Kohtalotoverin korva kuulee parhaiten

Aivoverenkiertohäiriö tulee yleensä kuin puun takaa. Useimmiten se myös horjuttaa elämää aiemmilta raiteiltaan, kun esimerkiksi liikuntakyky rajoittuu. Lääkärihoito on tärkeää, mutta myös saman kokeneiden tuki tulee huutavaan tarpeeseen. Vertaisten kuulevat korvat odottavat aivoverenkiertohäiriön kokeneiden tukiryhmässä Ylöjärven kaupungin varikolla joka kuun ensimmäisenä tiistaina.
Meeri Techtolin (vas.) auttaa vertaistukiryhmän luotsia Kaija Mäkelää järjestämään kahvitarjoilun ryhmän kokoontumistuokioihin.

Meeri Techtolin (vas.) auttaa vertaistukiryhmän luotsia Kaija Mäkelää järjestämään kahvitarjoilun ryhmän kokoontumistuokioihin.

Huhtikuisena päivänä vuonna 2010 Meeri Techtolin ihmetteli, kun hänen kehonsa vasen puoli tuntui kummalliselta.
– Vasen käsikin oli outo, ja rupesin ajattelemaan, mistä se johtuu.
Nainen tuumasi moisen liittyvän vain selkävaivoihin. Niinpä hän päätti jatkaa päivää normaalisti ja suuntasi lenkille.
Techtolin ei ehtinyt ottaa ulko-ovelta paria askelta enempää, kun oireet pahenivat.
– Vasen jalka rupesi lemppaamaan. Menin sisään ja soitin terveyskeskukseen.
Langan toisessa päässä ääni kehotti Techtolinia ottamaan saman tien taksin ja tulemaan oikopäätä terveysasemalle.
– Siellä oli omalääkäri vastassa, ja hän tutki vähäsen. Hänen mielestään kyseessä oli verenkiertohäiriö.
Lääkäri totesi, että oli syytä kutsua ambulanssi ja kiidättää potilas sairaalaan Tampereelle.
– Kysyin, että nyt hetikö. Kuvittelin, että olisin voinut mennä vielä kotiin, Techtolin naurahtaa.
Sairaalassa hoitohenkilökunta joutui nostamaan potilaansa petiin; omin avuin sänkyyn pääsy ei olisi enää onnistunut. Omalääkäri oli ollut oikeassa. Techtolin oli saanut aivoinfarktin.
Techtolin vietti sairaalassa kolme päivää, minkä jälkeen kolmisen viikkoa kului ympärivuorokautisesti Ylöjärven Kuntoutus- ja muistikeskuksessa. Tuona aikana infarktista toipuvan ohjelmassa oli muun muassa jumppaa ja erilaisia testejä.
– Kotonakin käytiin katsomassa, Techtolin kertoo keskuksessa vietettyjen viikkojen jälkeisestä ajasta.
Techtolin kuntoutui pikkuhiljaa.
– Kepin tarvitsen nytkin ulkona kulkiessa.
Tähän mennessä nainen on säästynyt toiselta sairauskohtaukselta.
Kun sitten vuonna 2010 Ylöjärvelle perustettiin aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistukiryhmä, Techtolin hyppäsi porukan kelkkaan heti ensi metreillä.
– Täällä on vertaisia. Ja onhan täällä kiva jutella, kun minä olen yksinäinen ihminen.

Aatosten jakaminen rohkaisee

Aivoinfarkti tuli Meeri Techtolinille täytenä yllätyksenä.
– Aivoverenkiertohäiriö on ainutlaatuinen tai merkittävä ihmisen elämässä sikäli, että se tulee usein yks kaks yllättäen, toteaa myös fysioterapeutti ja Ylöjärven kaupungin kuntoutusyhdyshenkilö Elina Vainio.
Hän lisää, että häiriö myös tavallisesti muuttaa potilaan toimintakykyä.
Tyypillisiä seuraamuksia ovat esimerkiksi puhevaikeudet, näkökentän kaventuminen ja liikuntarajoitteet, jopa halvaukset.
– Olen kuullut esimerkiksi henkilöstä, jolta meni pysäkillä ohi kolme bussia, koska hän ei havainnut näkökenttänsä toista puolta, kertoo aivoinfarktin vuonna 2010 saanut Jorma Oksanen.
Oireiden kanssa painiessa lääkärien ja terapeuttien apu on välttämätöntä. Se on kuitenkin vain osa toipumista ja sairauden kanssa elämistä. Myös henkinen olkapää ja ymmärtäväiset korvat ovat kullan arvoisia. Ja mikäpä parempi keino tähän kuin säännöllinen kokoontuminen kohtalotoverien kanssa.
– Alaan vihkiytyneet lääkärit ja terapeutit ovat tutkineet pitkään aivoverenkiertohäiriöitä, ja he ovat todenneet, että vertaistuesta on hyötyä; saadut tulokset ovat hyviä, Oksanen perustelee.
– Se on mielenterveydellinenkin asia, mies kuvaa vertaistuesta saatavaa hyötyä.
– Aivoinfarktini oli lievä. Todennäköisesti minulle tulee vielä toinenkin. Niinpä käyn ryhmässä, jotta minulla olisi sitten valmis porukkapiiri, Oksanen uumoilee tulevaisuuttaan.
Oksanen harmittelee, että monen potilaan voi olla vaikeaa saada ymmärrystä läheisiltään.
– Voi olla niin, että äly leikkaa kuin partaveitsi mutta puhuminen on vaikeaa, mies kuvailee ja toteaa, että lähipiiri saattaa uskoa potilaan järjenjuoksussa olevan vikaa.
– Täällä on ymmärtäväinen ympäristö.
Tukiryhmässä moni purkaakin mieltään kertomalla vaikeuksistaan. Oksanen antaa esimerkin: erästä sairauden jälkiä kantavaa pidettiin viinakaupassa humalaisena.
Ryhmässä voidaan pohtia myös terveydenhuollon pulmia:
– Monella on vaikeuksia, kun Kela ja omalääkäri eivät osaa pelata yhteen, Oksanen napauttaa.
Valoisasti ajattelevana ihmisenä Meeri Techtolin on taipuvainen tuumimaan hankalissakin tilanteissa, että hän kyllä selviää niistä. Tukiryhmä on kuitenkin vahvistanut positiivista mieltä ja estänyt vaipumasta murheen alhoon.
– Ryhmässä mieliala pysyy virkeänä. Täällä näkee, kuinka on toisia, jotka ovat kuntoutuneet ja jotka kuntoutuvat jatkuvasti.

