Vanhuus ei ole piste uuden oppimiselle. Tiedonjano kutittaa kurkkua ja tuoreet opit tulevat tarpeeseen, vaikka mittarissa olisi vuosia kuinka. Tuota janoa voi kukistaa vaikkapa ikääntyvien yliopiston luennoilla, kursseilla ja retkillä.
Talven ja kevään mittaan ylöjärveläiset eläkeläisnaapurukset Ritva Kokko ja Anna-Liisa Leppälahti astelevat kerta toisensa jälkeen Tampereen yliopiston ovesta sisään.
Askel johdattaa kohti luentosalia, jossa naiset solahtavat muun muassa tulevaisuuden tutkimisen, mikrobien ja ryijytaiteen maailmaan.
Saattaa kuulostaa erikoiselta osoitteelta, mutta itse asiassa se on parivaljakolle mitä osuvin. Toverukset nimittäin suuntaavat tuttuun tapaansa kuuntelemaan ikääntyvien yliopiston luentoja.
Iäkkäitä taustoista kuin taustoista
Tampereen kesäyliopiston alaisessa ikääntyvien yliopistossa ei ole varsinaista ikärajaa, vaikka kohderyhmä onkin nimetty.
Tarkka ikäraja olisi keinotekoinen, koska esimerkiksi eläkkeellä voi olla monenikäisiä ihmisiä.
Vanhojen kansalaisten poimiminen omaksi kohderyhmäkseen oli aikanaan reaktio väestön muuttuvaan ikärakenteeseen.
– Ja onhan juuri iäkkäiden ikäpolvi se, joka on verovaroin luonut yhteiskuntamme, Tampereen kesäyliopiston rehtori Ritva Ojalehto osoittaa arvostustaan.
Vanhukset voivat toki opiskella vaikkapa avoimessa yliopistossa. Erillinen ikääntyvien yliopisto on kuitenkin oma juttunsa, sillä se puree tiedonjanoon ilman suorituskeskeisyyttä: opintopisteitä ei kerätä eikä tenttejä raapusteta.
Nuorille taas on lukuisat omat oppipaikkansa, joten vanhuksille suunnattu koulutustarjonta ei ole heiltä pois.
– Periaatteessa iäkkäiden yliopiston opetukseen saa tulla muitakin kuin kohderyhmään kuuluvia. Joskus luentosalin ovella norkoilee nuoria perusopiskelijoita, jotka kyselevät, saavatko he tulla kuuntelemaan.
Kohderyhmää ei liioin rajata pohjakoulutuksen perusteella.
– Joka luennolla on noin 200 kuulijaa. Heidän joukkoonsa mahtuu hyvin erilaisista taustoista tulevia. On Nokian Renkailla tehdastyössä uransa tehneitä, kaupantiskillä työskennelleitä, yliopistossa opiskelleita…
Kun tentit eivät hiillosta niskaa, uudesta tiedosta voi iloita rennosti.
– Kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää, rehtori tsemppaa.
– Koskaan ei ole koko luento mennyt yli ymmärryksen. Enkä koskaan ole nukahtanut, Kokko naurahtaa.
Opintie on elinikäinen
Ikääntyvien yliopisto nojaa ajatukseen, että tiede ja tieto kuuluvat kaikille.
Vaikka eläkeläinen ei enää tarvitse oppeja työuraansa varten, on tieto hänelle yhä arvokas aarre taskussa. Yleissivistys ei käy koskaan turhaksi. Elinikäinen oppiminen onkin yksi ikääntyvien yliopiston peruspilareista.
– Se on hyvinvoinnin osa. Ihminen ei ole vain fyysinen olento, vaan hän tarvitsee myös älyllisiä virikkeitä, rehtori hahmottelee.
– Iäkkäillä on tietoa, joka voi jalostua vielä vanhalla iällä. Tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard on sanonut, että elämä eletään eteenpäin mutta ymmärretään taaksepäin, rehtori jatkaa.
Tiedonnälkä pitää myös Kokon ja Leppälahden luentopenkillä.
– Avartaa valtavasti näköpiiriä, kun kuulee asioita, joihin ei muuten törmäisi. Haluan olla ajassa mukana. Luennoilla käymällä pysyn myös aktiivisena ja pidän aivot toiminnassa. Eikös tätä elämää eletä niin kauan kuin sitä annetaan? Kokko perustelee.
Ojalehdon mielestä nuorten on tärkeää nähdä vanhuksia yliopiston käytävillä. Niin hekin ymmärtävät, että tieto on kaikille yhteistä ja että yliopisto ei ole vain nuoren polven kehto.
