Marjaana Kojo-Eskola kutoo tekstiiliteoksiinsa akvarellimaisen vaikutelman.
Maisema on loputtomiin kaluttu aihe taiteessa.
Raahelainen tekstiilitaiteilija Marjaana Kojo-Eskola on kuitenkin löytänyt siihen jotain virkistävää, tavanomaisesta poikkeavaa.
Ensinnäkin hän pureutuu yksityiskohtiin, ei kokonaiseen maisemaan. Toiseksi hänen teoksensa ovat perinteisten maisematöiden, kuten maalattujen taulujen tai valokuvien, sijaan tekstiilejä.
Pienuuden lumoa
Laaja maisema tuntuu Kojo-Eskolasta turhan suurelta aiheelta. Yksityiskohta sen sijaan on sopiva pala purtavaksi.
– Jotta työ koskettaa ja jotta siihen saa luonnossa olevan tunnelman, jonkin voiman, tekijän on täytynyt työstää maisemaa jotenkin. Pitää olla maisemassa sisällä, taiteilija pohtii.
Hän ei suinkaan väheksy kokonaisen maiseman kauneutta. Hän itsekin vaikuttuu siitä. Mutta kun nähty täytyy jalostaa teokseksi, hän löytää suurimman voiman pienestä.
– Kun olen nähnyt läheltä vaikkapa kiven pinnan, puunkuoren tai pakkaslumen oksilla, oma kokemukseni on mukana työssä ja sykäyttää.
Kojo-Eskolalle pieni pala on hallittavampi kuin laaja kokonaisuus.
– Olen silmiltäni sellainen, että katson rajattuja alueita, lähikuvia.
Yksityiskohtia on helppo tarkastella. Toisaalta niiden rikkaus lumoaa. Taiteilijaa kiehtoo luonnon pikku asioista löytyvä rytmi ja järjestys.
– On hurmaavaa, kuinka esimerkiksi kasvin pinta on kaunis. Se on tarkka, siinä on viivoja ja sillä on oma luonteensa. Vaikka menisi kuinka pieneen asiaan, siinä on kauneus. Auringonkukan siemenmuodostelmaa katsellessa miettii, ettei siemeniä ole roiskaistu siihen miten vain.
Pienessä piilevä järjestys on Kojo-Eskolalle ihmetyksen aihe. Biologikin toki hämmästelee samaa asiaa, mutta hänen tehtävänsä on myös selittää se. Kojo-Eskolalle riittää silkka ihailu.
– Minun ei tarvitse tulla tiedemieheksi.
Jäljennöskuvia nainen ei kuitenkaan tee.
– Poimin jotain ja karsin jotain, jotta työstä ei tule ihan suhero. Rauhoitan myös ympäristöä jättämällä taustan yksityiskohdat pois.
Työskentely onkin valintaa kahdessa vaiheessa: isosta maisemasta irtoaa yksityiskohta ja sitten yksityiskohdasta pelkistetty kuvio.
Elämässäkin pieni on suurta
Ei ole ihme, että Kojo-Eskola ikuistaa pieniä asioita. Hän näet nojaa niihin elämässäänkin.
– Aidot ja itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat ovat tärkeitä ja ehkä tärkeämpiä kuin luullaankaan. Sellaisia ovat vaikkapa vesi, valo, työ ja saunan lämmitys.
Kojo-Eskolalle kaiken ei tarvitse olla uutta ja erikoista.
– Kuten toisinaan sanotaan, vähempi on enempi.
Taiteilija näkeekin suomalaisessa talvimaisemassa yksinkertaisuuden kauneutta: luonnon tasoittava hanki on selkeä.
– Tämä näkyy muotoilussamme ja kauneuskäsityksessämme.
Pelkistetty yksityiskohta riittää edustamaan kokonaista maisemaa, kun ajattelee, mistä se on peräisin.
– Jos maisemaa zoomailee, yksityiskohtia on lukematon määrä. Kaukaa niitä ei voi nähdä, mutta siellä ne ovat.
Maalauksen ja kankaan keitos
Mutta maisema ei tullut ensin. Alussa oli tekniikka.
