YPA kipusi komeasti piikkipaikalle

Ylöjärven Pallon miehet nousivat lauantaina salibandyn nelosdivisioona-lohkonsa kärkipaikalle.
Olli Louhimo (53) touhusi YPA:n tehomiehenä neljällä maalillaan. (Kuva: Arto Paananen)

Olli Louhimo (53) touhusi YPA:n tehomiehenä neljällä maalillaan. (Kuva: Arto Paananen)

Lauantain ottelussa ylöjärveläisiä vastassa oli tamperelainnen Soittorasia II.
Ottelu alkoi YPA:n selvässä hallinnassa. Pallo liikkui nopeasti ja vastustajan päätyyn saatiin pitkiä pyörityksiä. YPA:n ongelmaksi muodostui viimeistely, kun kaikki laukaukset viuhuivat seinille.
Vastustaja sen sijaan rokotti ensimmäisestä maalipaikastaan. YPA:n tasoitus syntyi Olli Louhimon lavasta. Louhimo heitti aloitusympyrästä maalille korkean pallon, jonka tamperelaisseuran maalivahti imuroi taakseen.
Tästä alkoi YPA:n maalipörssiä johtavan Louhimon näytös. Hän iski hattutempun valotaululle 15 minuutissa, minkä jälkeen YPA johti 3–1.
Soittorasia tuli kuitenkin vielä maalin päähän. YPA ei jäänyt harmittelemaan kavennusta, vaan iski kolme maalia kahden minuutin sisällä. Osumista vastasivat Akseli Kaivola ja Miika Ruuskanen. Kentän paras pelaaja Olli Louhimo iski vielä hänkin yhden maalin.
Lopulta YPA voitti selvästi maalein 2–6.
Miesten edustusjoukkueen lisäksi YPA:n juniorijoukkueet ottivat komeita voittoja.
Vuonna 2002 syntyneet pojat kaatoivat Kyröskosken Ponnen peräti 0–12. Toinen kamppailu oli tätä tiukempi. Siinä YPA nujersi Muuramen Yrityksen niukasti 6–5.
Vuonna 2003 syntyneet pojat tekivät puolestaan selvää Hämeenlinnan Steelersistä maalein 10–2 ja KooVee Punaisista 16–4.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?