Luonnon monimuotoisuudesta viriää monta valloittavaa tarinaa. Seitsemisen luontokeskuksessa esillä olevan näyttelyn tarinat ovat peräisin Parikkalan Siikalahdesta.

Näyttelyn tarkoituksena on avata katsojan silmät huomaamaan luonnon tapahtumia. Miten on: maltatko sinä rauhoittua ja keskittää aistisi luonnon äärellä? Jos maltat, löydät monta kiehtovaa yksityiskohtaa. Pikavilkaisulla hiljaiselta näyttävä kosteikko viliseekin elämää.
Taidenäyttely Uuhkalinnun mailla – Siikalahden kesää innostaa virittämään aistit. Päällisin puolin näyttely tutustuttaa meidät Suomen parhaimpiin lintuvesiin kuuluvaan Siikalahteen.
Seitsemisessä esillä olevassa näyttelyssä pääsee kurkistamaan muun muassa kaulushaikaran elämään osmankäämiköiden kätköissä, hämyisiin kuusamantuoksuisiin lehtoihin ja Siikalahden reheviin vesiin.
Ei pelkästään lintuja
Siikalahti sijaitsee muuttolintujen valtaväylän alla, joten vilkkaimpina muuttopäivinä siellä voi havaita kymmeniä tuhansia lintuja. Keväisin odotetaan muun muassa punajalkavikloja ja sinimustina välkehtiviä kottaraisia.
Yksi näyttelyn tarinoista kertoo kottaraisesta, joka oli oppinut matkimaan jalkapallotuomarin vihellystä niin taitavasti, että pelit piti siirtää toiselle paikkakunnalle.
Teokset pohjautuvat vahvasti taiteilijoiden luontokokemuksiin ja Siikalahteen liittyviin tarinoihin. Näyttelyn maalaukset ja veistokset sekä valokuva- ja tilataideteokset ovat Hanna Aallon, Pirjo Tikkisen ja Marjaana Tykkyläisen käsialaa. Taideteoksia esittelevät runot on kirjoittanut Arto Lappi.
”Jos viedään lehmät, viedään myös kottarainen. Ja keitä nuo läjätkään haittaa, tuovat sellaisen viserryksen”, Arto Lappi sanailee Marjaana Tykkyläisen keramiikkateoksen yhteydessä.
Siikalahden lajisto on monipuolinen, vaikka sekin on kärsinyt kosteikkojen lintulajien kantojen taantumisesta. Alueella viihtyy yhä moni harvinainen laji.
Lahdelta on jopa löydetty kaksi tieteelle uutta hyttyslajia – siksi näyttelykään ei tyydy esittelemään pelkästään lintuja.
Näyttely on esillä Seitsemisen luontokeskuksessa 13. joulukuuta saakka. Kokonaisuuteen kuuluu myös verkkonäyttely osoitteessa www.siikalahti.fi.