– Olen kankaantekijä. Tekniikoillani toteutan eri aiheita.
Juuri loimimaalaus hullaannutti Kojo-Eskolan, koska se pitää sisällään paljon pikku asioita.
– Loimiin maalattu kuva, materiaalit ja kankaan rakenne on saatava toimimaan yhdessä. Se on sellaista pähkäilyä. Asiat on päätettävä jo ajatuksissa ja luonnoksissa pitkälle. Suunnitteluvaihe on kaikkein mielenkiintoisin.
Maalaamisesta pitävä tekstiilitaiteilija saa tekniikkaa käyttäessään yhdistää kankaan tekoon pensselöinnin.
– Viehättävyys on siinä, että yritän maalata kuvan tarkkaan mutta kun kudon, työhön tulee kankaan rakenne, joka aina yllättää ja antaa oman leimansa. Kutominen tuo utuisen ja akvarellimaisen jäljen.
Loimimaalauksessa on vapauksia, joita muussa kankaankudonnassa ei ole.
– Usein sidoksissa pysty- ja vaakasuorat viivat rajaavat työskentelyä. Vapaat, kaarevat kuviot ovat työläitä tehdä kudonnan keinoin.
Toisaalta tekstiilin tuntu ja pintarakenne tarjoavat ulottuvuuden, jota maalauksissa ei ole.
Kude syö maalattua kuvaa
Loimimaalauksen teko vaatii malttia työskennellä vaihe kerrallaan.
Kun työ on suunniteltu, luodaan loimi kangaspuihin.
Tämän jälkeen työ jatkuu 10–30 senttimetrin pätkinä, sillä koko työ ei mahdu kangaspuulle kerralla maalattavaksi.
– Maalaan kuvion silkkimaalilla loimiin. Maali on kuivatettava ennen kutomista. Myös kukin sävy on kuivatettava ennen uuden lisäämistä, jotta värit eivät sekoitu.
Sitten päästään vaiheeseen, jossa tekniikan juju herää eloon. Omintakeinen kuva syntyy, kun loimilangat ja kudelangat ovat vuoroin tekstiilin pinnassa. Näin loimiin maalattu kuva näkyy vain osin.
– Maalattu kuva on kirkkaampi kuin lopullinen työ. Kutominen tavallaan syö maalausta.
Jutun suola katoaisi, jos taiteilija maalaisi kudotun kankaan pintaan.
– Se latistaisi työn. Kyse olisi tavallisesta maalaamisesta.
Se, kuinka paksuja loimilangat ovat ja kuinka tiheästi ne asettuvat vierekkäin, ratkaisee, kuinka paljon maalattu kuva pilkahtelee pintaan.
– Voin myös valita loimivaltaisen sidoksen, jossa loimi on enemmän näkyvissä kuin kude.
Kun osa kankaasta on piilossa, työpiirustus auttaa hahmottamaan, mikä kohta kuvasta on tekeillä.
– Työstä ei saa näkyä, että pätkät on tehty eri päivinä – ja eri fiiliksillä.
Luonnosta luontokeskukseen
Luonto on Kojo-Eskolan eniten suosima aihe.
– Oksat, puunkuoret, kivet, juuret, lehdet ja siemenet ovat tyypillisimpiä kuvaukseni kohteita.
Kankaisiin on toki tallentunut muutakin, esimerkiksi lapsuusmuistoja, Raahen pihamiljöitä ja suurennettuja kuvioita kankaiden pintarakenteista.
– Luonto on maailman sivu ollut innoittaja taiteilijoille. Kun siellä on läsnä, se ihmetyttää, loimimaalari selittää valintaansa.
Taiteilijan suhde luontoon on mutkaton.
– Olen luontoihminen mutten niin, että olisin luonnossa koko ajan. Se tosin alkaa jo kotiportaaltani ja on siten aina läsnä. Luonto on minulle rauhoittumisen ja lepäämisen paikka. Ei tarvitse kuin mennä sinne.
Mikäpä siis parempi paikka luonnosta kumpuaville töille kuin Seitsemisen luontokeskus?
Maan ja taivaan väliltä -näyttely Seitsemisen luontokeskuksessa 28. helmikuuta saakka.
