Kulovalkeita Kurun kankailla

Tampereen seudun ammattiopiston metsäalan henkilökunta ja opiskelijat kulottivat viime viikolla metsää Kurussa oppilaitoksen havaintometsässä. Ajoittainen ja pyörteinen tuuli häiritsi valkeiden sytyttämistä, mutta palo pysyi hyvin hallinnassa läpi kulotusharjoituksen.
Metsämaan kulotuksella voidaan kohentaa kasvupaikkojen ravinne- ja lämpöoloja. Kyseessä on vanha taito, jonka siirtäminen eteenpäin uusille osaajille ja sukupolville on tärkeää.
Kulotusharjoitusta johtanut lehtori Erkki Tuuna pitää huolen, että palo etenee kaikilla suunnilla tasaisesti.

Kulotusharjoitusta johtanut lehtori Erkki Tuuna pitää huolen, että palo etenee kaikilla suunnilla tasaisesti.

Kyseessä ei ole mikään jokavuotinen huvi. Kulotusharjoituksen johtamisesta vastannut lehtori Erkki Tuuna kertoo, että kulottaminen osana metsäalan opiskelijoiden opintoja ei ole enää kovin yleistä.
– Metsänhoito on koneistunut vuosikymmenten kuluessa paljon. Samalla kulottaminen on harvinaistunut. Järjestämme vastaavia harjoituksia muutaman vuoden välein, Tuuna sanoo.
Liekit leimahtivat illalla kuuden aikoihin. Vanhan säännön mukaan ennen puoltapäivää tulta ei saa sytyttää.
– Maapallolla vaikuttaa vuorovesi-ilmiö, joka tarkoittaa sitä, että kahdentoista aikoihin aamupäivästä tuulen suunta muuttuu, Tuuna taustoittaa.
Loppukevät ja alkukesä ovat kulottamiselle sopivia aikoja. Varsinkin tänä keväänä on ollut kuivaa, joten sade ei ole muodostunut esteeksi.
– Toinen hyvä ajankohta on loppukesä, jolloin voimme polttaa myös muutamia pystypuita, eli säästöpuuryhmiä, Tuuna lisää.
– Silloin ympäröivä maa on märkää, joten ei ole sitä vaaraa, että pystypuista pitkälle lentävät kipinät ja palava materiaali voisivat levittää valkeita kulotusalueen ulkopuolelle, lehtori selventää.
Kulotettava alue oli noin neljän hehtaarin kokoinen ja kasvupaikkatyypit vaihtelivat tuoreen ja kuivan kankaan välillä.

Tarkat varotoimet

Kulottaminen sujui rauhallisella tahdilla, mutta välillä liekit kohosivat hyvinkin korkeiksi.

Kulottaminen sujui rauhallisella tahdilla, mutta välillä liekit kohosivat hyvinkin korkeiksi.

Hakkuutähteiden ja humuskerroksen polttaminen metsäpalovaroituksen aikaan pitää olla huolellisesti suunniteltu. Kurussa kulotusta oli valmisteltu kaivamalla palokujia ja vesialtaita, joilla voitiin ohjailla tulen etenemistä ja estää se.
– Palokujat ovat noin neljästä viiteen metriä leveitä kaistaleita, joista on poistettu pintakerros ja joissa kivennäismaa on näkyvissä. Palokujilla voidaan estää maatulen leviäminen, Erkki Tuuna kertoo.
– Vesialtaita oli myös ympäri maastoa, noin 50–70 metrin välein.
Niin sanotussa palokujattomassa menetelmässä kulotusalan ulkopuolinen reunapuusto sekä viidestä kymmeneen metriä leveän palokäytävän reuna-alueet kastellaan perusteellisesti ennen sytyttämistä.
Myös tuuli on tärkeä huomioon otettava seikka kulottamisessa. Kovat tuulenpuuskat hankaloittavat tulen hallitsemista, minkä vuoksi Kurussakin jouduttiin tarkkailemaan tilannetta huolella ennen sytyttämistä.
– Pyrimme olemaan tilanteen herroja, minkä vuoksi aloitimme kulottamisen tuulen yläpuolelta. Etenimme rinnettä alaspäin ja vastatuuleen. Näissä olosuhteissa tuli leviää hitaasti ja palaa lyhyellä liekillä, Tuuna tietää.
Itse palaminen ei ole lopulta pitkä prosessi, jos sääolot ovat sopivat, mutta varsinaisen kulottamisen jälkeen aluetta täytyy tarkkailla vielä pitkään.

Läheinen metsätie kääriytyi kulottamisen seurauksena muutaman sadan metrin matkalta paksuun savuvaippaan.

Läheinen metsätie kääriytyi kulottamisen seurauksena muutaman sadan metrin matkalta paksuun savuvaippaan.

– Jälkisammutukseen voi mennä useampiakin päiviä. Vartioimme aluetta ympäri yön ja seuraavan päivänkin. Vahdissa pitää olla niin kauan, ettei paloalue enää savua lainkaan, lehtori raportoi.
Säätiedotusten perusteella sammutustöiden avuksi saattoi odottaa sadetta, mutta sitä ei lopulta kuitenkaan saatu.

Lukuisia hyötyjä

On sääli, että metsien kulottaminen on harvinaistunut, koska se on monella tapaa hyödyllistä niin metsänhoidolle kuin eliölajeillekin. Kulottaminen edistää kasvupaikkojen uudistamisolosuhteita.
Hakkuutähteisiin ja humuskerrokseen sitoutuneet ravinteet vapautuvat kulotuksessa, ja maaperän happamuus vähenee jopa vuosikymmeniksi. Polttaessa vapautuvat ravinteet edistävät puuston kasvua. Myös lämpöä eristävä humuskerros ohenee, minkä vuoksi maa lämpenee ja on siten parempi kasvualusta puun taimille.
Kulottamisen jälkeen kasvupaikan pintakasvillisuus on harvaa.
– Jos emme olisi kulottaneet Kurussa, niin muutamassa kuukaudessa harjoitusalue olisi ollut täynnä heinäkasveja, Erkki Tuuna huomauttaa.
Yksi kulotuksen hyödyistä on myös hiiltyneen puun syntyminen. Se on vähentynyt huomattavasti, kun kulottaminen ja metsäpalot ovat harvinaistuneet. Suomen metsien uhanalaisista lajeista osa on kuitenkin riippuvaisia hiiltyneestä puusta. Muun muassa sadat lahopuulla elävät hyönteiset ja käävät viihtyvät poltetuilla alueilla.
– Palaneen puuaineksen saaminen luontoon oli taimikasvatuksen lisäksi meidän tärkein tavoitteemme, Tuuna kertoo.

Paikalla oli myös palomiehiä tarkkailemassa tilannetta.

Paikalla oli myös palomiehiä tarkkailemassa tilannetta.

– Olen itse havainnut poltetuilla alueilla, hyvin pian kulottamisen jälkeen, esimerkiksi lukinverkkoja. Lajit löytävät nopeasti suotuisille elinalueilleen, lehtori tietää.
Ympäristöllisten syiden lisäksi Tampereen ammattiopiston harjoitus tähtäsi myös kulotukseen littyvän tietotaidon levittämiseen ja jatkamiseen uusille sukupolville.
– Opiskelijat ja osa henkilökunnasta eivät olleet koskaan ennen kulottaneet. On tärkeää, että perimätieto siirtyy eteenpäin, Tuuna päättää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?