KuruFest saapuu keskustaan

06.06.2013 13:02

Klassisen musiikin herkkuja maistellaan tänä viikonloppuna Parkkuussa ja Ylöjärven keskustassa.
KuruFest on kerännyt uskollisen kävijäkunnan. (Kuva: Ylöjärven kaupunki)
KuruFest on kerännyt uskollisen kävijäkunnan. (Kuva: Ylöjärven kaupunki)

Matalan kynnyksen kamarimusiikkiviikonloppu järjestetään nyt seitsemännen kerran mutta entistä laajemmalla alueella. Kurua ei hylätä kokonaan, mutta tehdään pieni piipahdus Ylöjärven keskustaan.
Avauskonsertti kajahtaa ilmoille Kurun kirkossa perjantaina 7. kesäkuuta. Konsertin aloittaa Passacaglia, jonka norjalainen Johan Halvorsen sävelsi Händelin aihion pohjalta.
− Halvorsenin sävellys Händelin teemasta on alun perin tehty viululle ja alttoviululle. Usein siitä kuitenkin soitetaan sovitusta viululle ja sellolle – niin tänäkin vuonna Kurussa. Soittajat ovat Siljamari Heikinheimo ja minä, festivaalin taiteellinen johtaja, sellisti Tuomas Lehto kertoo.
Lauantai-iltana Parkkuussa esiintyy tamperelainen Pushkin-kvintetti.

Konsertteja keskustaan

Tänä vuonna KuruFest laajenee Ylöjärven keskustaan, ja festivaalin päätöskonsertti kuullaan sunnuntaina Ylöjärven kirkossa. Sen pääteos on Franz Schubertin pianotrio Es-duuri.
− Ylöjärven kirkko jo yksinään on hyvä syy laajentaa festivaalia Ylöjärven keskustaan. Uusien konserttipaikkojen lisäksi tämä toivottavasti tuo uutta kuulijakuntaa tapahtumalle. Yleisöllekin on mielekästä, että konserttipaikkoja on enemmän ja ohjelmisto jokaiseen konserttipaikkaan soveltuvaa, taiteellinen johtaja Tuomas Lehto miettii.
− Ylöjärven kaupungin kulttuuritoimi on niin keskeisesti mukana järjestelyissä, että oli luontevaa laajentaa tapahtumaa osittain Ylöjärvelle.

Elämyksiä lapsille

Uutta on myös lasten oma ohjelmisto. Lastenooppera Ferdinand-härkä on monelle tuttu Disneyn satuna. Idea oopperasta virisi viulisti Siljamari Heikinheimon päässä. Hänen lisäkseen musiikkisadussa esiintyvät sopraano Mia Heikkinen ja pianisti Salla Karakorpi. Kappaleet ovat tuttuja ja tuntemattomampia klassisia teoksia tai osia teoksista, ja tarina etenee kerronnallisesti.
Ferdinand-härkä esitetään lauantaina kello 12 Ylöjärven kaupungintalolla.
− Lapsille ei KuruFestissä ole aikaisemmin ollut omaa tapahtumaa. Jokainen muusikko tietää, kuinka tärkeää on antaa lapsille mahdollisuus kuulla musiikkia ja ottaa heitä mukaan helposti lähestyttävällä tavalla. Joillekuille siitä voi syntyä harrastus, jopa ammatti, tai sitten se muuten vain avaa korvia uusille asioille ja on kivaa, Tuomas Lehto toteaa.

KuruFest 7.−9. kesäkuuta.