Hayao Miyazakin viimeinen animaatioelokuva kertoo suurista unelmista ja siitä, miten tuhoisiksi ne voivat muuttua. Tuuli nousee vie maailmaan, jossa pienet kohtaamiset ovat kauniita.
Japanilainen Hayao Miyazaki on yksi maailman arvostetuimpia animaatio-ohjaajia. Moni muistaa ainakin elokuvat Henkien kätkemä, Liikkuva linna ja Naapurini Totoro.
Lentäminen ja tietty lapsenomaisuus ovat olleet Miyazakin elokuville leimallisia asioita. On sanottu, että Tuuli nousee on animaatiomestarin jäähyväiselokuva. Siinäkin lennetään, mutta sävy on entistä aikuisempi ja vakavampi.
Tuuli nousee kertoo todellisesta ihmisestä: Jiro Horikoshista, joka suunnitteli toisessa maailmansodassa käytetyn Zero-hävittäjän. Zeroa sanottiin aikoinaan maailman parhaaksi hävittäjäkoneeksi.
Haave täydellisestä muodosta
Elokuva vie 1920- ja 1930-lukujen Japaniin. Se näyttää vuoden 1923 maanjäristyksen tuhot. Se näyttää lähestyvän maailmansodan tuskan. On lama, ja tuberkuloosiepidemia jyllää.
Tässä maailmassa elää parikymppinen Jiro, joka haaveilee täydellisestä lentokoneesta. Koneesta, jonka muodot ovat yhtä linjakkaat kuin makrillin ruoto tai lokin siipi.
Jiro on paitsi omiin ajatuksiinsa helposti uppoava tekniikkanörtti myös avulias ja empaattinen ihminen. Kun poika matkustaa junassa opiskelupaikkakunnalleen, alkaa maanjäristys. Talorivit aaltoilevat, ratakiskot ponnahtavat paikoiltaan, tulipalot alkavat levitä. Kaiken sekasorron keskellä Jirolla on aikaa auttaa siskoksia, joista vanhemman jalka on rytäkässä murtunut.
Onneksi insinööriopiskelijan matkalaukusta löytyy mittatikku. Sillä on helppo tukea murtunut jalka. Varmistettuaan, että tytöt pääsevät turvallisesti kotiin, Jiro jatkaa matkaansa. Hän ei välitä esittäytyä autettavilleen, mutta kohtalo tuo heidät myöhemmin yhteen.
Priimuksen paratiisi
Ennen sitä Jiro palaa opintojen pariin, suorittaa kurssit huippuarvosanoin ja saa unelmien työn suunnittelijana moottoritehtaassa. Hyvään tarkoitukseen päätynyt mittatikku on aikapäiviä sitten korvautunut uudella – joka on kovassa käytössä.
Toinen maailmansota lähestyy. Japanilainen sotakonetekniikka laahaa pahasti jälkijunassa, jos sitä vertaa vaikkapa saksalaisten lentokoneinsinöörien aikaansaannoksiin. Armeijan isoilla kihoilla on kovat odotukset Jiron ja hänen työkavereidensa suunnittelemille pommikoneille.
Nuoren neron älykkyyttä ja luovuutta käytetään luomaan koneita, jotka kylvävät kuolemaa. Jirosta tulee yksi maailman arvostetuimpia lentokonesuunnittelijoita.
Niinpä Jiro painaa töitä yötä myöten. Hänellä ei ole aikaa muulle elämälle. Kunnes hän lomallaan kohtaa Nahokon, tytön, joka maalaa maisematauluja keskellä niittyä. Tytön, jossa on jotakin kovin tuttua.
Elokuva alkaa ranskalaisen Paul Valerýn runositaatilla ”Tuuli nousee – on uskallettava elää”. Se kannattelee koko elokuvaa. Elokuva kertoo suurista unelmista. Siitä, kuinka kaunis unelma voi joskus päätyä tuottamaan valtavaa tuhoa.
Elokuvan piirrosjälki on uskomattoman kaunis. Havainnot ihmisluonteesta ovat nokkelia. Pomot ja työkaverit eivät ole yhden luonteenpiirteen varaan tyypiteltyjä hahmoja, vaan heistäkin löytyy syvyyttä. Varsinkin lentokoneista lumoutuneille tämä elokuva on mannaa.
Tuuli nousee ensi-illassa 4. huhtikuuta.
