Joukko ylöjärveläisiä, tamperelaisia, kangasalalaisia ja hämeenkyröläisiä nuoria muovasi kierrätetystä tavarasta kekseliään veikeitä omakuvia. Nuorisotiloilla ja lastenkodeissa toteutettu projekti auttoi nuoria luottamaan itseensä sekä miettimään minäkuvaansa.
Erikoinen näky Tampereen rautatieaseman ikkunassa kutsuu kiireistä pyyhältäjää pysähtymään hetkeksi.
Rivi pirteän ja vähän hullunkurisen näköisiä hahmoja tuijottelee ohikulkijoita.
Kyse on nuorille järjestettyjen työpajojen sadosta. Tarkoituksena oli, että kukin valmistaa kierrätys- ja luonnonmateriaaleista omakuvansa.
– On kivaa, että töistä tulee aina hauskannäköisiä ja ne kertovat jotain tekijästään, työpajoja vetäneen kolmihenkisen työryhmän jäsen Minta Metteri sanoo jo useaan otteeseen pidetyistä pajoista.
– Kun käytetään kierrätysmateriaaleja ja haetaan ihmisen muotoa, töistä tulee kekseliäitä, työryhmään niin ikään kuuluva Stina Riikonen komppaa.
Töiden veikeistä ilmeistä huokuu huumori. Metterin mukaan vitsikäs asenne ei ollut lähtökohta, eikä se välttämättä ollut kaikilla pontimena työn touhussa. Tekniikka omalaatuisine materiaaleineen kuitenkin poiki kuhunkin työhön omaa leikkisyyttään ja saattoi innoittaakin nuoria humoristiseen otteeseen.
– Tässä voi toki olla vaikeitakin asioita mukana, mutta ne on etäännytetty esineisiin ja näillä kuvaamiseen. Siten töihin tulee mukaan jos nyt ei huumori niin ainakin eläväisyys, Riikonen kuvailee.
Teksti avaa uusia aatoksia
Erikoinen tekniikka tarjoaa taiteiluun tarttuvalle vapautta. Metteri sanoo, että ihmisillä saattaa olla korkea kynnys joidenkin tekniikoiden kokeiluun. Kierrätyskama kuitenkin on hänen mukaansa materiaalina niin kumma, että sen kanssa uskalletaan lähteä rohkeasti kokeilemaan.
– Aluksi ei välttämättä tiedä, miten lähteä tekemään työtä, mutta kun näkee materiaalit, voi alkaa assosioida. Sitten voi syntyä jotain, mitä ei olisi arvannutkaan syntyvän, Riikonen hymyilee.
Tekniikka antaa soveltaa ja lennättää villisti mielikuvitusta. Tiettyä oikeaa tekotapaa ei ole, eikä materiaalien yhdistelyyn ole rajoitteita. Ohjaajat kuitenkin neuvovat työkalujen käytössä.
Teosten kylkiäisiksi nuoret kirjoittivat pienet tekstit.
Niitä syntyi jos jonkinlaisia. On lyhyitä ja pitkiä, suoraviivaisia ja pohdiskelevia.
– Teksti – vaikka pienikin lonkalta heitetty – vie syvemmälle henkilöön. Ihminen on jollain tapaa läsnä, Riikonen avaa.
Tekstit päätettiin ottaa osaksi kokonaisuutta juuri siksi, että ne tuntuvat laajentavan teosta. Varsinkin niille, jotka luontaisesti ilmaisevat itseään kirjoittamalla, teksti voi olla oiva lisä, jolla silata itse fyysinen teos.
Tekstin voi kirjoittaa herättämään uusia, vapaasti lentäviä mielleyhtymiä, mutta sillä saa myös halutessaan selittää teosta.
Minäkäsityksen pohdintaan innoittavissa pajoissa tekstit ovat myös lisätyökalu, kun osallistujat luotaavat sisimpäänsä.
Varsinaiseen sanataiteelliseen opetukseen muutaman tunnin kurssit eivät kuitenkaan anna mahdollisuutta. Kukin saa kirjoittaa vapain ottein, joskin ohjaajat osaavat antaa vinkkejä umpikujaan joutuvalle kynäilijälle.
Rohkeutta ja uskoa itseensä
Eri suunnista saatujen rahoitusten turvin työskentelevä vapaa työryhmä luottaa taiteen voimaannuttavaan vaikutukseen.
Ohjaajat kylvävät pajaan osallistuvien mieleen rohkeutta, jotta nämä uskaltaisivat ilmaista itseään ja luottaa ideoihinsa.
