Historiikki blues-Suomesta

Finnish Blues Societyn kokoama näyttely kertoo, kuinka letkeät soundit saapuivat Suomeen.
Charlies oli yksi varhaisimpia suomalaisia bluesbändejä, ja se esiintyi kaikkien aikojen ensimmäisessä Ruisrockissa. Vuonna 1969 Charlies teki kuukauden mittaisen kiertueen Ruotsissa. (Kuva: Eero Ravin arkistot)

Charlies oli yksi varhaisimpia suomalaisia bluesbändejä, ja se esiintyi kaikkien aikojen ensimmäisessä Ruisrockissa. Vuonna 1969 Charlies teki kuukauden mittaisen kiertueen Ruotsissa. (Kuva: Eero Ravin arkistot)

Vihiä bluesmusiikin olemassaolosta kantautui Suomeen 1920-luvulta lähtien, mutta musiikkityyli tuli täällä laajaan tietoisuuteen vasta 1960-luvun jälkipuoliskolla. Konserttejakin koettiin: esimerkiksi Koko Taylor ja Hound Dog Taylor esiintyivät Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1967.
Seuraavalla vuosikymmenellä tilanne vain parani. Suomessa keikkailivat muiden muassa B. B. King, John Lee Hooker ja Muddy Waters.

Aktiivinen yhdistys

Kansainvälisten vieraiden, satunnaisesti Suomeen kulkeutuneiden bluesäänitteiden ja vähitellen myös kotimaisten bluesyhtyeiden ansiosta heräsi kiinnostus mustaa musiikkia kohtaan. Joukko nuoria musiikinkuluttajia perusti kesällä 1968 asialleen omistautuneen yhdistyksen Finnish Blues Societyn.
Finnish Blues Society ja sen jäsenlehti Blues News ovat 45 toimintavuotensa aikana ehtineet osallistua lukuisten Suomessa järjestettyjen konserttien, festivaalien ja muiden musiikkiaiheisten tilaisuuksien toteuttamiseen.
Toissa vuonna yhdistys kokosi kiertävän valokuvanäyttelyn, joka kertoo bluesin ujuttautumisesta suomalaisten tajuntaan.
− FBS:n versoista ovat saaneet alkunsa monet muut musiikkiyhdistykset, itsenäiset festivaalitoimijat ja tapahtumajärjestäjät sekä levy-yhtiöt ja -liikkeet. Lisäksi yhdistys on pyrkinyt määrätietoisesti lisäämään musiikkialan toimijoiden välistä yhteistyötä, edesauttamaan kotimaisten muusikoiden näkyvyyttä ja esiintymismahdollisuuksia myös ulkomailla sekä harjoittamaan kansainvälistä artistivaihtoa, kertoo Blues News -lehden toimituspäällikkö Pete Hoppula.

Albumien aarteita

Suomalaisen bluestoiminnan virstanpylväät ovat vuosikymmenien varrella taltioituneet ammattilais- ja harrastajakuvaajien filmeille sekä muistikorteille. Näistä kokoelmista löytyy herkullisia ajankuvia ja muistoja. Niistä Pete Hoppula kasasi kokoelman nimeltä Näyttelykuvia Blues-Suomesta – Puoli vuosisataa suomalaisen bluesharrastuksen sielunmaisemaa. Näyttely on nyt esillä Ylöjärven pääkirjastossa.
Näyttely koostuu useiden kuvaajien ikuistamista mustavalko-otoksista. Osa valokuvista on vuosien saatossa julkaistu Blues News -lehden sivuilla. Lisäksi mukana on runsaasti 1960–1980-lukujen arkistoharvinaisuuksia bluesin rakastajien kotialbumeista.
Noin 80 valokuvaa vie matkalle ”bluesjäärän sielunmaisemaan”, kuten FBS on pilke silmäkulmassa muotoillut. Vuosina 1967–2011 otetuista valokuvista rakentuu 15 näyttelytaulua, jotka on jaksotettu kronologisesti eteneviin aihekokonaisuuksiin. Kantavia teemoja ovat muun muassa 1960-luvun suomalaiset bluesyhtyeet, 1960- ja 1970-luvulla Suomessa vierailleet ulkomaiset bluestähdet, Lahden seudun nouseva 1970-luvun muusikkosukupolvi sekä Helsingin Tavastia-klubi bluesharrastajien kohtaamispaikkana.
Oma sijansa on otoksille, jotka kertovat bluesyhdistysten talkoofestivaaleista ja organisaatioiden välisestä tiimityöstä.
Tällä vuosituhannella blues-Suomen tarina ei enää kerro vain meillä vierailleista ulkomaanihmeistä. Suomalainen bluesosaaminen tunnetaan jo kansainvälisestikin. Etunenässä ovat muun muassa Honey B. & T-Bones, Jo’ Buddy, Helge Tallqvist ja Wentus Blues Band.
Juurimusiikki ei ole enää mikään marginaalijuttu. Bluesin ystäviä on paljon, ja esimerkiksi Tampereella toimii aktiivinen blues- ja rootsmusiikin yhdistys Blues Lovers.

Näyttelykuvia blues-Suomesta – Puoli vuosisataa suomalaisen bluesharrastuksen sielunmaisemaa kirjasto Leijan käytävällä 21. helmikuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?