Erittäin pitkän ja monipuolisen työrupeaman liikunnan ja urheilun hyväksi tehnyt Leena Mankkinen palasi juurilleen Ylöjärvelle jäätyään eläkkeelle Kaatuneitten omaisten liiton toiminnanjohtajan työstä. Uusi koti löytyi Vuorentaustasta.
Eläköityminen ei suinkaan merkinnyt laakereilleen lepäämään heittäytymistä. Ensi sunnuntaina 65 vuotta täyttävä Mankkinen lähti välittömästi mukaan Ylöjärven kunnallispolitiikkaan – aitiopaikalle myös täkäläisen liikuntaelämän suhteen.
Mankkinen muutti kotikulmilleen Akaasta viime syksynä niin, että ennätti nipin napin kunnallisvaaliehdokkaaksi ja pääsi demareiden varavaltuutetuksi. Kutsuja kokouksiin varasijalta on tullut toistaiseksi kaksi, mutta ajoitus on ollut kohdallaan.
– Pääsin juuri siihen kokoukseen, jossa käsiteltiin kaupungin terveysliikuntaohjelmaa. Sen käsittelyn yhteydessä huomautin valtuutetuille, että Ylöjärveltä puuttuu liikuntapoliittinen ohjelma, jossa muun muassa hyvinvointipalvelujen ja kunnallisten liikuntapaikkojen kehittämisestä tehdään yli valtuustokauden yltäviä poliittisia suunnitelmia yhteistyössä eri hallintokuntien ja järjestöjen kanssa.
– Niinpä valtuusto päätti, että ohjelman valmisteluun ryhdytään.
– Liikuntapoliittinen ohjelma on tärkeä, vaikka sillä ei pystytä suoraan lupaamaan mitään, koska se kytkeytyy niin moneen hallinnonalaan. Liikunta on peruspalvelu, ja sen vaikutukset ihmisten terveyteen sekä sairauksien ennaltaehkäisyyn ovat kiistattomat. Ikävä kyllä liikuntapalvelut ovat monessa kunnassa ensimmäinen kohde silloin, kun jostakin pitää säästää, Mankkinen harmittelee.
Hän kertoo esimerkin Akaasta, jossa juuri avoimeksi jäänyttä liikuntasihteerin virkaa ei ilmeisesti aiotakaan täyttää, vaan sihteerille kuuluvat tehtävät suunnitellaan jaettavaksi monen eri viranhaltijan kesken.
– Ylöjärven liikunta-asiat ovat muuten mallillaan. Meillä on aivan upea harju keskellä kylää, ja muutenkin liikuntapaikkatilanne on hyvä. Oli erittäin tärkeää, että 30 vuotta sitten rakennettu uimahalli saatiin vihdoin peruskorjattua ja laajennettua, sillä sitä käyttävät ihan kaikenlaiset ja -ikäiset ihmiset, Mankkinen kiittelee.
– Uusi uljas uimahalli varmasti lisää uinnin ja muun vesiliikunnan harrastajien määrää Ylöjärvellä.
Hän pitää säännöllistä liikuntaa ihmiselle yhtä tärkeänä kuin puhdasta vettä ja ilmaa. Siksi arkiympäristön ja kunnallisten liikuntapalvelujen on innostettava kansalaisia liikkumaan.
– Joidenkin lajien kohdalla lasten harrastusmaksut ovat nousseet niin korkealle, että perheiden taloudellinen tilanne voi jopa estää kyseiseen lajiin osallistumisen. Mielestäni liikunnan harrastamisesta koituvat menot tulisi sisällyttää toimeentulotukeen tai ainakin jollakin lailla kunnan tahi seuran pitäisi tulla niissä vastaan. Ei yksihuoltaja muuten pysty kustantamaan esimerkiksi lapsensa jääkiekkoharrastusta!
Seurojen tehtävä yhteistyötä
Hämeen Liikunnan ja Urheilun puheenjohtajana vuosina 2002–2012 toiminut Leena Mankkinen toivoo ylöjärveläisiltä urheiluseuroilta nykyistä tiiviimpää yhteistyötä.
