Kahta ilman eivät ylöjärveläisen Aulis Kuusisen emalityöt synny: tarvitaan tarkkuutta ja kuumuutta. Värijauhe täytyy sirottaa kieli keskellä suuta, ja se tarraa kiinni työn pohjapeltiin vasta satojen asteiden kuumuudessa.
Aulis Kuusisen aktiivisuus kumpuaa iloisesta luonteesta. – Minulla voi olla kasvot hyvinkin totiset, mutta minä hymyilen sisäänpäin.
Kaikki alkoi veljen emalisesta armeijan rintanapista.
Sitä Aulis Kuusinen pikkupoikana katseli aina kiiluvin silmin. Veitikka tuumi ihastellen, kuinka hienoa olisi osata tehdä moisia koruja itsekin.
Kului vuosia, vuosikymmeniä.
Sitten Kuusinen tarttui härkää sarvista ja kokeili pienen korun tekemistä.
– Vähän kerrassaan tein entistä isompia töitä.
Homma imaisi mukaansa. Pian korujen teko ei riittänyt miehelle, vaan hän halusi laajentaa reviiriään. Alkoi syntyä tauluja.
Kuusisen harrastus lienee Suomessa varsin harvinainen. Mies tietää jokusen suomalaisen, joka on tehnyt emalitauluja hänen lisäkseen. Emalikorujen teko sen sijaan ei ole täällä aivan tavatonta.
Kuusisen oli opeteltava poikkeuksellinen ajanvietteensä omin päin.
– Opettelin kirjallisuuden avulla. Mutta oli se vähän sellaista kuin olisi heinäkasasta etsinyt nuppineulaa.
Hyvin neuvoja tuntui silti löytyvän, sillä Kuusisen käsistä on syntynyt läjäpäin tauluja. Hän on myynyt niistä suuren osan, mutta kyllä kodin seinilläkin komeilee teos jos toinenkin.
Kerros kerrokselta
Emalitaulun pinta kiiltelee hennosti – onhan emali lasia.
Taulu ei ole tasainen, vaan paikka paikoin pinta kohoilee ja toisaalla taas painuu. Kuvat luovat hämyisen vaikutelman, väri kun on ripoteltu jauheena eikä vedetty millintarkalla siveltimellä.
Kuusisen mukaan emalitöihin voi kuitenkin tehdä pikkutarkkojakin kuvioita. Hänen töissään hämyinen tunnelma perustuu usein luontoon. Vaikkapa Lapin usva on synnytettävä pohjoisen maisemaa esittävään tauluunkin.
Kuusinen aloittaa työskentelynsä valokuvasta. Hän ottaa mallia lukuisilla kotimaan- ja ulkomaanmatkoillaan ottamistaan kuvista.
Ensin hän hioo kuparipellin karkeaksi ja sivelee sen erikoisöljyllä. Seuraavaksi tauluun on kiinnitettävä pohjamaali. Sen päälle Kuusinen ryhtyy luomaan kuvaa kerros kerrokselta.
Kukin väri on poltettava erikseen.
– Yritin joskus polttaa useaa väriä kerralla, mutta ne levisivät kuin entisen miehen eväät.
Toisinaan työ saattaa vaatia parikymmentäkin polttoa.
Emalitaiteilijan on tunnettava värinsä ja niiden käyttäytyminen.
– Sävyjä on yli 200, ja jotkin värit muuttuvat poltossa.
Värijauhetta on osattava annostella oikea määrä, jotta kunkin kohdan väripinta on halutun paksuinen.
Polttoon Kuusinen käyttää itse tekemäänsä uunia. Nyt vempeleestä on tosin aika jättänyt, ja olisi rakennettava uusi. Uunin kyhäämisessä Kuusista auttoi se, että hän oli aikoinaan metallimies. Mutta mistä tieto tai opastus? Ei kai uunia tuosta vain rakenneta.
– Se on tullut täältä vain, mies sanoo ja koputtaa päähänsä.
Homma siis vaatii kaikkinensa kärsivällisyyttä ja huolellisuutta.
– Minulla oli kerran kaksi oppilasta. He olivat opissa puoli päivää ja sanoivat sitten, ettei heistä ole tähän puuhaan, Kuusinen virnistää.
Katsaus emalitaiteeseen
Nyt Kuusisen kättenjälkeä voi tarkastella Ylöjärven terveyskeskuksen aulassa.
