Teija Auvinen tekee koskettavan roolityön Kellariteatterissa

Koko elämäni on ollut matka sinun luoksesi

Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa viime viikon tiistaina ensi-iltansa saanut Hiljaiset sillat on kahden keski-ikäisen ihmisen kirpeänsuloinen rakkaustarina. Samaistumispintaa Seija Holman dramatisoima näytelmä tarjoaa yllin kyllin. Milko Lehdon ohjaaman draaman keskiössä ovat elämän kipeät valinnat.
Tampereen Työväen Teatterin Hiljaisissa silloissa Auvo Vihron Robert ja Teija Auvisen Francesca lataavat draamaan kunnon värähtelyä.

Tampereen Työväen Teatterin Hiljaisissa silloissa Auvo Vihron Robert ja Teija Auvisen Francesca lataavat draamaan kunnon värähtelyä.

Sydän puskee ulos rinnasta, veri kuuraa suonia kohisten, kämmenet hikoavat, jalat lakoavat ja hormonimyrsky saattaa elimistön stressitilaan.
Me sanomme sitä rakkaudeksi, tiede kemiaksi ja biologiaksi.
Ihan sama, uskooko rakkauteen ensi silmäyksellä, tai onko itse tuota tunnetta koskaan kokenut.
Kun Hiljaiset sillat -näytelmässä Auvo Vihron esittämä mies vakuuttaa, että koko hänen elämänsä on ollut vain matka Teija Auvisen tulkitseman naisen luokse, hetki värisyttää.
Vihron sanomana se ei kuulosta edes siirappiselta, vaan – auvoisalta.
Robert James Waller kirjoitti vuonna 1992 ilmestyneen maailmanlaajuisen menestysromaaninsa The Bridges of Madison County (Hiljaiset sillat, 1995) kotiseutunsa katoavasta kansanperinteestä, katetuista puusilloista.
Samana vuonna länkkärimies Clint Eastwood yllätti elokuvaväen leffaversiolla.
Wintersetin pikkukaupungista siltoineen tuli kerralla melkoinen turistirysä.
Eastwood haistoi tarinan taian ja istutti itsensä toiseen pääosaan, ei vähiten sen vuoksi, että hän sai houkuteltua naispääosaan ihailemansa Meryl Streepin.
Hiljaiset sillat on kirpeänsuloinen tarina kahden aikuisen rakastumisesta ja hetkistä, jollaisia jokainen meistä toivoo myös omalle kohdalleen.

Kerran elämässä

Saapasmaan aistien ilotulituksesta iowalaiseen maalaistaloon ajautuneen Francescan elämä muuttuu, kun hän opastaa tiluksilleen eksyneen National Geographic -lehden valokuvaaja Robertin kuvauskohteeseensa: kuuluille, katetuille silloille.
Myös silta sielujen kumppanuuteen rakentuu pikavauhtia. Ja, enemmänkin: vielä äsken toisilleen tuntemattomat yllättää rakkaus, joka sattuu kohdalle vain kerran elämässä.
Robert ja Francesca elävät neljän päivän aikana kokonaisen elämän uudestaan.
Vuosikymmeniä myöhemmin Francescan lapset saavat tietää suhteesta äidin jäämistöstä löytyneiden muistiinpanojen välityksellä.
Tieto aiheuttaa Emmi Kaislakarin esittämän Carolynin tavoin ihailua ja haikeutta, ja Samuli Mujeen näyttelemän Michaelin kohdalla raivoa ja mustasukkaisuutta.
Lapsille kirkastuu jotain tärkeää omasta elämästä äidin ratkaisujen myötä. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti myös heidän omaan tulevaisuuteensa.

Kemiat toimivat

Samaistumispintaa Seija Holman dramatisoima näytelmä tarjoaa yllin kyllin. Näytelmä herättää katsojissa varmasti omakohtaisiakin tuntemuksia. Robert ja Francesca ovat ihanan keski-ikäisiä, ihanan tavallisia ja niin ihanan hullaantuneita.
Milko Lehdon henkilöohjaus on onnistunut: Teija Auvisen ja Auvo Vihron kemiat toimivat. Vuorovaikutus on rentoa ja pakottamatonta.
Francescan lasten myötä nykypäivään sijoitetut kohtaukset laskevat hieman tunnelmaa, mutta kuuluvat kehyskertomuksena näytelmän rakenteeseen.
Aikahypyt tapahtuvat kuitenkin varsin sulavasti. Juha Haapasalon valomaailma kuljettaa nykyhetken ja 1960-luvun takautumien välillä.
Markus Tsokkisen lavastus kuvaa osuvasti Yhdysvaltain keskilänttä.

Viiltävää tulkintaa

Auvo Vihro ja Teija Auvinen lataavat draamaan kunnon värähtelyä.
Vihro on miehekäs paketti ripauksella pikanttia runoutta.
Teija Auvinen on ihastuttava Francesca, joka on lopulta mustasukkainen Robertin itsenäisyydestä, vapaudesta tulla ja mennä.
Rakastunut nainen haluaa vain kuulla pyynnön lähteä mukaan, vasta silloin hän tuntee olevansa jotakin enemmän kuin vain pikasuhde. Tämä kohtaus on ehdottomasti näytelmän vaikuttavin.
Auvinen osaa tulkita viiltävän tarkasti, kun tunteet tulevat lupaa kysymättä. Teija Auvisen roolisuoritus on hänen parhaimpiaan, tai ehkä sittenkin: paras.
Hiljaiset sillat koskettaa, kun vain antaa mielelle luvan liikuttua.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?