Asiahan ei oikeastaan minulle edes kuulu, koska kannatan Suomen jalkapallomaajoukkuetta, mutta voi, minkä se pösilö lintu meni tekemään, kun kävi kuokkimassa jokunen vuosi sitten maaottelussa Olympiastadionilla.
Olin heti alkuun sitä mieltä, että Huuhkajia teennäisempää ja hölmömpää lempinimeä maajoukkueelle ei voisi keksiäkään. Kunnes naisten maajoukkue nimettiin Helmipöllöiksi ja miesten koripallomaajoukkue Susiksi.
Niistähän ne tietenkin supernokkelan hesalaismedian käsittelyssä oitis vääntyivät Helmareiksi ja Susijengiksi.
Ensiksi mainittu on sananakin niin ärsyttävä, ettei hyvä tosikaan, ja menkääpäs huutamaan jälkimmäistä niille syrjäkylille, joilla ihan oikeasti pelätään lasten koulumatkojen turvallisuuden puolesta.
Onneksi lentopallomaajoukkueemme vannotti ennen EM-turnausta, että sen porukan uljasta nimeä on sitten ihan turha yrittää eläimellistää tai satuhahmoistaa.
Olen nimittäin ihan oikeasti sitä mieltä, että tähän maahan mahtuu vain yksi eläinaiheinen maajoukkue, ja se on Leijonat. Ruotsalaisvastaisuutta pursuaville idi- ja patriooteille muuten tiedoksi, että se edustuskiekkoilijoidenkin rintamuksessa oleva vaakunaleijona on alun perin ruotsalaisen Folkunga-suvun merkki.
Kaipa urheilu- ja lipunheilutteluasioista vastaava kulttuuriministeri Arhinmäki kohta säädättää lailla, että kaikki maajoukkueet pitää eläimellistää.
Pitäydytään nyt sitten niissä linnuissa.
Salibandyhän on rennon ja hauskan lajin maineessa, joten Taivaanvuohien mäkätys osuu kymppiin. Sillä on myös boheeminnäpäkkä, vesipisaran muotoinen muna. Taivareiksihan ne Tsa…Stadissa reikäpalloilijat nopeasti vääntävät.
Jääpalloilijat ovat jääkenttien herrasmiehiä eli ilmiselviä Pingviineitä. Pinkkareita löytyy jo Pirkkalasta, muttei se haittaa. Ja aijai, minkä aarrearkun tämä sana tarjoaa meille sananmuuntajuuteen taipuvaisille.
Käsipalloilijat ovat näillä korkeuksillakin jo outoja lintuja eli Harmaahaikaroita. Jospa haikara toisi myös tänne lisää tämän hienon lajin harrastajia. Sitten, kun ensimmäinen arvoturnauspaikka irtoaisi, iltapäivälehdet meuhkaisivat Haikkisten ihmeestä.
Suunnistajat ovat, Minna Kauppia lukuunottamatta, yleensä aika vähäeleistä väkeä. Koska piiloutuminen jotenkin kuuluu lajin luonteeseen, Lehtokurpat julistettakoon rastimaajoukkueen nimeksi. Lehtosistahan sitten varmaan puhuttaisiin.
Uintikin lähti taas nousuun, ja vielä vuosikymmenten päästäkin Matti Mattsson saisi kunniaa, kun edustusuimareitamme nimitettäisiin Pronssi-iibikseiksi. Kyseinen lintulaji on sopivan harvinainenkin Suomessa.
Hiihtäjät olisivat tietenkin Käpylintuja, mutta siinä vaiheessa, kun maajoukkuetta alettaisiin kutsua Käpykaartiksi, voisi tulla vastaansanomistakin. Ei sitä oikein ampumahiihtäjillekään voi antaa.
Pyssyhiihtäjien kohdalla voitaisiin tehdä poikkeus ja antaa nimeksi Täplätupsukkaat. Tuon yöperhoslajin naaraathan ovat paljon isompia kuin uroot, ja niinhän ovat naistemme nykysaavutuksetkin.
Entäpä mäkihyppääjät? Kotka on niin kulunut sana, että hylkäämme sen oitis. Käyneisiin marjoihin kohdistuvan persouden perusteella tietenkin Tilhet, mutta myös Tiltaltit sopivat verraten hyvin.
Pikaluistelijat lähtevät taipaleelleen kuin Telkät pöntöstä. Taitoluistelijoita riivaa taipumus siipirikkouteen, kuten kuulema neitokakaduitakin eli Neitsiköitä. Huoh…
Yleisurheilumme nykytilaan sopisi erinomaisesti nimittää Jorma Kemppaisen joukkoa Alleiksi. Kokosukeltaja allihan on erittäin uhanalainen, sillä Suomen allikanta on romahtanut vuosikymmenessä puoleen, ja se muuttaa talvella mieluusti etelään. Ja taas sananmuuntajat kiittäisivät.
Painijoukkueelle passaisi kutsumanimi Taviokuurnat. Tuolla varpuslinnullahan on lyhyt kaula ja vahva sekä tanakka ruumis. Meitä painista kiinnostuneita lämmittäisi myös hesalaisväänne Tavikset – se kun kuvaisi meitäkin oikein hyvin.
Tässäpä näitä aluksi. Lisää kenties myöhemmin, kenties ei. Arhinmäelle en sitä iloa suo, että lakia kutsutaan hänen mukaansa, vaan se on lex Hömötiainen
Kommentointi on suljettu.