Jos kuljit Ylöjärven seurakuntakeskuksen ohi viime viikon torstaina, saatoit yllättyä. Salista kaikui niin hervoton naurunremakka, että se kuului taatusti paksujen kiviseinien ulkopuolellekin.
Menossa ei suinkaan ollut stand-up-esitys, vaan leppoisa ikäihmisten tilaisuus. Suurelta osin huumorin kaapuun verhottu Hyvän Mielen Päivä piti sisällään vakavan viestin senioreidemme yksinäisyydestä.
– Kaksi kolmannesta Suomen yli 60-vuotiaista asuu yksin. Yli 55-vuotiaiden naisten ryhmässä tämä osuus on vieläkin suurempi. Luvut ovat hurjia, ja yksinäisyys on aito ongelma, Ylöjärven Eläkkeensaajien Marja-Terttu Salo sanoo.

Ylöjärven seurakuntakeskus oli viime viikolla täynnä iloisia ilmeitä. Paikallisen eläkeyhdistyksen masinoima Hyvän Mielen Päivä sisälsi niin tiukkaa asiaa kuin riemukasta ohjelmaakin. Jälkimmäisestä vastasi muiden muassa naurukouluttaja Raisa-Tiina Lahtinen (oik.), joka opasti seniorit naurujoogan iloiseen maailmaan.
Viimeviikkoisen tapahtuman tarkoituksena oli levittää ylöjärveläisille ikäihmisille asiatietoutta ja hyvää mieltä. Paikan päälle seurakuntakeskukseen kerääntyi lopulta kunnioitettavat 125 senioria ympäri puutarhakaupungin.
Neljä tuntia kestäneen tilaisuuden järjestänyttä Ylöjärven Eläkkeensaajat ry:tä runsas osanotto ei yllättänyt.
– Yhdistyksessämme on 209 jäsentä, ja tapahtumamme ovat avoimia kaikille niistä kiinnostuneille. Tällaisiin tempauksiin on aina osallistujia, koska tietty osuus ikäihmisistä ei halua jäädä neljän seinän sisälle kotiin, puheenjohtaja Helena Haapanen kertoo.
Aktiivisia ja sosiaaliseen elämäänsä satsaavia senioreita on Ylöjärvellä ollut Haapasen mukaan aina. Näille ihmisille yksin jääminen ei ole suuri uhka, kuten ei myöskään sukulaisten ja ystävien ympäröimille vanhuksille.
Mutta jos elämänkumppani väsähtää pois yhteiseltä taipaleelta eikä muuta sosiaalista verkostoa ole, seuraukset voivat olla vakavia. Eläkkeensaajien Keskusliiton valtakunnallisen EKL Elinvoimaa -hankkeen tarkoituksena on puuttua juuri tämän ihmisryhmän ongelmiin.
– On tutkittu, että yksinäisyys on merkittävin ikäihmisten mielenterveyttä horjuttava tekijä. Siksi halusimme tuoda tämän hankkeen myös Ylöjärvelle, Hyvän Mielen Päivän järjestelyistä vastannut Marja-Terttu Salo kertoo.
Naurujooga riemastutti

– Mikäs täällä oli käydessä. Oli hyvät ruuat, juomat, kahvit ja ohjelmat, Pirkko Kankaanpää kuvaili Hyvän Mielen Päivää.
Jo vuonna 2012 alkanut EKL Elinvoimaa -hanke ei ollut rantautunut Ylöjärvelle ennen viime viikkoa, mutta paikallisyhdistyksen järjestämä Hyvän Mielen Päivä korjasi tilanteen mainiosti. Aamukymmeneltä alkaneessa tilaisuudessa oli ohjelmaa, jolla ongelman kimppuun käytiin helposti lähestyttävällä tavalla.
Päivän aluksi psykologi Anna Säynäjäkangas keskusteli ikäihmisten kanssa mielen voimavaroista. Lukuisissa mielen hyvinvointia käsittelevissä tilaisuuksissa esiintynyt Säynäjäkangas sai seurakuntakeskuksen yleisön juttelemaan huolistaan avoimesti ääneen.
Aivan erityisen paljon riemua tuntui kuitenkin herättävän puolilta päivin ruoriin tarttunut naurukouluttaja Raisa-Tiina Lahtinen. Räväkkä tamperelainen perehdytti seniorit naurujoogan saloihin.
– Nauramisella on todettu olevan positiivisia terveydellisiä vaikutuksia. Sitähän sanotaan, että nauru pidentää ikää, Lahtinen alusti.
– Aikuisten pitäisi nauraa kymmeniä kertoja päivässä. Mitä enemmän nauraa, sitä paremmin voi, hän tiivisti.
Pian koko seurakuntakeskuksen suuri sali olikin röhönaurun vallassa. Mitä mielikuvituksellisimmat harjoitukset saivat ikäihmiset hekottelemaan niin, että vatsalihakset saattoivat olla illalla kipeinä.
Lopulta seurakuntakeskuksesta poistui varsin hymyilevä joukko ylöjärveläisiä senioreita.
– Kyllä ainakin minulle teki hyvää päästä kunnolla nauramaan. Sen jälkeen kun puolisoni kuoli viime kesänä, olen lähinnä itkenyt, kantakaupunkilainen Pirkko Kankaanpää kiitteli.
”Ennaltaehkäisy on paras lääke”
EKL:n projektipäällikön Petra Toivosen mukaan Hyvän Mielen Päivän kaltaisia tapahtumia on järjestetty viime aikoina ympäri Suomea. Puutarhakaupungissa torstaina vieraillut nainen kertoi valtakunnallisen kehityshankkeen kestävän aina vuoteen 2016 saakka.
– Vanhukset ovat yksinäisiä niin maalla kuin kaupungeissakin. Maaseudulla yksinäisyys liittyy usein pitkiin välimatkoihin, kaupungissa taas yleiseen välinpitämättömyyteen, Toivonen sanoo.
– Ennalta ehkäisevä työ on paras lääke yksinäisyyden aiheuttamiin ongelmiin. Tällaisia tapahtumia tarvitaan, hän jatkaa.
Ylöjärven Eläkkeensaajien mukaan yksinäisyydestä kärsiviä ikäihmisiä voi auttaa yksinkertaisesti olemalla heidän elämässään läsnä. Myös kotoa ulkomaailmaan kannustaminen on monessa tapauksessa toivottavaa.
– Mitä kauemmin eläkkeelle jäämisen jälkeen odottaa yhdistystoimintaan lähtemistä, sitä suuremmaksi kynnys siihen kasvaa. Vanhalla iällä rajoitteena toisten ikäihmisten tapaamiselle voi olla huono fyysinen kunto, ja silloin on jo liian myöhäistä aloittaa, puheenjohtaja Haapanen miettii.
Haapasen mukaan moni seniori luo itselleen tietoisesti syitä pysyä vanhoilla päivillään tiukasti kotioloissa. Tällainen ajattelu on harmillista, koska se lisää riskiä ajautua yksinäisyyden syövereihin.
– Olen houkutellut ihmisiä mukaan Eläkkeensaajien toimintaan jo vuosia ja voin sanoa, että se ei ole helppoa. On kuitenkin tärkeää yrittää, sillä olemme hyvällä asialla. Jos ikäihminen masentuu ja tuntee itsensä vertaistensa joukosta ulkopuoliseksi, olemme jo myöhässä, Haapanen huokaa.
Viimeisimmät kommentit