Anna minulle omantunnon rauha

Zacharias Topelius kirjoitti vuonna 1887 ruotsin kielellä Joululaulun (Julvisa), jonka Jean Sibelius sävelsi kahdeksan vuotta myöhemmin. Kauneimpien joululaulujen suosituimpiin ikivihreisiin kuuluvan En etsi valtaa loistoa -joululaulun suomensi opettaja Martti Korpilahti vuonna 1909 jokseenkin vapaalla kädellä, kun hän kirjoitti: ”Suo mulle maja rauhaisa, ja lasten joulupuu…”
Sanatarkasti Topelius pyytää joululaulussaan näin:
”Anna minulle asunto, jossa vallitsee omantunnon rauha, iloinen luottamus, toivo ja usko.”
+++++
Vanha kunnon satusetä, lehtimies ja kirjailija oli perillä ihmisen perisynnistä, ahneudesta, joka on ylittänyt vuoden 2013 Suomessa jokseenkin kaikki kuviteltavissa olevat inhimillisen oikeudenmukaisuuden rajat.
Ei Topelius myöskään kirjoittanut: ”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan”.
Sanatarkasti käännettynä Topelius lähetti nöyrän pyynnön: ”Älä anna minulle siunattuna jouluaikana loistoa, kultaa, komeutta. Anna minulle enkelivartio.”
+++++
Vuoden suurin kristillinen juhla avaa eteemme kuilun lailla levittäytyvän arvojen ja hengen tyhjiön, jossa suoritustasosta riippumaton armo ja lähimmäisenrakkaus ovat tyystin vieraita ajatuksia.
Hektinen päivittäismedia peilaa yhteiskuntaa yksi yhteen, vailla minkäänlaista itsekritiikkiä tai ohjausta hyvään. Media antaa pahalle palstatilaa enemmän kuin hyvälle. Eikä tämä näky ole kaunis.
Putkasta päässeet järjettömät mellakoitsijat saavat näkyvyyttä esitellessään ”sankareina” juuri saamiaan sakkolappuja.
Aikuisuus ja lapsuus sekoittuvat kyltymättömien mielihalujen ja statuksen kilpakentäksi. Yhä useammat ihmiset ovat putoamassa arvotyhjiöön, josta sikiää viha.
Suomen uskonnonopetus muuttuu. Omastatunnosta tulee kauppatavaraa. Kirkosta on eronnut puoli miljoonaa seurakuntalaista.
Kuitenkin kristillinen etiikka, ”rakkautta suurinta katsomaan…”, ammentaa ihmisyyden syvimmistä virtauksista, eikä ihmiskuntaa mikään muu kuin lähimmäisenrakkauden etiikka pelasta nopealta tuholta.
+++++
Tänäkin jouluna lukemattomissa kodeissa odotetaan muutosta – suurta megatrendiä, eettistä vallankumousta, oikean ja väärän tuntoa, henkisyyden nousua, joka valaisisi jälleen yhteisenä majakkana merellä äärettömällä.
Muutos tapahtuu hitaasti, mutta kynttilät on sytytetty.
+++++
Maailmanhistoriaan nousee suuria ihmisiä myös meidän ajastamme kuin luonnonvoiman nostamana.
Mahatma Gandhin eräänlainen inkarnaatio, pahan voimat hyvyydellä voittanut Nelson Mandela, antaa toivoa ihmisen hyvin alkukristilliselle pyrkimykselle yhteisöllisyyteen.
Kansanjohtaja Gandhi oivalsi 1930-luvulla luopua johdonmukaisesti väkivallasta puolustaessaan intialaisten oikeuksia Etelä-Afrikassa ja sovelsi etiikkaansa myöhemmin Intiassa: kitkekää mielestänne ilkeät ajatukset, liiallinen kiire, valheet, viha ja pahan toivominen muille.
Gandhin johdolla Intia itsenäistyi väkivallattomasti vuonna 1947.
Vaikka Gandhi murhattiin heti seuraavana vuonna, lyhty jäi palamaan:
”Luovu pelosta ja ahneudesta, tavoittele totuutta ja vapautta ilman väkivaltaa; rakastakaa lähimmäistänne, mutta rakastakaa myös sortajaanne.
Vaikka ette tekisi hänen kanssaan yhteistyötä, älkää myöskään saattako häntä sietämättömään ja  nöyryyttävään tilanteeseen.
Minun uskonnossani on sijaa pienimmillekin.”
+++++
Vapaustaistelija, presidentti Nelson Mandela toteutti elämällään todeksi Gandhin syvimmät ajatukset kenties paremmin kuin kukaan muu:
Toisen vapauden viejä on vihan vanki. Hän on lukittuna omien ennakkoluulojensa ja kapeakatseisuutensa kaltereiden taakse. Yhtä lailla sortajalta kuin sorretultakin ryöstetään heidän ihmisyys.
Kukaan ei synny vihaamaan toista ihonvärin, taustan tai uskonnon takia. Ihmiset oppivat vihaamaan.
Jos ihmiset oppivat vihaamaan, heidät voidaan opettaa yhtä hyvin myös rakastamaan, sillä rakkaus täyttää sydämen luonnollisemmin kuin sen vastakohta.
+++++
Atlantin takana huikean jääkiekkouran tehnyt Ville Nieminen äkämystyi juuri joulun alla sydänjuuriaan myöten rippikouluikäisten poikien käytöksestä Koulukadun kaukalossa Tampereella, kun kentän toisessa päässä iskivät lätkää 60-vuotiaat naiset.
Kun samaan kaukaloon ei sovussa mahduttu, alettiin häiriköidä ja lopulta syydettiin solvauksia vanhoille naisille päin kasvoja.
Ihmisen kunnioitus ja koko elonkehän kunnioitus ovat kadonneet aivan liian monelta.
+++++
Näissä joulun 2013 mietteissä tulee mieleen yli 40 vuotta sitten ilmestynyt ranskalaisen filosofin Jacques Monod’n teos Sattuma ja välttämättömyys.
Kirja päättyy kohtalonomaiseen ennustukseen: ”Vanha liitto on murtunut; ihminen tietää vihdoin, että hän on yksin sen universumin piittaamattomassa valtavuudessa, josta hän on sattumalta noussut esiin. Niin kuin hänen kohtalonsa, hänen velvollisuutensa ei ole kirjoitettuna mihinkään. Hänen valinnassaan on valtakunta tai pimeys.”
+++++
Eettisestä megatrendistä näkyy vasta orastavia versoja; valo ja pimeys taistelevat ihmisten mielistä.
Lambarenen lääkäri, kolmen erikoisalan tohtori, tiedemies ja tutkija Albert Schweitzer katseli huolissaan eurooppalaista kulttuuriperintöä ja sivistystä tuhoavan uuden, vailla totuusaistia elävän ihmisen syntymistä, ahneuden ontoksi kovertaman ihmisen, joka vannoo kaikessa ”tahdonvapauden” ja ”omantunnonvapauden” nimiin.
Tätäkin joulua valaisevat Schweitzerin kirkkaat ajatukset:
”Niin kuin vedessä pyörivä potkuri työntää laivaa, samoin elämän kunnioitus panee ihmisen käyntiin. Vain elämän kunnioitus voi tuoda ihmisten keskelle rauhan.”

Jorma Marttala

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?