Kirjamaailman makuun koulunpenkillä

10.10.2013 08:10

Valinnaisuus, pohtiminen, ymmärtäminen ja lukemisen ilo. Siinä peruspilareita, joihin kirjallisuuden opetus nykyään nojaa. Klassikoidenkin maailmaan kurkistetaan yleissivistyksen nimissä, mutta kuiva pakkopulla ei ole homman ydin. Torstaina vietetään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää.
Suvi Piispan pääaineena oli kirjallisuus, joten se on hänen repertuaarissaan jopa vahvempi kuin suomen kieli. Äikän maikka luettelee jos jonkinlaista kirjallisuuden tarjoamaa iloa ja hyötyä. Romaani kourassa voi tehdä vaikka viihdyttävän matkan historiaan tai löytää itseään kiehtovan ammatin. – Oppilas voi kokea itsensä onnelliseksi, jos hän lukee vaikka huumeiden käytöstä, opettaja poimii esimerkin. Hän kertoo insestiä käsittelevästä Maria Peuran kirjasta On rakkautes ääretön. Piispalle kirja oli ahdistavuudessaan kamala, mutta joillekuille oppilaille se on tarjonnut antoisaa purtavaa. – Yksi oppilas tuli ja sanoi: ”Vitsi, miten hirveä kirja. Onko näitä lisää?”
Suvi Piispan pääaineena oli kirjallisuus, joten se on hänen repertuaarissaan jopa vahvempi kuin suomen kieli. Äikän maikka luettelee jos jonkinlaista kirjallisuuden tarjoamaa iloa ja hyötyä. Romaani kourassa voi tehdä vaikka viihdyttävän matkan historiaan tai löytää itseään kiehtovan ammatin. – Oppilas voi kokea itsensä onnelliseksi, jos hän lukee vaikka huumeiden käytöstä, opettaja poimii esimerkin. Hän kertoo insestiä käsittelevästä Maria Peuran kirjasta On rakkautes ääretön. Piispalle kirja oli ahdistavuudessaan kamala, mutta joillekuille oppilaille se on tarjonnut antoisaa purtavaa. – Yksi oppilas tuli ja sanoi: ”Vitsi, miten hirveä kirja. Onko näitä lisää?”

Äidinkieli, äikkä, kaikille tuttu oppiaine.
Vai kuinka tuttu? Niinpä niin, usein unohdetaan, että oppiaineen nimi on äidinkieli ja kirjallisuus.
Toki pelkkään äidinkieleen viittaavia nimityksiä käytetään ihan lyhyytensäkin vuoksi. Ylöjärven lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Suvi Piispa kuitenkin myöntää, että usein kirjallisuus koetaan ikään kuin äidinkielen sivutuotteeksi.
– Näin on, kun verrataan esimerkiksi Keski-Eurooppaan, jossa kirjallisuus on oma oppiaineensa.
Piispa kuitenkin kokee, että aineen kaksi osa-aluetta kulkevat tiiviisti käsi kädessä.
– Kielestä oppii paljon lukemalla, ja kirjallisuutta on mahdotonta tuottaa ilman kieltä.
Niinpä hänen mielestään Suomessa ei tarvitsisi edes harkita osa-alueiden erottamista kahdeksi oppiaineeksi.

