YPA puristi kaksi tärkeää voittoa Tampereelta

Viime kauden päätteeksi salibandyn 2-divisioonaan noussut Ylöjärven Pallon naisten edustusjoukkue jatkoi erinomaisia esityksiään, kun kausi jatkui kahdella ottelulla Tamppi Areenalla.
Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkueen jalat liikkuivat kiitettävästi viikonlopun peleissä.

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkueen jalat liikkuivat kiitettävästi viikonlopun peleissä.

Viikonlopun ensimmäisessä väännössä vastaan asettui riihimäkeläinen RSS Panthers. Luvassa oli kova testi, sillä RSS Panthers pelasi viime kaudella SC TOP -nimellä noususta 1-divisioonaan.
Pieniä taktisia muutoksia tehnyt YPA onnistui hyvin katkomaan vastustajansa hyökkäyksiinlähdöt. YPA pystyi pitämään vastustajansa pois parhailta maalintekopaikoilta, ja kaukaa lähteneet laukaukset poimi ylöjärveläisten loistavasti pelannut maalivahti Elina Pohjoisaho.
Toisen erän viimeisellä minuutilla YPA:n laitahyökkääjät Riikka Lehtinen ja Johanna Mäkinen karvasivat pallon pois vastustajan puolustajilta. Lopulta Lehtinen tälläsi avausmaalin Mäkisen syötöstä. Erätauolle mentiin YPA:n 0–1-johdossa.
Kolmannen erän puolivälissä YPA sai aikaan pitkän hyökkäyksen riihimäkeläisten päätyyn. Lopulta Riikka Lehtinen löysi puolustajan paikalta Johanna Lindellin, joka laukoi pallon verkkoon sydämensä kyllyydestä.
Enempää osumia ei ottelussa nähty, joten YPA kaatoi kovan vastustajansa maalein 0–2.
Toisessa ottelussa ylöjärveläisiä vastaan tuli nousijajoukkue Forssan Suupparit. Pelin alku oli YPA:lle vaikea.
Avauserä päättyi FoSu:n hyväksi 2–1. Ylöjärveläisten maalin värkkäsi paluupallosta Essi Nurmi, joka seurasi hienosti Elina Haikosen laukausta.
Erätauon jälkeen YPA löysi tutun vauhdin, ja FoSu alkoi vähitellen jäädä jalkoihin.
Erää oli pelattu reilu kolme minuuttia, kun Anu Vuori pelasi hyökkäyskulmasta Saila Lammelle, jonka upea laukaus toi ylöjärveläiset tasatilanteeseen.
YPA jatkoi hallintaa, ja FoSu pysyi mukana pelaamalla sääntöjen rajamailla. Lopulta neljä minuuttia ennen päätössummeria forssalaiset saivat jäähyn. YPA käytti ylivoimamahdollisuuden tylysti hyväkseen. Outi Paldanius syötti pallon Elina Haikoselle, jonka tarkka laukaus upposi maalin takakulmaan. Osuma jäi kamppailun viimeiseksi, joten YPA otti pisteet maalein 2–3.
Voittojen myötä YPA nousi sarjassa toiseksi, tasapisteisiin kärjessä olevan Pekolan Iskun kanssa. Seuraavan kerran YPA:n naiset ovat tulessa 16. marraskuuta Pirkkalassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?