Tieto tarjoaa myös konkreettista hyötyä vanhuksille. Se auttaa vaikkapa ymmärtämään uutisia, yhteiskunnan rattaita ja nykyarkea e-laskuineen päivineen. Kun maailmaa ymmärtää, siihen osaa myös vaikuttaa: hoksaa, mitä haluaisi muuttaa, ja tietää, millä keinoin asiaansa voi ajaa.
Ojalehto haluaa murtaa myyttiä passiivisista vanhuksista.
– Iäkkäät ovat vapaita, viisaita ja voimakkaita, rehtori korostaa.
Vanhan väen yliopisto valjastaa apuvälineekseen yleisön elämänkokemuksen. Karttunut ymmärrys elämästä auttaa ensinnäkin sitomaan uutta tietoa vanhaan ja näkemään kytköksiä asioiden välillä. Toisaalta yleisö voi olla melkoinen tietolipas niin luennoitsijalle kuin muille kuulijoille.
Lisäksi uuden ja vanhan tiedon linkittäminen kaventaa sukupolvien välistä kuilua.
– Vanhalla väestöllä on lapsenlapsia, jotka ovat mukana somemaailmassa. Helpottaa sukupolvien välistä kanssakäymistä, kun mummikin ymmärtää somesta jotain, rehtori poimii esimerkin.
Yhdessä jaettuja hetkiä
Niin Kokko kuin Leppälahti nykäistiin hihasta luentopenkille.
– Tapasin lempääläläisen naisen, joka oli konkari ikääntyvien yliopistossa. Hän tavallaan tempaisi minut mukaansa, Kokko kertaa yli kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.
Kokko taas heitti opiskelukipinän naapuriinsa Leppälahteen.
Toverukset paitsi iloitsevat toistensa seurasta, saavat myös tilaisuuden sananvaihtoon muiden luentokävijöiden kanssa.
– Jos on oikein sykähdyttävä luento, käytäville jää porinapiirejä, rehtori kertoilee.
– Minä olen tavannut entisiä oppilaitanikin, Leppälahti hymyilee.
Työelämän jäätyä taa opiskeluharrastus onkin oiva uusi polku ihmisten pariin. Iäkäs voi toki löytää seuraa vaikka käsityöporukasta, mutta elämäpiiri laajenee, kun tuttuja löytää eri nurkilta.
– Yliopistolla käy sellaista väkeä, jota tiede ja tieto kiinnostavat, Ojalehto kuvaa.
– Siellä käy henkisesti vireitä, samanhenkisiä ihmisiä, Kokko iloitsee.
Samaan hengenvetoon hän lisää, että kävijät eivät suinkaan pidä itseään muita fiksumpina. Rimaa ei siis tarvitse pelätä, vaan pikemmin on kyse siitä, että luennolla kiinnostuksensa saa jakaa toisten kiinnostuneiden kanssa.
Luento on sosiaalinen tilanne jo itsessään, vaikka iso osa ajasta kuluukin luennoitsijan puhuessa ja yleisön kuunnellessa hiljaa. Kokko, Leppälahti ja Ojalehto ovat yhtä mieltä siitä, että on sosiaalisempi kokemus kuunnella asiantuntijaa paikan päällä kuin television välityksellä.
Laajasti painavaa tietoa
Kaverikaksikko selaa kiinnostunein katsein kevään ohjelmalehtistä.
– Minua innostaa tulevaisuuden tutkimusta koskeva luento, Kokko sanoo.
– Minusta taas Metsä-ryijyn tarina vaikuttaa kiintoisalta, Leppälahti bongaa.
Kevään kuusiosaisen luentosarjan katse kiertää yhteiskunnasta biologiaan ja aina kulttuuriin asti. Tämä sopii kuvaan, sillä Tampereella ikääntyvien yliopistossa aiheet kurottavat moneen suuntaan. Historia, taide ja ympäristö ovat vakiokalustoa.
– Pääperiaatteemme on, että täällä ei ole mitään vanhenemiseen liittyviä aiheita. Ei ole esimerkiksi vanhene kauniisti -tyyppisiä luentoja, vaan tarjotaan uutta tutkimustietoa, Ojalehto sanoo.
Luentosarjan lisäksi kevät tarjoaa kirjoituskursseja ja retken.
Ylöjärveläisystävät osallistuvat keväällä vain luentoihin, jottei ihan ähky iske. Kyllästymisestä ei silti ole tietoa.
– Olen kovin tyytyväinen, että minut kaapattiin mukaan. Toivon, että jaksan käydä luennoilla vielä jatkossakin, Kokko sanoo innokkaana.
Kommentointi on suljettu.