Kohti uutta vuotta ja isoja ratkaisuja

Kunnallisneuvos Pentti Sivunen. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Kunnallisneuvos Pentti Sivunen. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Mitä jäi mieleen vuodesta 2013?
Kaupungin toimintojen kannalta ajatellen varmasti paljon hyvää, mutta myös monia vaikeita, vielä pitkään puhuttavia tapahtumia ja päätöksiä.
Ylöjärvelle mennyt vuosi oli monella tapaa poikkeuksellinen. Vuodesta 2008 alkanut finanssikriisi ja siitä alkanut maailmantalouden taantuma heijastivat vaikutuksensa entistä syvemmin ja voimakkaammin myös kotikaupunkimme arkeen. Vientiteollisuudella meni huonosti, ja työttömyys lisääntyi. Kaikesta tästä seurasi, että verotulomme eivät kehittyneet entisen kaltaisesti.
Ylöjärven asukasluku on kasvanut pitkään voimakkaasti. Viime vuonna tahti kuitenkin hiipui ja väkilukumme kasvoi ennakkotietojen mukaan vain runsaalla 200:lla – poikkeuksellista tämäkin.
Ylöjärven kaupunginvaltuusto hyväksyi viime joulukuussa sopeutusbudjetin vuodeksi 2014. Tavoitteena on kaupungin velkakierteen katkaisu ja talouden tasapainottaminen. Talousarvio sisältää reilun kolmen miljoonan euron säästöohjelman. Nämä välttämättömät säästöt kohdistuvat kaikkiin kaupungin toimialoihin ja koko kaupungin alueelle. Talouden tasapainottaminen edellytti myös kunnallisveron nostoa.
Säästäväinen, harkitseva linja on tarpeen myös tulevaisuudessa. Yleinen taloustilanne ja valtiontalouden ongelmat heijastuvat kuntiin. On tiedossa, että valtion säästötavoitteesta yli puolet – noin viisi miljardia euroa – kohdistuu kuntasektoriin.
Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta uskon, että ylöjärveläiset saavat myös jatkossa laadukkaita palveluita. Myöskään rakentaminen tai kaupungin muu kehittäminen ei pysähdy.
Alkaneena vuonna valmistuu kaksi isoa julkista rakennuskohdetta: Urheilutalon peruskorjaus sekä Siivikkalan koulukokonaisuuden laajennus ja peruskorjaus. Vanhaa lukiota aletaan puolestaan saneerata perusopetuksen tarpeisiin. Asuntilaan saamme parikymmentä omakotitonttia. Valtio tulee mukaan kahteen merkittävään liikenneinvestointiin: Kuruntien ja Viljakkalantien kiertoliittymään sekä uuteen tieyhteyteen Metsäkylästä Vaasantielle.
Vuosi 2014 tullee kuitenkin jäämään historiaan ennen kaikkea suurten ratkaisujen vuotena. Selvitysmies Rauno Saaren raportti ja esitys Tampereen kaupunkiseudun kuntien tulevaisuudesta valmistuu tammikuun lopussa. Raportin pohjalta seudun kahdeksan kuntaa päättävät keväällä yhteistyönsä järjestämisestä ja yhteistyön rakenteista. Kuntien valtuustot ottavat asiaan kantaa todennäköisesti samana päivänä samaan kellonaikaan pidettävissä kokouksissa.
Yhtä aikaa kuntarakenteiden kanssa valtio on uudistamassa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen periaatteita. Työn alla on myös uusi kuntalaki sekä kuntien valtionosuusuudistus. Uudessa valtionosuusjärjestelmässä Ylöjärvi kuuluu ennakkotietojen mukaan harvojen voittajien joukkoon. Uudistuksen tavoitteena on tasapuolistaa ja yksinkertaistaa nykyistä, varsin monimutkaista osuuksien laskentajärjestelmää.
Moni asia on murroksessa ja muuttumassa. Alkanut vuosi tulee olemaan mielenkiintoinen ja monessa suhteessa merkityksellinen niin Tampereen kaupunkiseudulle kuin muillekin maamme kunnille. Uskon, että haasteista huolimatta yhteinen näkemys – ja yhteinen tulevaisuus – löytyy.
Toivotan hyvää alkanutta vuotta kaikille ylöjärveläisille!

Pentti Sivunen, kaupunginjohtaja

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?