Uplakersin peli kulkee

Ylöjärven Uplakersin miehet ottivat jälleen voiton jääkiekon III-divisioonan ylemmässä jatkosarjassa.

Nyt Uplakers haki pisteet Virroilta, kun paikallinen Kiekko-Karhut kaatui maalein 2–5.
Kovatempoisen ottelun avauserä alkoi Uplakersin painostuksella, joka tuotti tulosta, kun Mika Kalliomäki pääsi iskemään avausmaalin.
Uplakersilla oli ensimmäisessä erässä kahden miehen ylivoimakin, mutta lisämaaleja ei nähty.
Toisessa erässä Kiekko-Karhut pääsi peliin mukaan, mutta Uplakersin puolustus kesti. Lopulta ylöjärveläisetkin saivat hyökkäyspelin taas uomiinsa ja Jussi Niva iski vieraille toisen osuman.
Pian tämän jälkeen Joonas Lehto pääsi puolestaan nauttimaan Eetu Kalliomäen tarkasta syötöstä, jonka jälkeen Uplakers johti jo 0–3.  Kun Mika Kalliomäki pääsi erän lopussa tuikkaamaan illan toisen maalinsa, lähti ylöjärveläisryhmä erätauolle neljän maalin karkumatkalla.
Kolmannessa erässä Kiekko-Karhut yritti kiriä ylöjärveläisten etumatkaa kiinni. Kotijoukkue onnistuikin maalinteossa kahdesti, mutta voittoon asti isännillä ei ollut eväitä.
Uplakerskin pääsi vielä kerran nauttimaan osumasta.
– Hieno peli jätkiltä. Jokainen ketju pelasi hyvin ja pystyi luomaan maalintekopaikkoja ja pitkiä pyörityksiä vastustajan alueella. Aika rankasti tuomarit antoivat käyttää keppiä, ja monta selvää jäähyä jäi viheltämättä. Hieman nuo tilanteet aina harmittavat. Hyvä peli kuitenkin, Uplakersin päävalmentaja Tero Näsiaho kommentoi joukkueen Facebook-sivuilla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?