Viikonloppuna Ylöjärven museon piha puhkeaa perinteiseen markkinatunnelmaan. Myyntipöytien kupeessa markkinavieras voi myös kokeilla grafiikan tekemistä ihan omin kätösin.
Käsityöt ja taide ovat tuiki tuttu näky markkinoiden myyntipöydillä. Mutta Ylöjärven museon markkinoilla homma pyöräytetään ympäri: myyjäisvieras voi hypätä ostajan roolistaan ja olla tovin taiteilija.
Oriveteläinen taidegraafikko Tom Linkopuu nimittäin kokoaa museon pihaan non-stop-grafiikkapajan, jossa ihan ummikkokin voi prässätä itse koristamansa laatan avulla oman grafiikanvedoksensa.
Kahden sortin grafiikkaa
Tom Linkopuu on non-stop-muotoisen opetuksen parissa ensi kertaa pappia kyydissä.
– Tämä on tarpeeksi pienimuotoinen. Tämä on kokeilu, ei kaikenkattava kurssi eikä edes peruskurssi. Pajassa voi fiilistellä, taiteilija kuvailee pajatyöskentelyn kurkistuksenomaista otetta.
Vaikka tarkoitus on työskennellä mahdollisimman simppelisti, toteaa Linkopuu, että opettaja ei voi hypätä touhuun kylmiltään. Vetäjällä on oltava kokemusta, tietoa ja taitoa grafiikan tekemisestä.
Graafikko valitsi pajaan kaksi työskentelytapaa: monotypia- ja kuivaneulatekniikan.
Monotypiassa kuva tehdään suoraan painolevylle joko maalaamalla pensselillä tai telaamalla väriä levylle ja piirtämällä tikulla viivoja niin, että maali irtoaa halutuista kohdista.
Tämän jälkeen levyn päälle asetetaan paperi, johon kuva puristetaan kiinni prässissä.
– Monotypia on sellainen tekniikka, että tehdään yksittäisiä vedoksia. Sitä ei voi toteuttaa sarjoina. Monotypiatyö on uniikki, mikä on grafiikassa tavallisesta poikkeavaa.
Kuivaneulatyöskentely puolestaan perustuu syväpainoon ja soveltuu siten sarjojen tekoon. Painolaattaan kaiverretaan piikillä kuoppia ja viivoja. Väri telataan levylle ja laatan pinta pyyhitään. Näin väri jää uriin ja painuu kuvioiksi paperille prässättäessä.
Monotypia ja kuivaneulagrafiikka ovat teknisesti yksinkertaisimpia grafiikan lajeja – toki niilläkin voi toteuttaa monimutkaisia teoksia, mutta itse työtapa ei vaadi rutkasti kommervenkkejä.
Selkeydestään huolimatta näiden lajien työstäminen ei käy sormia napsauttaen.
Touhun sujuvuus riippuu Linkopuun mukaan esimerkiksi tekijän motorisista taidoista. Aiempi kokemus vaikkapa käsitöistä voi antaa taidekokeilijalle varmuutta.
– Olettaisin, että alle kouluikäiset tekisivät monotypioita. Niitä voi piirtää luonnosmaisesti.
Kaivertaminen vaatii jo näppäryyttä ja hiukan huhkimistakin.
Oman haasteensa puuhaan valaa grafiikan lopputuloksen ennakoimattomuus. Vaikka tekijällä olisi visio valmiista kuvasta, lopullista ulkomuotoa on hankala hahmottaa lähtöruudussa.
Ensikertalaista hämmästyttää usein myös se, että paperille painuu peilikuva painolaatasta.
– Vain kokemuksen myötä oppii. Täytyy rohkeasti yrittää, Linkopuu kannustaa.
Lainalaisuuksista tunnelmien luontiin
Grafiikan suola piilee Linkopuun mielestä järjestelmällisyyden ja luovan hulluuden yhdistelmässä.
– Täytyy noudattaa tiettyjä lainalaisuuksia. Periaatteessa voi tehdä mitä vain, mutta siihen pitää soveltaa grafiikan tekotapaa.
Miestä kiehtoo myös se, että luovia vaiheita piisaa koko prosessin ajan ennen sarjatuotantoa.
– Moni ajattelee, että tämä on vain vedostamista, mutta esimerkiksi värin pyyhkimisellä voi saada erilaisia tunnelmia. Luova työ ei lopu siihen, kun levy on tehty.
Taiteenlaji vie mukanaan myös yllättävyytensä ansiosta. Ajatuksesta ja luonnoksesta johtaa monin tavoin arvaamaton tie kohti valmista työtä.
