Suomen rikkain – ja paljolti omilla saavutuksillaan isiensä perintöä kasvattanut hissimiljardööri Antti Herlin on Ciceronsa lukenut, kun hän löysäksi valahtanutta Suomea epätoivoisesti pystyyn kammenneessa selkärankaseminaarissa päätti puheenvuoronsa roomalaisen juonittelijan, mutta tolkun ajattelijan sanoihin:
”Ei ole mitään elämänalaa, jossa ei tulisi kysymykseen vastuu. Koko elämämme kunniallisuus riippuu siitä, noudatammeko velvollisuuksiamme.”
+++++
Valtion ja kuntien pitäisi olla meitä varten – tukemme ja turvamme – lauttamme merellä. Kantaa vastuuta kansalaisista ja koko kansan hyvästä.
Kansalaisten pitäisi vastapalvelukseksi kantaa oma vastuunsa ja velvollisuutensa niin pitkälle kuin oikeudella ja kohtuudella voidaan vaatia.
Itsehän olemme valinneet demokratian nimissä edustajamme käyttämään ikiomaa ääntämme, meidän valtaamme – omaksi parhaaksemme.
Seminaareissa kyllä ihastellaan maailman tappiin saakka ympäri kääriytyvää, niin kutsuttua hyvinvointia tai sen uhkia aivan kuin keisarin koreita vaatteita Hans Christian Andersenin sadussa. Kunnes tolkun lapsi ilmoittaa viattomasti: ”Mutta hänellähän ei ole ensinkään vaatteita!”
+++++
En usko, että Suomea saadaan virkoamaan suusta suuhun menetelmällä tällaisissa ristiäisissä, joissa nuupahtanutta kissaa maanitellaan kiskomaan itsensä hännästä ilmaan.
Hyvin mannaa ja maitoa lypsänyt lehmä on ehtynyt, eikä uutta ole kaikki mulle heti -hengessä ilmaantunut – eikä ilmaannu. Vauhtia joudutaan hakemaan tällä kertaa kaukaa ja kantapään kautta.
Nokian menestys ja romahdus ovat yhdessä maailmantalouden heilahduksen kanssa johtaneet tämän maan henkiseen ja kohta myös aineelliseen sekasortoon.
Nokia opetti, miten työllistetään, Nokia opetti, miten kyykytetään, Nokia opetti, miten mahtavaa miljardikassaa käytetään kurssivedätykseen optiomiljonäärien hyväksi ja Nokia opetti että tyhmä ylpeys, ylimielisyys sekä ahneus käyvät tasatahtia lankeemuksen edellä.
Nokia opetti, millainen ihminen lopulta on. Karvoineen ja nahkoineen, sarvineen ja hampaineen.
Me olemme visakalloista väkeä. Taitaa olla yhtä karu totuus kuin pakkasilma talvella, että keulimaan karannutta mopoa ei pysäytä mikään muu kuin ajo päin seinää.
+++++
Päivä päivältä ymmärrän enemmän dosentti Pertti Timosta, joka Aamulehden kolumnissa kertoi pettyneensä edustukselliseen demokratiaan. Sivistynyt itsevaltias olisi kenties paras hallitsija, mutta sellaista ei liene vielä edes syntynyt.
+++++
Tyhmäkin ymmärtää, että yritysmaailman huipulla on vedätetty viime vuosina rahaa muutamien valittujen taskuihin kuin onttoon jalkaan, mutta viime viikolla esitetty MOT:n ohjelma edunvalvonnan tilasta pysäytti totaalisesti.
Jos ihminen ei enää pysty huolehtimaan omista asioistaan, hänen kohtalonsa niputetaan yhteen satojen muiden kanssa ja koko hoito myydään halvimman tarjouksen tehneelle yritykselle. Henkilökunnasta löytyy kirjavaa sakkia velkasaneerattavista alkaen, eikä koira perään hauku.
Puolustuskyvyttömimmän ihmisryhmän asiat on kannettu ahneuden, ammattitaidottomuuden, puliveivauksen ja välinpitämättömyyden alttarille.
Uudistuksen junaili oikeusministeriö sen jälkeen, kun valtion alati paisuvan byrokratian tuottavuutta oli määrä tehostaa.
Suomen koko yhteiskuntajärjestelmän peruspilarit ovat murenemassa, kun uskoa oikeudenmukaisuuteen ja oikeusvaltioon horjutetaan.
+++++
Pöyristyttävässä kehityksessä on kaikuja menneistä ajoista, jolloin orpolapset ja vaivaiset huutokaupattiin halvimman tarjouksen tuottavuusohjelmassa 1800-luvulla.
Saman havainnon teki siviilioikeuden professori Urpo Kangas, joka viittasi televisio-ohjelmassa menneiden aikojen ruotuvaivaisten huutokauppoihin.
Seurakunnat huolehtivat ennen kunnallishallintoa köyhistä ja itseään elättämään kykenemättömistä ihmisistä eli vaivaisista.
Kunnallishallinnon ollessa vielä lapsenkengissä vaivaisia kierrätettiin talosta taloon tai huutokaupattiin halvimman tarjouksen periaatteella.
Aika nopeasti Ylöjärven kunnallislautakunta kuitenkin katsoi ”kaikkiapäin etuisammaksi, ettei turwattomia lapsia wast’edes, niin kuin tähän saakka, jätettäisi wähimmin waativille hoinnettaa, waan sen siaan pantaisiin toimeen niin sanottu lastenmaja Harjun kouluhuoneisiin.”
+++++
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti niin kutsutussa selkärankaseminaarissa kohtuullisen suoraselkäisen ja tolkullisen kannanoton yli äyräiden pursuavasta valtion hallintokoneistosta byrokratiasta, joka syö yhteisestä pöydästämme jo 60 prosentin siivun.
Tämä hurskaasti olemassaolonsa tarkoituksen unohtanut syöttiläs lihoo ja huolehtii vuosi vuodelta omista eduistaan kuin luonnonvoima – ja hallintoalamaiset laihduttavat kieli vyön alla.
JORMA MARTTALA
