Kotimaisen sian- ja broilerinlihan saatavuus heikkenee ilman tuotantoon sidottuja tukia

Maatalouspolitiikan suuntaviivat selvillä

Viime viikolla sinettinsä saaneet Euroopan unionin uuden maatalouspolitiikan neuvottelut on Suomessa ja Ylöjärvellä otettu vastaan hieman ristiriitaisin tuntein.
Kokonaisuudessaan maataloustukien määrä pysyy melko ennallaan. Vuodesta 2015 alkaen tuotantoon sidottujen tukien osuus saa olla Suomessa 13 prosenttia kaikista maatalouden suorista tuista. Sika- ja siipikarjatilalliset eivät kuitenkaan kuulu näiden tukien piiriin. Myös sokerikiintiöistä luovutaan vuonna 2017.
Suomi kuitenkin sai ajettua läpi toiveensa, että Pori–Savonlinna-linjan pohjoispuolella viljelijöille riittää kahden viljelykasvin vuorottelu EU:n komission haluaman kolmen kasvin sijaan. Kyseinen linja halkoo myös Ylöjärven kahtia.
Kotimaisia possuja kasvatettaneen tulevaisuudessakin, mutta tuotanto tuskin riittää kattamaan kotimaisen sianlihan kysyntää.

Kotimaisia possuja kasvatettaneen tulevaisuudessakin, mutta tuotanto tuskin riittää kattamaan kotimaisen sianlihan kysyntää.

Maataloustukineuvotteluista povataan yleensä vaikeita, sillä 27 jäsenmaan edut äärimmäisen tärkeiksi katsotuissa maatalousasioissa menevät ymmärrettävästikin ristiin ja rastiin. Oman lisänsä tuovat vielä Euroopan komissio ja europarlamentti omine linjauksineen.
Sekä maatalousministeri Jari Koskisen että Maataloustuottajien keskusliiton mukaan lähes kaikki Suomelle keskeiset asiat on saatu sovituiksi neuvotteluissa. Nyt kuitenkin päätettiin vasta koko EU:n maatalouspolitiikan suurista linjoista. Maakohtaisten tukien osalta neuvottelut ovat vasta edessä.

Tuet uudelleen tuotantokeskeisiksi

Yksi neuvotteluissa sovituista keskeisistä suunnanmuutoksista on, että osa EU:n rahoittamista tuista sidotaan tuotantoon, mikä oli Suomen tärkein tavoite.
– Tämä on tavallaan paluuta vanhaan. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, maataloustukia maksettiin pääosin eläinten määrän ja tuotantomäärän mukaan, MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski taustoittaa.
Vuonna 2006 EU:ssa astui kuitenkin voimaan tilatukijärjestelmä, jossa joidenkin tukien määrä riippui tilan pinta-alasta ja tietyn historiallisen hetken eläinmäärästä.
– Varsinkin täällä Euroopan pohjoisnurkalla tuo järjestelmä sai yhä hullumpia muotoja, mitä kauemmin kului aikaa siitä historiallisesta viitteestä, jonka mukaan tukia maksettiin, Merikoski toteaa.
– Tuen määrä pysyi samana, vaikka tilanpitoon olisi investoinut lisää tai vastaavasti pienentänyt tuotantoa. Se ei ollut kannustavaa, eivätkä siitä pitäneet sen enempää veronmaksajat kuin viljelijätkään. Hyvä että tehdyt virheet on nyt tunnustettu.
Suomessa saa tulevaisuudessa maksaa tuotantoon sidottuja tukia 13 prosenttia maatalouden suorista tuista. Valkuaiskasveille tulee vielä kahden prosenttiyksikön korotus tuotantoon sidottuihin tukiin. Yhteensä Suomen EU:lta saamat maataloustuet ovat noin 550 miljoonaa. Pirkanmaalla EU:n suoria tukia ja kansallisia tukia maksetaan kaikkiaan noin 120 miljoonaa, joka on noin viisi prosenttia koko maassa maksettavista maatalousavustuksista.
– Varsinkin karjatilallisten kannalta tuotantoon kiinnitettävät tuet ovat hyvä asia, koska niin maidon- kuin naudanlihan tuotanto ovat olleet vaikeuksissa.
– Sen sijaan sika- ja siipikarjatilallisten asema tuskin kohenee, sillä he jäivät kokonaan tuotantoon sidottujen tukien ulkopuolelle, Merikoski harmittelee.
– Näiden tuotantosuuntien tilanne on ratkaistava kansallisesti.