Näyttelyn työt mies kokosi kotinsa seiniltä. Varsinaista teemaa hän ei kaavaillut, mutta kantavana juonteena on luonnollisesti emali. Kuusinen myös pyrki valitsemaan melko monipuolisesti erilaisia töitään, jotta näyttely loisi jonkinlaisen kokonaiskatsauksen miehen tekemisiin.
Taiteen tekijä muistelee, että hänellä on ollut ainakin kymmenisen näyttelyä kotikulmillaan, lukuisten muualla pidettyjen näyttelyiden lisäksi. Työt eivät siis ole ylöjärveläisille tyystin uusi näky.
Näyttelyn kaikki työt eivät miehen mukaan ole kuitenkaan olleet näillä main esillä, joten uuttakin silmänruokaa on tyrkyllä.
Kuusinen myös tuumaa, että monelle näyttely voi olla yllättävä: eiväthän kaikki ole nähneet hänen näyttelyitään, ja toisaalta emalityöt ovat aika harvinaista nähtävää.
– Kyllä työt varmaankin antavat elämän virikettä terveyskeskuksessa kävijöille, mies hymyilee toiveikkaasti.
Kauneuden vankka vaalija
Emali on muotoutunut Kuusisen näpeissä jo yli 40 vuoden ajan.
Mutta vaikka sananlasku muuta väittääkin, vanha koira oppii uusiakin temppuja. Kuusinen nimittäin teki viime talvena ensi kertaa elämässään öljyväritöitä.
Lisäksi mies on harrastanut vuosikaudet kivikorujen tekoa.
Kuusisen taiteellisuus kumpuaa jo lapsuudesta.
– Olen aina pitänyt kaikesta kauniista, esimerkiksi kukista.
Mies inspiroituukin näkemistään näteistä asioista. Vaikkapa pihan kellokukat ovat houkuttaneet häntä taiteiluun.
Ollessaan vielä työelämässä, niin metallitöissä, puusepän hommissa kuin vaikka autokuskin tehtävissä, Kuusinen ahersi harrastustensa parissa iltaisin.
Eläkkeelle jääminen tiesi lisää aikaa taiteelle. Mies saattaa viettää teostensa ääressä jopa seitsemän kahdeksan tuntia päivässä.
Kuusisen mielestä taide oli erinomainen vastapaino työlle. Töitä hän teki lähinnä toimeentulon vuoksi, mutta taiteeseen hänellä on palo.
Taiteen teko rentouttaa Kuusista. Nautintoa tuo niin tekeminen kuin valmiin työn näkeminen.
Mikäli jostain syystä kotinurkat tuntuvat tylsiltä, mies lähtee ajelemaan autolla. Reissuilta jää käteen valokuvia, joista on sitten apua taulujen teossa.
Millainen aukko elämään jäisi, jos Kuusiselta kiellettäisiin taiteen tekeminen?
– Näin iso, mies sanoo ja levittää kätensä.
– Mutta kyllä minä jotain keksisin. Tekisin vaikka luutia.
Virtaa piisaa vanhanakin
Ikä ei 82-vuotiasta miestä paina.
Tänä vuonna hänellä on ollut muutama näyttely, ja arjessaan hän ahertaa harrastustensa lisäksi niin kotitöiden kuin vaikka piha-askareiden parissa.
Kuusinen on myös innokas matkailija. Hän on kiertänyt ympäri maailmaa, ja noin kuukausi sitten hän oli 21. kertaa Budapestissa.
Mies herää varhain aamulla ja puuhaa illan myöhäisiin tunteihin saakka.
– Aina jotain aherran mutten sellaisella kiireellä, että hosuisin. Osaan pysähtyä tunniksi pariksi juttelemaankin, Kuusinen kertoo.
Kuusisen sisältä kumpuaa luonnostaan energiaa. Hänellä ei ole mitään erityistä konstia pysyä aktiivisena. Energisyyttä selittänee miehen luonne. Hän on aina iloinen ja nauttii pienistä asioista, kuten linnuista ja muista eläimistä.
Mies myöntää, että touhukkuus pitää hänen rattaansa pyörimisliikkeessä ja estää häntä jämähtämästä.
– Minulla on niin levottomat kädet, että aina pitää jotain tehdä. Minulla ei ole vielä työtöntä päivää ollut.
Aulis Kuusisen emalitöitä Ylöjärven terveyskeskuksen aulassa (Mikkolantie 10) 30. marraskuuta saakka.
Viimeisimmät kommentit