”Tietokonehankinta tehtiin normaaliin tapaan”

Tablettiporuun jämäkkä vastaus

Ylöjärven kaupunginvaltuustossa nousi maaliskuussa pienimuotoinen kohu, kun usean puolueen päättäjät alkoivat kilvan kritisoida heille hankittuja taulutietokoneita. Valtuutettujen työskentelyyn ja tiedonhankintaan tarkoitetut näppäränkokoiset laitteet nähtiin kärkkäimmissä puheenvuoroissa jopa päätöksenteon läpinäkyvyyttä rajoittaviksi ongelmiksi.
Kaupungin tietohallintopäällikkö Sanna Partanen pitää nurinaa turhana. Hänen mukaansa tabletit hankittiin, koska päättäjät itse niin toivoivat.
– Testiryhmä kokeili laitteita ja valitsi iPadit, Partanen tiivistää.
Ylöjärven kaupungin hallintojohtaja Jarkko Sorvanto (vas.) ja tietohallintopäällikkö Sanna Partanen pitävät taulutietokoneita näppärinä apuvälineinä kaupungin päätöksenteossa. – Kevään aikana valtuutetuille teetetään myös tyytyväisyyskysely, jossa he saavat kertoa mielipiteensä laitteesta, Partanen lisää.

Ylöjärven kaupungin hallintojohtaja Jarkko Sorvanto (vas.) ja tietohallintopäällikkö Sanna Partanen pitävät taulutietokoneita näppärinä apuvälineinä kaupungin päätöksenteossa. – Kevään aikana valtuutetuille teetetään myös tyytyväisyyskysely, jossa he saavat kertoa mielipiteensä laitteesta, Partanen lisää.

Kielenkantoja kirvoitti viimekuisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa tapaus, jossa erääseen päätettävään asiaan liittyvää taustatietoa ei tuntunut tietävän kukaan. Muutama valtuutettu menetti tämän jälkeen hermonsa ja avasi sanaisen arkkunsa päättäjien tiedonsaantimahdollisuuksista.
Kritiikin keskiöön joutuivat valtuutetuille viime vuonna annetut tuliterät iPad-taulutietokoneet. Laitteita haukuttiin kömpelöiksi ja päätöksentekijöille kelvottomiksi. Tietohallintopäällikkö Sanna Partasta tilanne ei yllättänyt.
– Kun on yli 50 ihmistä, jotka käyttävät näitä laitteita, niin onhan se selvää etteivät kaikki niistä pidä, hän toteaa.
Partasen mielestä valtuutetuilla käytössä olevat iPadit ovat näppäriä ja nopeita selailuvälineitä julkisessa verkossa surffailuun. Joihinkin muihin käyttötarkoituksiin ne eivät hänen mielestään sovellu aivan yhtä hyvin.
– Pitkien tekstien tuottamiseen tai vaikkapa taulukkolaskentaohjelman käyttöön on olemassa parempia välineitä. Mutta – kuten sanottua – hankinta tehtiin normaaliin tapaan eikä se yllättänyt ketään, Partanen sanoo.
Taulutietokoneiden hankintaa puolsi viime vuonna laitteita testannut kuusihenkinen koeryhmä. Ryhmä sisälsi niin päättäjiä kuin kaupungin virkamiehiäkin. Partasen mukaan porukkaan kuului muun muassa laitteita taannoin Ylöjärven Uutisten mielipidekirjoituksessa haukkunut vihreiden Jussi Kytömäki.
– Vaihtoehtoja oli, mutta näihin päädyttiin enemmistön päätöksellä. Vaikuttavia asioita olivat myös resurssit: iPadit valitsemalla päästiin eroon valtuutetuille tähän saakka hankituista omista tulostimista. Siitä tuli selkeää säästöä, kaupungin tietohallintapäällikkönä jo 23 vuotta toiminut Partanen juttelee.
Ylöjärven lukiossa matematiikkaa ja atk:ta opettava Kytömäki kritisoi parin viikon takaisessa mielipidekirjoituksessaan myös iPadien tietoturvallisuutta. Valtuutettu ei voinut käsittää, miksi ”kaikki koukouksissa kirjoitettu materiaali, kommentit ja asiakirjoihin tehdyt muistiinpanot tallentuvat jonnekin epämääräiseen digipilveen”.
Sanna Partasen mukaan valtuutetuille on ohjeistettu, ettei laitteeseen liittyviä pilvipalveluita mielellään käytettäisi. Siksi hän ei näe asiassa ongelmaa.
– Mikäli joku on kytkenyt nuo palvelut päälle, kyseessä on hänen oma valintansa, hän sanoo.