Linkopuu on viime vuosina pureutunut fotogravyyrin tekoon. Siinä maalattu työ tai valokuva skannataan ja valotetaan sitten tulostimella painolevylle. Fotogravyyri on syväpainotekniikka. Väriä uppoaa eri määrä laatan eri kohtiin, mikä tuottaa paperille painettaessa monisävyisen kuvan.
Linkopuu kokee grafiikan tekemisen sopivan näppeihinsä, koska taiteenlajin tietty teknisyys viehättää häntä.
– Levy on kova materiaali. On hauskaa, että saan siihen otteen.
Linkopuuta kiehtoo ajatus, että monena vedoksena elävä teos voi päätyä usean ihmisen haltuun.
Grafiikka ylipäätään on kovin monipuolinen taiteenlaji, joten eri tekijät voivat löytää siitä oman innoittajansa. Esimerkiksi maalari-graafikko voi yhdistää monotypiassa molemmat intohimonsa.
Linkopuu selittää, että grafiikanvedoksella on aivan omanlaisensa intensiteetti. Väri ei yksinomaan imeydy paperiin, vaan hiuksenhieno aavistus maalia kohoaa pinnasta. Toki muidenkin taidelajien teoksissa, vaikkapa öljyväritöissä, väri voi nousta pohjatasosta, mutta grafiikassa ilmenevä syvyysvaikutelma on vallan omintakeinen.
– Saa mystisiä tunnelmia.
Ei tarvitse olla taiteilija hurahtaakseen grafiikkaan. Jos pajalle saapuva tai muualla vedostusta kokeileva haltioituu puuhasta, taitojaan voi koulia ainakin lukuisilla kursseilla.
Harrastajan on kuitenkin pidettävä mielessään, että oppi ottaa aikansa.
– Grafiikassa täytyy hyväksyä epäonnistumiset.
Toisaalta taiteenlajin arvaamattomuus myös tsemppaa tekijäänsä yllättävillä onnistumisilla.
Varsinkin vuosia työskennellyt taiteilija hyväksyy harha-askeleensa ja kääntää ne jopa voitokseen.
– Sitten on jossain vaiheessa vain savuavat rauniot ympärillä, mutta sellaistahan se on, mies virnistää.
Sysäys taiteen tielle
Pajassa ohjeistaminen on Linkopuulta luonnollinen veto, sillä hän on vuosikaudet opettanut taiteen tekijöitä Oriveden seudun kansalaisopistossa ja Oriveden opistossa.
Hän on itsekin jälkimmäisen opinahjon kasvatti. Opistosta mies suuntasi askeleensa Taideteolliseen korkeakouluun.
Haastattelun aikana Linkopuu oivaltaa, että Oriveden opisto on ollut kovin ratkaiseva tekijä hänen uravalinnassaan ja innostumisessaan juuri grafiikkaan.
– En ole tajunnutkaan aiemmin, mutta opisto vaikutti ihan hirveästi.
Opinahjossa oli kerrassaan mainio valikoima välineitä. Oli syväpainokone, litografiaprässi, grafiikan prässi ja seripainovälineistö.
– Opisto oli aivan poikkeuksellinen, ihan mieletön paikka.
Mies arvelee, että ilman tätä taiteen saralle sysäävää kokemusta hänestä olisi kenties tullut arkkitehti.
– Toivon, että opisto olisi olemassa jatkossakin ja sitä kehitettäisiin sekä ymmärrettäisiin sen arvo.
Opetukselle aimo osan urastaan antanut mutta myös taidenäyttelyitä pitänyt ja omalle työskentelylleen aikaa lohkaissut mies astuu mielellään markkinakansan pariin.
Häntä motivoi halu auttaa ihmisiä löytämään keinoja itsensä ilmaisuun.
Opetus ei ole kaikkien taiteilijoiden juttu. Linkopuu toteaa, että ohjaajan on pidettävä ihmisten kanssa työskentelystä, kyettävä ratkomaan ongelmia ja oltava joustava.
– Pitää hyväksyä, että töistä ei tule minunlaisiani. Jokaisella on oma tapansa.
Mies ei siis liene norsunluutornista alas kurkisteleva kaveri.
– Se ei ole minun tapani.
Taiteilija tuumaa, että kuten hän aikanaan sai tilaisuuden päästä taiteen tekemisen makuun, on mahdollisuus suotava muillekin.
– Jos tämä on sellainen risteyskohta, että joku herää, olen tyytyväinen.
Museon markkinat 13. heinäkuuta kello 10–14. Paikalla muiden muassa Pirkanmaan pelastuslaitoksen nettimaskottikoira Numa ja ylöjärveläinen lastenkirjailija Harri István Mäki. Myynnissä koruja, käsitöitä, leivonnaisia, suklaata, mansikoita, kenkiä, liha- ja kalasäilykkeitä ynnä monenlaista muuta.
