Oikeilla valinnoilla voi edesauttaa kalan tarttumista syöttiin

Tieto auttaa, mutta tuuri ratkaisee

Tiede-lehti julkaisi taannoin tukun tieteellisesti perusteltuja vinkkejä kalastamiseen. Me kysyimme Karhen seudulla kalastuksenvalvojana toimivalta Jouko Teroselta, mitä mieltä intohimoinen kalamies on tieteellisistä
Ylöjärvenkin vesillä välillä kalasteleva tamperelainen Heikki Koivukangas Nexu-koirineen sai reilu viikko sitten todeta, ettei kala tartu syöttiin helteisellä säällä.

Ylöjärvenkin vesillä välillä kalasteleva tamperelainen Heikki Koivukangas Nexu-koirineen sai reilu viikko sitten todeta, ettei kala tartu syöttiin helteisellä säällä.

Jouko Teronen kalastaa itse pääasiassa Karhen seudulla, mutta myös Mallasvesi ja Pälkänevesi ovat hänelle tuttuja kalavesiä. Lisäksi Teronen on käynyt useasti Lapissa, viimeksi Ivalojoella kokeilemassa kalaonneaan. Tänä kesänä Terosen saamat suurimmat kalat ovat painaneet noin viisi kiloa.

1) Koukunpää näkyviin

Väite: Kala ei ymmärrä madosta pilkistävän koukun olevan koukku tai mitään vaarallista. Näkyvä koukunpää pyytää paremmin, koska se kiinnittyy tehokkaammin kalan huuleen.
Teronen: Ei sillä ole mitään merkitystä, näkyykö koukku vai ei. Koukun terävyys ratkaisee. Kala kyllä osaa syödä madon koukun molemmista päistä.

2) Sopivasti väriä vieheeseen

Väite: Monilla kaloilla on nelivärinäkö, joten vieheissä saa olla kirkkaita ja hohtavia värejä. Liika on kuitenkin liikaa. Jos viehe ja tausta eroavat kuin yö ja päivä, poikkeavuus häiritsee kalojen saalistusintoa.
Teronen: Veden väri ja keli vaikuttavat siihen, millainen viehe kannattaa valita. Pääperiaate on sellainen, että kirkkaassa vedessä käytetään kirkasta kuvaa ja tummassa vedessä tummaa kuvaa. Kala kyllä tykkää väreistä, mutta vieheen väri pitää osata valita veden värin mukaan.

3) Helinää ja kilinää, muttei liikaa

Väite: Kalat tuntevat kylkiviiva-aistillaan vieheen paineaaltoja ja kuulevat siitä lähteviä ääniä. Kalat huomaavat helposti syötin, jossa on kuulia, helistimiä tai ketjuja. Liian isot äänet kuitenkin pelästyttävät kalan.
Teronen: Vieheen valinta on kalastajakohtaista. Joku saa kalaa helisevillä vieheillä, joku toinen taas äänettömillä. Ei vieheen äänillä ole mielestäni isoa merkitystä lopputulokseen.

4) Tuoksulla tärppää

Väite: Paikallaan pysyvä viehe saalistaa hyvin silloin, kun se levittää tuoksua samaan tapaan kuin kastemato koukussa tai kärpäsen toukka pilkissä. Tyynissä vesissä kala pystyy paikantamaan hajulähteen.
Teronen: Syötin tuoksussa on tosiaan jonkinlaista taikaa, ainakin mato-onginnassa. Kala ei kovin mielellään nappaa vanhaan matoon. Kala on sen verran fiksu, että tuore mato kelpaa vanhaa paremmin.
5) Verkot veteen milloin vain

Väite: Kalat liikkuvat myös päivällä. Mitä enemmän verkot ovat vedessä, sen paremmin saa kalaa.
Teronen: Kala ei todellakaan liiku koko ajan. Sillä on aika paljonkin merkitystä, milloin verkon järveen laskee. Yleensä verkko lasketaan illalla ja nostetaan aamulla. On kuitenkin vuorokausia, jolloin kala ei liiku eikä syö ollenkaan. Silloin kalaa ei saa ylös, vaikka yrittäisi millä tahansa pyydyksellä.

6) Katiskaan aitoja ja kiiloja

Väite: Kalat osaavat ulos katiskasta. Kalat livahtavat pois sitä helpommin, mitä yksinkertaisempi katiska on. Uintia ohjaavat aidat ja kiilat estävät katiskan pohjaa tai kantta seuraavia kaloja karkaamasta.
Teronen: En tiedä, osaavatko kalat pois katiskasta muuten kuin vahingossa. Ne kuitenkin menevät mieluummin sellaiseen katiskaan, jossa on esimerkiksi havuja päällä. Kalat hakevat itselleen suojaa ja viihtyvät paremmin suojatussa katiskassa kuin paljaassa.