Juttuseuraa ja tarpeellista tietoa

Kokoontumiset eivät ole mitään pönötystä tihkuvia tilaisuuksia.
– Meillä ei ole tiukkaa kokousrutiinia, ryhmää vetävä Kaija Mäkelä kertoo.
Parituntinen tuokio soljuu siis varsin vapaamuotoisesti kunkin käyntikerran ohjelman mukaan.
Tärkeintä on yhteinen keskustelu, joka voi olla yhtä lailla leppoisaa jutustelua kuin syntyjen syvienkin luotaamista.
Kokouksissa käy myös vierailijoita jakamassa tietoa tai virkistämässä mieltä. Kylään ovat poikenneet muun muassa Aivoliiton Carita Sinkkonen, neurologian erikoislääkäri Jyrki Ollikainen sekä yhteislauluhetken pitänyt Vesa Haapaniemi. Ylöjärven kuntoutusyhdyshenkilö Elina Vainio vierailee noin kerran vuodessa.
Mukavassa seurassa on myös rattoisaa hörpätä kahvit ja haukata nisut.
Ryhmän tapaamisiin saavat osallistua niin sairauden kokeneet kuin vaikkapa heidän tukea kaipaavat läheisensä. Moni myös tarvitsee mukaansa saattajaa ihan käytännön syistä.
Lisäksi paikalle saattaa saapua vaikkapa tulkkaaja. Toukokuiseenkin kokoontumiseen saapui Veikko Alosen avuksi Kelalle työskentelevä tulkki Kirsi Pöyry.
– Kelan tulkkauspalvelut ovat  asiakkaille ilmaisia. Toki niitä pitää hakea ensin, Pöyry vinkkaa.
– Tulkista on tukea ja turvaa, jotta potilas uskaltaa avata suunsa, hän kuvailee.

Ryhmästä ei hevin luovuta

Ylöjärveläinen tukiryhmä on muutaman toimintavuotensa aikana hieronut melko hyvät jalansijat itselleen.
Aivoliiton kanssa yhteistyötä tekevä kerho sai syntynsä vuonna 2010, kun Elina Vainio ehdotti ryhmän perustamista Ylöjärvelle. Kerhoja oli tuolloin jo useita ympäri Pirkanmaata.
Porukan nykyinen nokkahenkilö Kaija Mäkelä ryhtyi luotsaamaan ryhmää kaksi aivoinfarktia kokeneen miehensä Veli Haapaniemen kanssa.
Miehen kuoltua heinäkuussa 2012 Mäkelä lupasi Aivoliitolle, että hän jatkaa kerhon puikoissa.
Ryhmän tiellä vastaan on tullut kuoppiakin.
Alkuun joukko kokoontui Keihäsniemessä, mutta sitten kokoontumistilalle jouduttiin sanomaan hyvästit. Lopulta uusi osoite löytyi kaupungin varikolta.
Kaupunki tarjoaa tilan ilmaiseksi ryhmän käyttöön. Talous sujuu muutenkin kitkatta, sillä homma pyörii vapaaehtoisvoimin. Jäsenmaksua ei kerätä – ainoastaan kahvittelusta peritään jokunen kolikko.
– Ryhmän tulevaisuus näyttää hyvältä nyt, kun paikka selkiytyi, Mäkelä povaa.
– Hampaat irvessä pidämme tästä paikasta kiinni, Oksanen vakuuttaa.
Mikäli osallistujista on kiinni, kerho porskuttaa varmoin askelin eteenpäin. Tänä kesänä ryhmäläiset eivät nimittäin halunneet pitää edes kesätaukoa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?