtikuuta ympäri Pirkanmaata.
Kommentointi on suljettu.