Hunajalla ja muilla mehiläisten valmistamilla tuotteilla on useita terveysvaikutuksia

Sateet kohensivat odotuksia hunajasadosta

Mehiläistenhoito on taitolaji, jossa onnistuminen on kovan työn ja suotuisten olosuhteiden takana. Voi olla vain muutamista päivistä kiinni, tuleeko hunajasadosta erinomainen vai huono.
Tänä vuonna myöhäinen kevät ja kuiva alkukesä saivat mehiläistarhaaja Esa Pesosen sato-odotukset alhaisiksi. Viimeaikaiset runsaat sateet tekivät kuitenkin hyvää kasvien kukinnoille ja pienten hunajantekijöiden ruokavarastoille. Niiden turvin hunajaakin voidaan saada vielä erittäin hyvin.
Mehiläishoidosta järjestetään peruskursseja, joilla toiminnassa pääsee alkuun. Pörriäisten hoitamisessa on niin monta työvaihetta, ja tapoja yhtä paljon kuin tekijöitä, että touhu pitää oppia oman kokemuksen kautta. Esa Pesonen on harjoittanut mehiläistarhausta 31 vuoden ajan.

Mehiläishoidosta järjestetään peruskursseja, joilla toiminnassa pääsee alkuun. Pörriäisten hoitamisessa on niin monta työvaihetta, ja tapoja yhtä paljon kuin tekijöitä, että touhu pitää oppia oman kokemuksen kautta. Esa Pesonen on harjoittanut mehiläistarhausta 31 vuoden ajan.

– Sateet olivat kuin taivaanlahja, Esa Pesonen kiteyttää.
Olosuhteet ovat olleet nykytermein haasteelliset mehiläisille parina viime vuotena. Edellisenä suvena oli melkein kaiken aikaa viileää ja sateista, joten siitepölyä oli niukalti. Tämän vuoksi hunajatyöläiset eivät saaneet rakennettua pesistään riittävän vahvoja talven varalle.
Vaikka mehiläiset selviytyvät talvesta hyvin, myöhään alkava kevät on niillekin myrkkyä.
– Pesäkuolemat olivat noin 20 prosentin luokkaa, kaksi kertaa suuremmat kuin normaalisti. Muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa tilanne oli tosin vielä pahempi, Pesonen taustoittaa.
Vaikka kevät alkoi myöhään, se eteni poikkeuksellisen lämpimien kelien vuoksi nopeasti. Kasvit kukkivat runsaasti mutta vauhdilla. Nyt kukinta on monen osalta jo ohi, tavanomaista aikaisemmin.
– Jos sadetta ei olisi saatu, kukinnot olisivat lopahtaneet tyystin, ja mehiläisten olisi ollut vaikea löytää mettä sekä siitepölyä ravinnokseen juuri, kun ne niitä eniten tarvitsisivat, tarhuri tuumaa.
– Kuvaavaa on, että esimerkiksi puolukka alkoi tänä vuonna kukkia ennen vadelmaa.
Hunajan satokausi alkaa juhannuksen tietämillä ja jatkuu muutaman viikon. Ihmeitä kuitenkin sattuu toisinaan, ja aina kokenutkaan mehiläistarhaaja ei tiedä, mistä ne johtuvat.
– Vuonna 2006 saimme elokuun loppuun saakka mesikastehunajaa. Vieläkin on vaikea ymmärtää, mistä se johtui, Pesonen naureskelee.
Mehiläistarhaus on kuitenkin siitä hankala laji, että olosuhteet ovat ammatin harjoittamiselle harvoin joko suotuisat tai haitalliset. Vaikka tänäkin vuonna kelit olivat pitkään huonot hunajasadon kannalta, niin esimerkiksi emojen kasvatukselle ne ovat olleet erinomaiset.

Monen kukan hunajaa

Niin sanotut lajihunajat, joissa on käytetty raaka-aineena pääasiassa yhden kasvin mettä, ovat Suomessa melko harvinaisia. Niiden tuottamiseksi tarvittaisiin laajoja yhden kasvilajin alueita.
– Esimerkiksi Yhdysvalloissa lajihunajia valmistetaan huomattavasti enemmän, Esa Pesonen tietää.
– Tattarihunaja on yksi terveellisimmistä hunajalajeista. Jos löytäisin jostain tattaripellon, niin olisin siellä välittömästi mehiläisteni kanssa, mehiläistarhaaja toteaa.
Pesosen Mehiläistarhoilla on pesiä Sastamalassa, Hämeenkyrössä ja Viljakkalassa. Niiden lisäksi hänen mehiläisiään käytetään pölyttäjinä mansikkatiloilla Pälkäneellä ja Huittisissa. Pesosen hunajatyöläiset tuottavat monikukkahunajaa, joka koostuu usean eri kasvin medestä.
Mehiläiset käyttävät paljon muun muassa vadelman, valko- ja puna-apilan, vuohenputken sekä metsäkurjenpolven siitepölyä ja mettä.
– Usein marmatetaan varsinkin pienten vesistöjen äärellä kasvavista pajuista, mutta ne ovat erittäin tärkeitä mehiläisille, tarhuri painottaa.
– Myös omenapuista ja voikukista on iloa pörriäisille.