– Seurat eivät kokoonnu yhdessä pohtimaan ajankohtaisia asioita, eivätkä välttämättä edes yleisseuran eri jaostojen ihmiset tunne toisiaan. Säännöllinen kokoontuminen olisi tärkeää, ja kumppanina – kokoonkutsujanakin – toimisi kaupunki.
Mankkinen harmittelee suomalaisen liikuntahallinnon pirstoutumista, josta hän ottaa esimerkiksi sen, että Pirkanmaan liikunta-asioista päätetään Vaasan ELY-keskuksessa. Kaiken lisäksi parin kolmen viime vuosikymmenen aikana suomalainen liikuntajärjestökenttä on kokenut myllerryksen toisensa perään.
– Juuri, kun kansalaiset oppivat, ettei SLU tarkoita Suomen Urheiluliittoa vaan Suomen Liikuntaa ja Urheilua, sen nimi muutettiin Valoksi. Menee taas 20 vuotta, ennen kuin se tunnetaan.
Mankkinen on ollut pitkään mukana myös Työväen Urheiluliiton toiminnassa. Sillä saralla seuraava suururakka häämöttää jo lokakuun viimeisellä viikolla, kun Akaassa järjestetään TUL Joy Games -tapahtuma, jossa urheilu ja kulttuuri lyövät liiton perinteen mukaisesti kättä.
Joy Games on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettu tapahtuma, jossa kilpaillaan muun muassa nyrkkeilyssä, potkunyrkkeilyssä, salibandyssa, lentopalloilussa, futsalissa, shakissa sekä maastojuoksussa, jossa riittää sarjoja aina yli 70-vuotiaille.
Taidetapahtuma sekä siihen liittyvä show- ja diskotanssikilpailu kokoavat eniten osallistujia. Taidetapahtumassa nuoriso voi esittää muitakin kuin liikunnallisia taitojaan.
– Joy Games on kaikille avoin tapahtuma, vaikka sen yhteydessä joissakin lajeissa kilpaillaan TUL:n mestaruudesta. Avajaiset pidetään jo 20. lokakuuta Toijalan torilla, ja pitkin viikkoa on myös paljon koulu- ja päiväkotivierailuja, Mankkinen kertoo.
Tapahtumaviikonloppu on 26. – 27. lokakuuta. Tapahtuman suojelijaksi on lupautunut presidentti Tarja Halonen. Joy Gamesin järjestelyvastuun kantavat Viialan Pyry ja Toijalan Valpas, mutta myös muita paikallisia seuroja on kutsuttu mukaan. Akaan seurakunta on avajaistapahtumassa vahvasti mukana.
– Toivottavasti Ylöjärveltäkin tulee paljon porukkaa Joy Gamesiin, johon odotamme noin 2 000:ta osallistujaa, Mankkinen vinkkaa. TUL Joy Gamesin nettisivut löytyvät osoitteesta www.tuljoygames.fi. Sivulta löytyvät eri lajien kilpailukutsut.
Tampereen EYOF teki vaikutuksen
Aiemmista suurtapahtumista Leena Mankkisen mieleen on jäänyt erityisesti Tampereella järjestetty vuoden 2009 Euroopan nuorten olympiafestivaali, jonka päätoimikuntaan hän kuului.
– Oli upeaa saada kantaa Räikän kentällä aitoa, Ateenassa sytytettyä olympiatulta. Seurasin tapahtumia suurella mielenkiinnolla kaikkiaan yhdeksällä eri kilpailupaikalla, Mankkinen muistelee.
Mankkinen näyttää valokuvaa, jossa hän poseeraa Tampere-talossa Euroopan olympiakomitean irlantilaisen puheenjohtajan Patrick Hickeyn kanssa. Hickey kutsui Mankkista ilmeisen osuvasti ”missis Maagiseksi”.
– Vaikka en voikaan kehuskella kielitaidollani, hakeudun mielelläni keskusteluihin erimaalaisten urheiluihmisten kanssa. Olihan se EYOF kaiken kaikkiaan huikea tapaus!
Mankkinen pitää huippu-urheilun merkitystä suurena, koska liikkuvat lapset ja nuoret tarvitsevat esikuvia, mutta suomalaisilta penkkiurheilijoilta hän kaipaa nykyistä parempaa suhteellisuudentajua.