Kielen ja kirjallisuuden liitto

Lukiossa oppiaineen kieliosuus nivoutuu erityisen vankasti teksteihin.
Varsinaista kielioppia lähinnä kertaillaan, ja muuten kieltä tarkastellaan tekstianalyysin keinoin. Tässä on turvauduttava todellisiin teksteihin, siis uutisten, nettitekstien ynnä muiden ohella myös kirjallisuuteen. Kaikki lukeminen ja tekstien tarkkailu tukee myös kirjallisuuteen sukeltamista.
– Kyse on siis lukemisen opettamisesta.
Toisaalta taas syvennyttäessä kirjallisuuteen tarvitaan ja petrataan myös kielellisiä taitoja:
– Oppilaat tekevät luetuista teksteistä kirjallisia tuotoksia.
Piispan karkean arvion mukaan opetus satsaa kutakuinkin yhtä paljon kirjallisuuteen kuin kieleenkin.
Vaikka kuudesta kurssista vain kaksi keskittyy pääasiassa kirjallisuuteen, on aihepiiri mukana myös lopuilla neljällä kurssilla juuri siksi, että se limittyy kieleen.
Piispa joutuu miettimään tovin, eroavatko osa-alueiden opetustavat jotenkin toisistaan.
– Kieltä saatetaan käydä yhdessä enemmän kuin kirjallisuutta. Jälkimmäistä oppilas lukee itse ja tuottaa siitä tekstiä itse. Tekeminen jää siis paljolti henkilökohtaiseksi lukukokemukseksi. Kirjallisuuden on tarkoitus jäädä mielen pohjalle pyörimään, vaikka toki esimerkiksi kirjallisuuden keinoja käydään läpi yhdessä.
Teksti- ja kielimaailman muutosten myötä myös oppiaineen äidinkieli ja kirjallisuus on täytynyt muuttua. Vanhojen opetussisältöjen rinnalle on tullut muun muassa nettimaailmaan, suulliseen ilmaisutaitoon ja mediateksteihin tutustumista. Tämä ei Piispan mielestä ole kuitenkaan merkinnyt aiempien sisältöjen uhraamista.
– Joissain tapauksissa joutuu ehkä ajallisesti hiukan tinkimään. Asioita voi kuitenkin yhdistellä. Itse olen esimerkiksi opettanut draamaa panemalla oppilaat lukemaan näytelmiä ja sitten esittämään nämä. Mediatekstit taas saattavat lähestyä kaunokirjallisuutta. On esimerkiksi nettirunoutta.
– Opetus on siis pikemminkin monipuolistunut kuin syönyt jotain osa-aluetta. Äidinkieli ylipäätään on mukana melkein kaikissa ilmiöissä, koska kielellä ilmaistaan ja luodaan ympäristöä.

Opetus herättelee lukuintoa

Kirjallisuuden opetus on osunut maaliin, jos oppilaalle jää käteen muutakin kuin luettuja rivejä ja suoritettuja kursseja.
– Tavoite on, että luettaisiin mahdollisimman monipuolisesti ja jokainen löytäisi jotakin kiinnostavaa. Jos joku on kiinnostunut vaikka sarjakuvasta, häntä voi opastaa lukemaan muutakin kuin vain Aku Ankkaa.
Piispan työn kohokohtia onkin, kun oppilas löytää uuden innostavan maailman, vaikkapa juuri sarjakuvista.
– Lukeminen voi olla yksi tapa viettää vapaa-aikaa, Piispa kuvaa opetuksen viestiä.
Hän toivoo, että tämän oivaltaminen innostaisi oppilaita lukemaan muutakin kuin koulussa kahlattavia kirjoja.
Kirjallisuuden opettamisen tavat ovat muovautuneet vuosien mittaan.
– Esimerkiksi runojen ulkoa opettelemista ei juurikaan enää ole.
Maikka toteaa hieman harmissaan, että kokonaisten teosten lukeminen on vähentynyt hiukan.
– Lukemisen tavat ovat muuttuneet, ehkä netin takia. Silmäily on tuttua, mutta moni saattaa kysyä, mikä kirja on lyhin eikä mikä on paras.
Nykykoulussa ei vain tankata kirjoja kannesta kanteen, vaan ymmärtäminen ja pureskelu on kaiken ydin. Teoksen lukemisen jälkeen oppilaan on esimerkiksi kirjoitettava pohtiva essee.
Piispan mielestä hyvä kirjallisuuden opetus tarjoaa paljon tarttumapintaa. Jos koko ryhmä lukee saman kirjan, hän valitsee sellaisen teoksen, jota on helppo lähestyä useasta näkökulmasta.
Näytelmätekstiä taas voidaan tuoda eläväksi esitysten avulla.
Tuntemattoman käsittely tuttujen asioiden avulla herättää nuorten kiinnostuksen. Piispan oppilaat olivat innoissaan saadessaan tehdä Seitsemästä veljeksestä sarjakuvia. Vieras 1800-luvun agraarikulttuuri tuntui pureskeltavalta, kun sen sai yhdistää tuttuun sarjisten maailmaan.
– Olen myös suunnitellut tehtävää, jossa pitäisi miettiä, millainen Facebook-profiili olisi jollakulla seitsemästä veljeksestä.
Kiireisessä lukiossa oppilaat toisinaan napisevat, kun oppikirjapinon päälle lykätään kaunokirjoja.
Jotkut kuitenkin osaavat nähdä kaunokirjallisuuden lukemisen opiskelua keventävänä rentoutuskeinona. Moneen puree perustelu, että kieliopin opettelu tai sanavaraston kartuttamien on hauskempaa lukemalla kuin oppikirjaa tavaamalla.
– Lukeminen saattaa olla alkuun pakkopullaa, mutta kun oppilaat pääsevät lukemaan jotain, josta tykkäävät, aika monella asenne muuttuu. Oppilaalta saattaa tulla kommentti: ”Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin loppuun asti.” Tuollainen on tosi positiivista palautetta.

