Joulun kovat kasvot

Miksi?
Kaksivuotias poikalapsi naarmuineen ja ruhjeineen lojuu pelkissä vaipoissa Kirkkonummen Masalassa hiekkakentän punaisen huoltorakennuksen takana.
Alaikäinen poika kohtaa surman, jossa hänen äitinsä lisäksi on menettänyt henkensä kaksi miestä ampumavälikohtauksessa Laihialla.
Kaksi julmaa tapahtumaa viime päiviltä piirtävät uurteensa vuoden 2013 suomalaisen joulun kasvoihin. Ne kertovat lahjomatonta kieltä kansakunnastamme sekä yhteiskunnastamme. Ne ovat ohjautuneet tiukasti pahoinvoinnin syville urille.
Julkisuuteen nousevat tapahtumat ovat vain jäävuoren huippu pahassa, joka maassamme on totta yksittäisten ihmisten, perheiden, sukujen, työpaikkojen, yritysten sekä yhteisöjen jokapäiväisessä elämässä.
Ihmiset päivittelevät uutisvirran tarjontaa  aikansa ja unohtavat armollisesti kuulemansa sekä näkemänsä. – Ei kuulu minulle, surullisen moni kuittaa.
Yhteiskunta ja sen eri osat näkevät kestävän turvansa vain rahassa. Sitä on oltava ja paljon, jotta jokapäiväinen kiirehtiminen ja suorittaminen tuovat tyydytyksen.
Kanssaihminenkin on kertakäyttötavaraa. Tälle saa aukoa suutaan miten vain, ja voi panna kiertoon, kun tämä herkiää miellyttämästä. Uusia tulijoita on loputon jono, kun vain malttaa pitää oveaan auki.
Aikuisen arvo ja kunnia ovat työssä. Se vain otetaan pois, kun koneet valmistavat edullisesti ja kehitysmaiden ihmiset alipalkoilla. Markkinatalous puhuu, ja laaja ihmisjoukko pelkää odottaen kurssien romahtamista  sekä työnantajan tilauskirjan tyhjenemistä.
Kuinka monen joulunpyhät täyttyvät miksi-kysymyksistä?
Onnellinen se, jolla on rauha itsensä kanssa.