– Kaikki innovaatiot lähtevät vapaasta ideoinnista, Riikonen muistuttaa.
– Tosi paljon on sellaista, että omilla ajatuksilla tukahdutetaan uskallus. Moni asia, josta ajatellaan, että enhän minä voi tai osaa tätä tehdä, on tosi asiassa kovin yksinkertainen, hän jatkaa.
Pajojen ydinasioita on myös kannustus ennakkoluulottomaan asenteeseen materiaaleja kohtaan.
– Takana on ajatus, että voi katsoa eri tavoin tavaroita ja sitä myötä maailmaa, tehdä vähän epätavallisia asioita. Ylipäätään näemme ennakkoluulottomuuden tärkeänä asiana, muutenkin kuin materiaaleihin kohdistuvana, Metteri linjaa.
Omakuvapajoja jo useaan otteeseen pyörittänyt ryhmä on halunnut suunnata monenlaisten ihmisten pariin. Mukana on ollut myös erityisryhmiä.
– Vaikeassa tilanteessa olevat voivat saada tästä paljon irti. Ei voi sanoa, että antaisimme heille itseluottamusta, mutta voimme antaa pieniä sysäyksiä sen suuntaan, Riikonen sanoo.
Omakuvien teko istuu kuitenkin ympäristöön jos toiseenkin. Ohjaajat heittelevät ilmaan ajatuksia niin naistenilloista kuin työhyvinvointipäivistä.
– Työpaja olisi hauska toteuttaa vaikka kansanedustajien kanssa, Riikonen innostuu.
Kaksikko toteaakin, että omakuvaprojektiin kuuluu myös tasa-arvotavoite ja hierarkioiden rikkominen. Vain etunimellä varustetut teokset asetetaan yhdenvertaisina riviin, oli tekijä sitten johtaja tai häntä alemmassa asemassa oleva.
Kierrätystavarasta ajattelemisen aihetta
Kaikenkarvaisesta romusta tehtävä taide sopii mainiosti viime vuosina voimistuneeseen tuunailun ja kierrättämisen ilmapiiriin.
Riikosen mukaan trendi ei kuitenkaan synnyttänyt ideaa omakuvatyöpajoista. Koko homma sai kipinän, kun eräs ystävä ehdotti Riikoselle, josko he askartelisivat itse nuket. Siitä poiki sitten nukketyöpaja, joka ajan myötä jalostui omakuvien tekemiseksi.
Kierrätyshenkisyys istuu pajoja vetävien naisten mielenmaisemaan.
Riikonen ja Metteri kierrättävät omassakin arjessaan tavaraa niin paljon kuin mahdollista.
– Tämä kulutuskulttuuri, jossa elämme, on ihan järjetön. Minulle on itsestään selvää, että kierrättäminen on vähintä, mitä voin tehdä, Metteri napauttaa.
– Emme välttämättä tiedä, mistä valmiit materiaalit tulevat. Saattaa olla, että ne on valmistettu epäeettisesti, Riikonen perustelee kierrätystavaran käyttöä työpajoissa.
Kaksikko peräänkuuluttaakin entistä parempia mahdollisuuksia eettiseen kuluttamiseen Suomessa. Ohjaajat kiittelevät jo osin saavutettua asenneilmapiirin muutosta mutta harmittelevat, että esimerkiksi lainsäädäntö laahaa jäljessä eettisen kuluttamisen taipaleella.
He toteavat, että kulutusinto on juurtunut syvälle länsimaisten ihmisten mieleen ja se elää ajatuksissamme usein tiedostamattomana. Jo kieli vaikkapa talousuutisissa ruokkii oletusta, että kaikki kuluttaminen on vain hyvästä.
Kaksikko myöntää, että kierrätystietoisuudestaan huolimatta hekin huomaavat toisinaan elävänsä sisällä kulutusmaailman puhe- ja ajattelutavoissa.
Ohjaajat eivät varsinaisesti ole opettaneet pajalaisille kierrätysasioita. Kenties taiteen teko on kuitenkin saanut monen nuoren pohtimaan aihetta.
Eettisestä pohjavireestä huolimatta kukin on saanut tunnelmoida taiteilun parissa omalla tavallaan.
– Vaikka meillä on taustalla isoja asioita, jollekulle tämä voi olla vain hauska työpaja, Metteri kiteyttää.
Nuorten omakuvanäyttely Tampereen rautatieasemalla 7. syyskuuta saakka.