Kurkistus klassikoihin sivistää

Klassikot ja lukupakko. Siinä yhdistelmä, joka on iskostunut monen mieleen.
Todellisuudessa pakkoluku ei suinkaan aina kuulu kuvioon.
– Muistaakseni Kalevala on ainut teos, joka on koskaan ollut mainittuna opetussuunnitelmassa, sekin peruskoulun suunnitelmassa, Piispa miettii.
Kansalliseepostakaan opetussuunnitelma ei ohjeista nimenomaan lukemaan kokonaan. Riittää, että teoksen käy läpi jollakin tavoin.
Opetussuunnitelmiin kirjattuna tavoitteena on, että koulunpenkillä istuva oppii tuntemaan klassikoita. Tämä tuntemus saavutetaan lukemalla joitain kokonaisia kirjoja, kurkistamalla joihinkin teoksiin tekstikatkelmien verran sekä käymällä läpi kirjallisuushistorian sivuja.
Joissain kouluissa kaikilla luetetaan tietty klassikko, mutta kyseessä on koulun oma linja, ei valtakunnallinen pakko.
Ylöjärven lukiossa on perinteisesti luettu Seitsemän veljestä, mutta tavasta on voitu poiketa, jos koulun kirjaston kirjat eivät ole riittäneet kaikille oppilasryhmille.
– Vaihtoehtoisuus on mielestäni parempi kuin pakko. Toisaalta joskus kaikkien on hyvä lukea samakin kirja, jolloin sitä voidaan käydä keskustellen läpi. Tähdennän yleissivistyksen merkitystä. Vaikkei Seitsemää veljestä ja Tuntematonta sotilasta olisi pakko lukea, jokaisen suomalaisen oletetaan tuntevan ne.
Vaikka Piispa luottaa valinnaisuuden innostavaan voimaan, hän naurahtaa, että luettaisi vaikka kuinka klassikoita, jos aika riittäisi.
– Klassikot ovat mahdollisuuksien kaivo. Niiden avulla voi oppia paljon menneistä ajoista ja ihmisluonnosta.
Opettaja myöntää, että on veteen piirretty viiva, mikä tekee teoksesta tärkeän klassikon. Kuitenkin hän toteaa, että jotkin klassikot ovat ansainneet paikkansa, koska ne ovat aikanaan vaikuttaneet niin moneen asiaan.
Juttelu Seitsemästä veljeksestä nostaa hymyn opettajan huulille.
– Se on huippukirja. Toisinaan huomaan, että kirjan tyyppihahmot ovat kuin jotkut oppilaani. Vaikka teoksen julkaisemisesta on aikaa, ei ihminen ole muuttunut mihinkään.

Kommentointi on suljettu.