7) Pulista saa, ei kolista

 

Perinteisellä mato-ongella saa yleensä pieniä kaloja.

Perinteisellä mato-ongella saa yleensä pieniä kaloja.

Väite: Kalassa ei tarvitse istua tuppisuuna, sillä puhe ei kantaudu kalojen kuultavaksi. Kolahdukset ja pamahdukset sen sijaan kiirivät kalojen korviin.
Teronen: Tämä pitää paikkansa, sillä kala todellakin pelästyy kolinaa. Jos esimerkiksi jossakin järven lähellä räjäytetään kalliota, rannassa käy kyllä kohahdus, kun kaikki kalat ampaisevat kohti järvenselkää.

8) Sää tarkkailuun

Väite: Sää vaikuttaa paljon kalojen liikkumiseen ja ruokahaluun. Kullakin lajilla on oma suosikkisäänsä. Sade ja ukkonen hillitsevät kalojen liikkumista.
Teronen: Sää vaikuttaa oikeastaan hyvinkin paljon. Pitkillä hellejaksoilla ja kirkkaalla säällä ei tahdo saada kalaa itkemälläkään. Heti pilvien ilmestyessä kala alkaa kuitenkin taas syödä.
Ukkonen saattaa vähentää kalan liikkumista vain silloin, jos aivan järven päällä jyrisee tai salama lyö johonkin lähelle.
Sen sijaan sateella saa kyllä kalaa. Tosin aika harva kalastaja viihtyy järvellä sateella, vaikka ehkä kannattaisi. Moni lähtee vasta aurinkoisella säällä lekottelemaan laineille.

9) Parhaiten nappaa hämärässä

Väite: Kalojen hämäräaktiivisuus johtuu eläinplanktonista ja muista saaliseläimistä, jotka hämärän tullen vaeltavat ylös lämpimiin vesiin syömään ja kasvamaan.
Teronen: Hämärä on tosiaan paras kalastusaika. Kun ilta alkaa painua mailleen, kala alkaa syödä. Myös aikaisin aamulla kannattaa olla liikkeellä.

10) Yksi hauki paikastaan

Väite: Hauki on tietyllä tavalla reviirikala, ja kullakin hauella on oma alueensa. Jos hauki nappaa, niin samasta paikasta ei todennäköisesti tule toista samanlaista samalla reissulla.
Teronen: Tässä on aika paljon perää. Ihan lähekkäin ei ole kahta isoa haukea. Kannattaa siis siirtyä muutama kymmenen metriä, jos haluaa toisen ison hauen.

Rapumerrat jälleen järveen

Ravustuskausi alkaa ensi sunnuntaina kello 12. Sen jälkeen saksiniekkoja saa pyydystää aina lokakuun loppuun saakka.

Suomen vesistä löytyy kahta eri rapulajia: joki- ja täplärapua. Jokirapu on syntyjään suomalainen. Yhdysvalloista 1960-luvun lopulla tuotu täplärapu on syrjäyttänyt jokiravun monessa vesistössä.
Tämä harmittaa Karhen seudulla kalastuksenvalvontaa tekevää Jouko Terosta.
– Aikoinaan ravustin paljonkin mutta en enää, kun jokirapua ei enää saa. Kesämökkiläiset ovat suuressa viisaudessaan tuoneet toisista järvistä täplärapua omaan rantaansa. Moni ei ole ymmärtänyt, että rapuruttoa kantava täplärapu hävittää jokiravun tyystin, Teronen sanoo.
Ravuilla ei ole yleistä alamittaa, mutta kalastusalue voi sellaisen asettaa. Karhen kalastusalueella eli  Karhejärvellä, Kitarinjärvellä, Koikeroisessa (Viljakkalan puoli), Mälitynjärvessä, Työläjärvessä ja Sauninjärvessä ei ole määrättyä alamittaa.
– Ihmiset ovat sen verran fiksuja, että heittävät pienet ravut takaisin järveen. Eihän niissä ole mitään syötävääkään, Teronen toteaa.
Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen lupa, oli ravustaja minkä ikäinen tahansa. 18–64-vuotiailta vaaditaan lisäksi valtion kalastuksenhoitomaksu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?