Viimeaikaiset sateet ja juhannukselle luvatut hellekelit antavat periaatteessa ainekset erittäin hyvään hunajasatoon, mutta talven pesäkuolemat ja alkukesällä nopeasti ohi mennyt kasvien kukinta heikentävät odotuksia.

Viimeaikaiset sateet ja juhannukselle luvatut hellekelit antavat periaatteessa ainekset erittäin hyvään hunajasatoon, mutta talven pesäkuolemat ja alkukesällä nopeasti ohi mennyt kasvien kukinta heikentävät odotuksia.

Haavojen hoitoon ja uniongelmiin

Mehiläispesästä saadaan paljon muitakin tuotteita kuin hunajaa. Vaikka niitä ei laajasti tunnetakaan, kennojen antimia on osattu hyödyntää hyvin pitkään ihmiskunnan historiassa.
– Muun muassa antiikin kreikkalaiset käyttivät pesistä kerättyä siitepölyä ravintolisänään, Esa Pesonen kertoo.
Suomen Mehiläishoitajain Liiton internet-sivujen mukaan siitepöly sisältää rasvoja, aminohappoja, A-, B-, C- ja E-vitamiineja, mineraaleja, flavonoideja ja hiilihydraatteja. Proteiinipitoisuus vaihtelee 7–35 prosentin välillä.
– Mehiläiset säilövät siitepölyä kennoihinsa maitohappokäymisen avulla. Prosessin tuotetta kutsutaan pergaksi eli mehiläisleiväksi. Maitohappokäyminen pehmittää siitepölyhiukkasen kovan kuoren, jolloin ravintoarvot moninkertaistuvat, Pesonen kehuu.
– Pergan avulla ainakin minun vuosia jatkuneet uniongelmani päättyivät kuin seinään.
Mehiläisvahaa käytetään esimerkiksi kynttilöissä ja puupintojen käsittelyssä. Propolis eli mehiläiskittivaha stimuloi solujen ja kudosten kasvua, minkä vuoksi sitä käytetään haavojen hoitoon.
– Emomaito eli royal jelly on mehiläistyöläisten emotoukille valmistamaa ruokamehua, joka on ravintoarvoiltaan erittäin rikasta, tarhuri tietää.
Lisäksi mehiläismyrkkyä hyödynnetään esimerkiksi reumalääkkeenä, koska se laajentaa verisuonia, lisää kudosten verenkiertoa ja edistää kehon oman kortisonin muodostumista.

Rypsistä tehtiin poliittinen kysymys

Suomessa mehiläistarhaajat eivät ole Esa Pesosen mukaan olleet kovinkaan innoissaan tulevasta neonikotinoideja sisältävien torjunta-aineiden kiellosta. Neonikotinoideja sisältäviä hyönteismyrkkyjä ollaan kieltämässä Euroopan unionin alueella, koska ne on liitetty mehiläisten joukkokuolemiin.
Tämän myötä joitakin neonikotinoideja ei enää saa käyttää sellaisille kasveille, kuten rypsille ja rapsille, jotka houkuttelevat mehiläisiä ja muita pölyttäjiä. Kaikkiaan kiellettäviä aineita on kolme.
– Ensinnäkään Suomessa ei ole ollut sellaisia mehiläisten joukkokuolemia, joita Keski-Euroopassa on nähty. Se johtuu paikallisista viljelytavoista, Pesonen painottaa.

Varroapunkkien levittämä virus aiheuttaa runsaasti tuhoa mehiläispesissä. Punkit suosivat kuhnurisikiöiden verta, minkä vuoksi kuhnurikennojen leikkaus vähentää tutkitusti punkkien leviämistä pesässä. Menetelmä on yleinen suomalaisten tarhaajien keskuudessa.

Varroapunkkien levittämä virus aiheuttaa runsaasti tuhoa mehiläispesissä. Punkit suosivat kuhnurisikiöiden verta, minkä vuoksi kuhnurikennojen leikkaus vähentää tutkitusti punkkien leviämistä pesässä. Menetelmä on yleinen suomalaisten tarhaajien keskuudessa.

Tarhuri kertoo, että Suomessa tuholaistorjunta on rypsi- ja rapsipelloilla tehty niin, että neonikotinoideja on kiinnitetty siemeniin niiden käsittelyn eli peittauksen yhteydessä. Myrkky kulkeutuu kasvien taimiin mutta ei kukkiin.
– Keski-Euroopan mehiläiskuolemat johtuivat siitä, että muutama vuosi sitten maissin viljelyn yhteydessä peittaus epäonnistui ja myrkky pääsi leviämään.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan neonikotinoideille ei ole korvaavaa ainetta taimia tuhoavia kovakuoriaisia, kirppoja vastaan.
– Rypsi ja rapsi ovat joillain alueilla tärkeä osa mehiläisten ruokavaliota. Viljelyn loppuminen haittaa myös mehiläisten eloa, Pesonen sanoo.
– Koko asiasta tehtiin poliittinen kysymys. Lehdistö riepotteli katastrofeilla, ja poliitikot olivat heti valppaina keräämään pisteitä. Tieteellinen pohja putosi keskustelussa pois, mehiläistarhaaja harmittelee.
– On tietysti hyvä, jos ihmiset ovat huolissaan mehiläisten hyvinvoinnista. Mutta tässä syytetään nyt väärää puuta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?