– Menestystä odottaessa täytyy ottaa järki käteen ja muistaa se tosiasia, että olemme kovin pieni kansa.
Mankkisen mielipide Mika Kojonkosken vetämästä huippu-urheilun muutostyöryhmästä on napakka:
– On se ainakin saanut rahaa palamaan.
Leena Mankkisen nimi on tullut vuosikymmenten varrella tutuksi monen urheilumuodon kilpailijanakin.
Hän on muun muassa pelannut jalkapalloa Tampereen Ilves-Kissojen ensimmäisessä naisjoukkueessa, hiihtänyt, uinut sekä huhkinut lentopallo- ja tenniskentällä.
– Olen osallistunut Kansainvälisen työläisurheiluliiton CSIT:n tenniskilpailuihin muun muassa Brasiliassa, Mankkinen kertoo ja näyttää hienoa osanottomitalia.
– En kyllä olisi uskonut silloin Ilves-Kissoissa pelatessani, että Suomen naisten jalkapallomaajoukkue pelaa joskus EM-lopputurnausta yli 10 000 katsojan silmien edessä, hän naurahtaa.
Rohkea työssä ja harrastuksissa
Leena Mankkisen päätökseen kotiutua 16 vuoden tauon jälkeen Akaasta Ylöjärvelle vaikutti paljolti se, että hänen 92-vuotias äitinsä asuu edelleen omassa kodissaan Soppeenmäessä.
– Paljon liikuntaa harrastanut äiti on fyysisesti hyvässä kunnossa – leikkasi juuri nurmikkoni! Mankkinen kertoo.
Hänellä riittää sopivasti askartelemista viihtyisän rivitaloasuntonsa takapihalla, mutta muun muassa vapaa-aikalautakunnan ja alueellisen liikuntaneuvoston tehtävät vievät edelleen paljon aikaa
– Minulle luonteenomaista on rohkeus ja hulluus kokeilla uutta sekä työssä että harrastuksissa. Aloitin esimerkiksi Ylöjärven Uimaseuran väen kanssa vesivoimistelun ohjauksen ja uintivalmennuksen vuonna 1983, välittömästi, kun Ylöjärven uimahalli valmistui. Uimaseuran puheenjohtajana toimin 14 vuotta.
Hyppäys tuntemattomaan oli myös siirtyminen Kaatuneitten omaisten liiton toiminnanjohtajaksi sen jälkeen, kun Mankkisen vetämä Tampereen Diabetesyhdistyksen projekti päättyi RAY-avustuksen loputtua.
– Katsoin netistä työpaikkoja ja kiinnostuin KOL:n ilmoituksesta. Aluksi työpaikkani sijaitsi Satavan saarella Turussa, josta muutimme kuusi vuotta sitten Helsingin Pasilaan veteraanijärjestöjen naapuriksi.
Yksi Mankkisen ajamista tavoitteista täyttyy, kun sotaorvoille myönnetään sotaorpotunnus. Sen asian tiimoilta hän kertoo käyneensä ministeri Paula Risikon ja eduskunnankin pakeilla vähän väliä.
Kun sota loppui, sotaleskiä oli 30 000 ja sotaorpoja oli noin 50 000. Sotaleskiä elää Suomessa enää vajaat 300, mutta elossa olevien sotaorpojen tarkkaa määrää ei tiedä kukaan. Arviot liikkuvat
25 000:n paikkeilla.
– Aivan huikeisiin elämäntarinoihin sain tutustua KOL:n toiminnanjohtajana. Se oli erilaista, mutta jossain määrin samanlaistakin kuin urheilujärjestöyö. Samat pelisäännöthän ne pätevät missä tahansa järjestössä: rahasta ja vapaaehtoisista työntekijöistä on puutetta.
– Urheiluseurat ovat hankalassa tilanteessa, koska vapaaehtoisille ei pystytä maksamaan, ja palkattuja työntekijöitä on vain harvalla seuralla. Ajan henki on myös sellainen, ettei kukaan halua vastuutehtäviin eikä muutenkaan sitoutua pitkäksi aikaa, Mankkinen miettii.