Järkevää viherryttämistä

EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota biodiversiteetin turvaamiseen muun muassa siten, että tiloilla pitää vuorotellen kasvattaa kolmea viljelykasvia. Suomi ja Ruotsi saivat kuitenkin osaltaan poikkeuksen, koska maissa on laajoja metsäalueita, joissa biologinen monimuotoisuus toteutuu jo ennestään.
Pori–Savonlinna-linjan pohjoispuolisille viljelijöille riittää näin ollen kahden viljelykasvin vuorottelu. Samaten luomuviljelijät ja ne tilat, joiden pinta-alasta yli 75 prosenttia on nurmea, vapautetaan kasvikierrosta.
– Pohjoisessa tilakoot ja sadot ovat tavanomaisesti sen verran pieniä, että kolmen viljelykasvin vaatimus olisi ollut kohtuuton ja taloudellisesti melkein mahdoton yhtälö, Visa Merikoski sanoo.
– Sitä paitsi yksi viljelykasvi lisää ei näin metsäisessä maassa edistä pätkääkään biodiversiteettiä. Koko juttu oli lähinnä byrokraattien kikkailua, Merikoski laukoo.
Etelän ja pohjoisen tilat joutuvat kuitenkin hieman epätasa-arvoiseen asemaan. B-tukialueeseen kuuluvilla kanta-Ylöjärven ja Viljakkalan alueilla vaatimukset ovat näin ollen tiukemmat kuin C2-tukialueeseen kuuluvalla Kurun alueella.

Sokerin alueellinen merkitys vähäinen

Vuoteen 2017 mennessä Euroopan unionissa luovutaan sokerikiintiöstä. Suomen tavoitteena oli jatkaa kiintiöitä vuoteen 2020 saakka. Niiden tarkoituksena on ollut suojella sokerijuurikkaan viljelyä mahdollisimman laajalla alueella EU:ssa.
– Pirkanmaalle kiintiöiden poistaminen ei ole kovin vakava asia, koska täällä ei ole laajamittaista sokerijuurikkaan viljelyä. Ainoastaan muutamilla tiloilla sitä saatetaan harjoittaa, Visa Merikoski kertoo.
– Mutta kansallisesti se on toki iso kysymys. Jos tuotanto siirretään alueille, joissa sadot ovat suuremmat, etäisyydet lyhyemmät ja olosuhteet muutenkin suotuisammat kuin Suomessa, niin voimme joutua tyystin riippuvaiseksi tuontisokerista, MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja varoittelee.

”Hyvä, että työlleen saa palkkaa”

Karhelaisella Majaniemen tilalla maataloustukineuvotteluiden tuloksiin suhtaudutaan melko myönteisesti, vaikka kehitettävääkin riittäisi yhä.
– Onhan se hyvä, että työlleen saa palkkaa, tilan emäntä Heli Teiskonlahti toteaa viitaten tuotantoon sidottuihin tukiin.
– Aiemmin meitä on harmittanut se, että pohjoisen tiloille maksetaan muita enemmän tukea sijaintinsa perusteella, vaikka lehmät syövät ihan samaa säilörehua ja tuottavat samaa maitoa kuin täällä etelässäkin, Teiskonlahti kertoo.
– Tuotanto-olosuhteetkaan eivät ole pohjoisessa välttämättä kovin erilaiset kuin täällä etelässä. Tänäkin vuonna säilörehun korjuu koitti miltei samanaikaisesti kaikkialla.
Maitotilallisen mukaan tuilla on tärkeä osuus elinkeinon harjoittamisessa, mutta niiden tarkkaa osuutta tilan tuloista on monimutkaista laskea.
– Varmaa on kuitenkin, että kyllä tässä pärjätään mutta ei kylläkään rikastuta. Ja työt eivät lopu kesken.
Karhelaisen mielestä tilanpito on muuttunut vuosien saatossa paljolti kirjoituspöytähommaksi.
– Byrokratian toivoisi kyllä kevenevän. Tukihakemukset nyt vielä täyttää, mutta kaikenlaiset ohjeistukset ja tilatarkastukset ovat työläitä.
– Joskus tarkastusten yhteydessä tulee sellainen olo, että on etukäteen sovittu, kuinka jotakin huomautettavaa ja korjattavaa on löydyttävä, Teiskonlahti harmittelee.

Alan tulevaisuus huolestuttaa

Parkkuulainen sikatilallinen ja kaupunginvaltuutettu Tapani Tienari (kesk.) olisi mielellään nähnyt, että myös sikatalous olisi otettu tuotantoon sidottujen tukien piiriin.
– Kyllähän koko elinkeinon tulevaisuus huolestuttaa. Tilallisten määrä on vähentynyt jo vuosien ajan, ja sama tahti näyttää jatkuvan, Tienari harmittelee.
Jotkut sikakasvattajat ovat laittaneet ovensa kokonaan säppiin, toiset ovat vaihtaneet esimerkiksi turkistarhauksen pariin.
– Tukien määrä on laskenut monena vuonna peräkkäin lähes viiden prosentin vuosivauhtia. Samaan aikaan tuottajahinnat polkevat paikallaan tai jopa laskevat, ja varsinkin sikojen hyvinvointiin liittyviä ohjeistuksia sekä määräyksiä tulee kaiken aikaa lisää.
Tienarin tilalla siat syövät pääsääntöisesti talon omaa viljaa. Jos touhu pyörisi ostorehun varassa, siankasvatus tuskin olisi kannattavaa.
– En tiedä, onko tässä mitään järkeä nytkään. Työtä on uskomattoman paljon, mutta vain paska jää käteen.
Tienari ei kuitenkaan usko, että sianlihan tuotanto loppuu Suomesta kokonaan.
– Kai muutamilta sisseiltä löytyy sen verran intiaanihenkeä, että possuja jonkin verran pidetään vielä kymmenenkin vuoden kuluttua.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?