Asuntoja on paljon markkinoilla ja kilpailu kohteista on vähäistä

”Nyt on ostajan markkinat”

Ylöjärven asuntokauppa on tällä hetkellä kahtia jakautuneessa tilassa.
– Edulliset asunnot käyvät kaupaksi, mutta omakotitalokauppa on hiljentynyt, myyntijohtaja Outi Hannula Ylöjärven Kiinteistömaailmasta sanoo.
Vapaa-ajanasunnot käyvät juuri nyt melko huonosti kaupaksi. Tämä Antaverkassa sijaitseva kahden mökin kesäpaikka on ollut myynnissä jo pitkään.

Vapaa-ajanasunnot käyvät juuri nyt melko huonosti kaupaksi. Tämä Antaverkassa sijaitseva kahden mökin kesäpaikka on ollut myynnissä jo pitkään.

Yleinen taloustilanne ja työttömyyden pelko näkyvät varovaisuutena. Asunnon ostoa harkitaan nyt pitkään.
– Pitää kuitenkin muistaa, että on taloudellinen tilanne mikä tahansa, jossain pitää kuitenkin asua. Ihmiset eroavat, syntyvät ja kuolevat, joten asuntokauppaa käydään joka tapauksessa, Hannula toteaa.
On yleisesti tiedossa, että kun asuntokaupan markkinatilanne on laskusuhdanteessa, aiempaa isompaan kotiin muuttava voittaa.
– Kalliissa kohteessa muutaman prosentin hinnanlasku tuntuu jo kohtalaisesti. Pienessä asunnossa hintamuutosta ei ole välttämättä ollenkaan tai sitten se on hyvin pieni, Hannula selvittää.
Hänen mukaansa vielä muutama vuosi sitten 300 000 euron taloja myytiin tasaisella tahdilla.
– Viime vuonna niitä ei enää monta myyty. Se kertoo omaa kieltään markkinatilanteesta.
Myös vapaa-ajan asuntojen myyntiajat ovat pidentyneet viime aikoina selvästi. Outi Hannulan mukaan vielä vuonna 2011 Ylöjärvellä tehtiin mökkikauppoja melko vilkkaasti. Sen jälkeen tilanne on heikentynyt.
– Viime vuosi oli vapaa-ajanasuntokaupan osalta huono. Toivottavasti se tänä vuonna virkistyy, vaikka en elättele kovin suuria toiveita. On selvää, että ihmiset hoitavat ensin kodinostoasiat kuntoon ennen kuin alkavat miettiä vapaa-ajanasuntoa.

Rivitaloasunnoilla vilkas vaihtuvuus

Etuovi.com-verkkopalvelun markkinapuntarin mukaan omakotitalojen keskimääräinen neliöhinta Ylöjärvellä on ollut 12 viime kuukauden asuntomyynnin perusteella 2 099 euroa. Omakotitalojen neliöhinta on laskenut 1,59 prosenttia 12 viime kuukauden aikana.
Rivitaloasuntojen keskimääräinen neliöhinta on asettunut viime kuukausina 1 994 euroon. Neliöhinta on noussut 2,85 prosenttia 12 viime kuukauden aikana.
Kerrostaloasunnon neliöhinta Ylöjärvellä on ollut 2 049 euroa. Hinta on pysynyt kutakuinkin samana vuoden sisällä.
Ylöjärvellä vaihtuvuus on suurinta rivitaloissa. Kaikista rivitaloasunnoista 33,33 prosenttia vaihtoi omistajaa 12 viime kuukauden aikana. Omakotitaloissa vaihtuvuus on ollut 26,85 prosenttia ja kerrostaloasunnoissa 18,11 prosenttia.
12 viime kuukauden aikana omakotitalojen myyntiaika on Ylöjärvellä ollut keskimäärin 123 vuorokautta. Rivitaloasunto on mennyt kaupaksi keskimäärin 54 vuorokaudessa ja kerrostaloasunto keskimäärin 105 vuorokaudessa.
Kiinteistömaailman Outi Hannulan mukaan Ylöjärvi houkuttelee asunnon ostajia, koska puutarhakaupungissa on yhä edullinen hintataso Tampereeseen verrattuna.
– Moni lapsiperhe katselee kotia Ylöjärveltä myös siksi, että Ylöjärvi on pientalovaltaista aluetta. Toisaalta myös pienet asunnot käyvät täällä kaupaksi, koska niitä on tarjolla verrattain vähän, Hannula kertoo.

Ulkopuolisia vaikuttajia

Ylöjärven Kiinteistömaailman myyntijohtaja Outi Hannula odottaa, että asuntokauppa vilkastuu kesän lähestyessä.

Ylöjärven Kiinteistömaailman myyntijohtaja Outi Hannula odottaa, että asuntokauppa vilkastuu kesän lähestyessä.