Dynasty-muutos olosuhteiden pakosta

Partanen pitää taulutietokoneista noussutta haloota hienoisena myrskynä vesilasissa. Hän kuitenkin myöntää, etteivät valtuutetut pääse enää valmisteluvaiheessa olevien päätösten äärelle entiseen malliin.
– Meillä on käytössämme Dynasty-niminen järjestelmä, jossa ovat kaikki päättävien elinten esityslistat ja pöytäkirjat. Järjestelmän dokumentit julkaistaan avoimesti kaupungin nettisivuilla, hän pohjustaa.
– Aikaisemmin valtuutetut pääsivät käyttämään Dynastya vapaasti, minkä vuoksi he näkivät halutessaan vielä valmistelussa olevia asioita. Nyt järjestelmä on poistettu heidän osaltaan käytöstä osin siksi, että iPadeissa se ei toimi.
Kaupungin hallintojohtaja Jarkko Sorvanto ei pidä asiaa ongelmallisena. Marraskuussa virassaan aloittaneen Sorvannon mukaan Ylöjärven päätöksenteossa on avoimuus kohdallaan.
– Lähtökohta on, että valtuutettujen pitää pystyä päättämään asioista valmistelun pohjalta. Valmistelun tekevät virkamiehet. Tämä on ihan tavanomaista, hyvää hallintoa, Sorvanto toteaa.
Sorvanto korostaa, että Ylöjärvellä toimitaan täysin laillisella ja yleisesti hyväksytyllä tavalla. Kyse on hänen mielestään vain toimintatapojen eroista.
– Tokihan me voisimme vaikkapa tulostaa kaikki viranhaltijapäätökset paperille ja postittaa ne päättäjille kotiin. Näin todella toimitaan jossain päin Suomea, mutta siihen palaisi hirveästi resursseja, hän hymähtää.
Hallintojohtajan mukaan päättäjät saavat kaupungilta lisätietoa päätöstensä tueksi monella eri tavalla. Nyt yksi niistä ei ole käytössä.

Seudullisuus tuo säästöjä ja hitautta

Ylöjärven kaupungin laitehankinnat on Sanna Partasen mukaan tehty jo vuosien ajan seudullisesti. Puutarhakaupungin viime vuonna hankkimiin iPadeihin olivat aikaisemmin päätyneet jo Pirkkala ja Nokia.
– Tämä on ollut erittäin toimiva järjestely. Säästöjä on kertynyt merkittävästi, hän kiittelee.
Kolikon kääntöpuolena on kuitenkin päätösten hitaus. Kuten missä tahansa muussakin järjestäytyneessä yhteisössä, myös Tampereen kaupunkiseudun kuntien laitehankinnoissa tulee ottaa huomioon laajan joukon mielipiteet. Tilauksia ei voi panna vetämään omin päin.
Esimerkki edellisestä on helppo mainita. Muutama Ylöjärven kaupunginvaltuutettu jätti maaliskuun kokouksen päätteeksi aloitteen, jossa toivottiin Luottamushenkilöiden Verkkopalvelu -nimisen ohjelmiston ottamista käyttöön. Kaupunki on hankkinut kyseisen apuvälineen itselleen jo vuosia sitten, mutta toistaiseksi sitä ei ole hyödynnetty mitenkään.
Eikä hyödynnetä jatkossakaan. Ainakaan hetkeen.
– Dynasty-järjestelmä tulisi päivittää uuteen versioon, jotta saisimme käyttöön iPad-yhteensopivan Sähköinen kokous -osion. Päivitystä emme voi tehdä yksin, vaan meidän täytyy sopia aikataulusta Lempäälän ja Oriveden kanssa, Partanen kertoo.

+++++
Millaiset laitteet sinä kustantaisit päättäjien käyttöön? Kerro mielipiteesi alla olevassa kommenttikentässä!

Kommentit (2)

  1. Paul M

    Kyllä tuossa on selittelyn makua. Tärkein ennakkotiedon kanava on suljettu. Vaihtoehtona on kuulemma mennä virkamiesten tykö, jotta tarkoitetut asiat voisi saada nähtäville. Melkoinen askel taaksepäin. Kylillä huhutaan, jotta tämä on oivallinen keino estää luottamushenkilöitten puuttuminen asioihin ajallaan. Käsittääkseni asoitten palauttaminen valmisteluun on ainoa vaihtoehto luottamustasolla ellei riittävää ennakkotietoa ole ollut ja viime hetkellä perehtyminen johtaisi tietämättömyyden vallassa tehtyihin päätöksiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?