Outi Hannulan mielestä nyt on asunnon ostajalle suotuisa markkinatilanne. Tarjontaa on paljon, ja kilpailu asunnoista on vähäistä. Niinpä kalliiden kohteiden hinnoissa saattaa olla neuvotteluvaraa. Hannulan mukaan ei ole mitään syytä lykätä asunnon hankintaa.
– Aika harva pystyy järjestelemään asumistaan markkinatilanteen mukaisesti. Asunto ostetaan silloin, kun sille on selvä tarve. Kannattaa muistaa, että väliraha pysyy samana huolimatta siitä, minkälainen markkinatilanne on. Markkinatilanne vaikuttaa samalla tavalla kaikkien asuntojen hintoihin, Hannula muistuttaa.
Asuntokaupan kehittymiseen vaikuttaa tänä päivänä erittäin moni asia. Yksi sellainen on valtiovarainministeriön valmistelema pankkilainsäädännön kokonaisuudistus, jonka myötä asuntolainoihin tulisi niin kutsuttu lainakatto.
Käytännössä lainakatto tarkoittaa, että asunnonostajalla olisi oltava vähintään kymmenen prosentin omarahoitusosuus tai asunnon lisäksi omarahoitusosuutta vastaava määrä muita hyväksyttäviä vakuuksia.
Outi Hannulan mukaan lainakatto vaikuttanee jonkin verran joidenkuiden suomalaisten asunnonostoaikeisiin.
– Lainakatto asettaa haasteita etenkin ensiasunnon ostajalle, jolla ei ole omaa rahoitusosuutta. Vielä jokin aika sitten täyslainoitus oli kuitenkin myyntivaltti. Nyt se on jo käytännössä poistunut kuvioista.
Hannulan mukaan pankkien lainanmyöntämisperusteet ovat viime aikoina tiukentuneet.
– Perusteissa varaudutaan talouden muutoksiin, mikä ei ole tietenkään huono asia. Kannattaa vertailla pankkien tarjouksia. Kyllä asuntolainan saa tänäkin päivänä, jos hakijalla on vakuuksia ja maksukykyä.
Maamme hallitus päätti taannoisessa kehysriihessään, että asuntolainan korkovähennysoikeuden pienennystä jatketaan. Oikeutta pienennetään viidellä prosenttiyksiköllä vuosittain siten, että asuntolainojen koroista enää puolet olisi vähennyskelpoista vuonna 2018.
Outi Hannula ei usko, että korkovähennysoikeuden pieneneminen vaikuttaa juurikaan asuntokauppaan.
– En usko, että ihmiset ajattelevat niin pitkälle. Jossakin tarvitsee kuitenkin asua, ja tällä hetkellä omistusasuminen on taloudellisesti hyvä vaihtoehto, koska vuokralla asuminen on kallistunut viime aikoina selvästi.

Rohkeasti liikkeelle

Ylöjärven kalleimmat asuinalueet ovat jo pitkään olleet Keskusta ja Siivikkala. Näiden jälkeen eri asuinalueiden asuntojen hintatasossa ei ole kovin suurta vaihtelua, jos edulliset Viljakkala ja Kuru jätetään vertailun ulkopuolelle.
Outi Hannulan mukaan asunnon myyntiä harkitsevan kannattaa kysyä paikallisen välittäjän mielipidettä.
– Ylöjärven kohteita on aika paljon myynnissä tamperelaisilla välittäjillä, jotka eivät kuitenkaan ole Ylöjärven asiantuntijoita. Hyvä välittäjä saa asunnon kaupaksi, kun asunnon hinta on realistinen, Hannula sanoo.
Hän rohkaisee asunnon ostoa harkitsevia lähtemään rohkeasti liikkeelle.
– Ei ole mitään syytä odotella. Raha on nyt halpaa, kun korot ovat alhaalla.

 

Neliöhinnat

Neliöhinnat Ylöjärvellä viime vuonna toteutuneissa asuntokauppoissa:

• Kuusisto: 2 340 e
• Haavisto: 2 320 e
• Mäkkylänrinne: 2 300 e
• Mäkkylä: 2 200 e
• Laadun alue: 2 110 e
• Kirkonseutu: 2 090 e
• Asuntila: 2 080 e
• Rotikko: 2 010 e
• Siivikkala: 1 970 e
• Vuorentausta: 1 930 e
• Kaurasmäki: 1 850 e
• Urkonmäki: 1 830 e
• Hietasmäki: 1 820 e
• Soppeenmäki: 1 810 e
• Kauraslampi: 1 810 e
• Metsäkylä: 1 750 e
• Moisio: 1 270 e

Lähde: asuntojenhinnat.fi

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?