Perinnetieto on ihmisten ja kaupungin kuva

Ylöjärvi-Seuran arkistoihin karttuu parhaillaan tietoa, joka olisi vaarassa vaipua unholaan ilman keruutyötä. Risto Koivuniemi nauhoittaa täkäläisten ihmisten muistinvaraisia paikallis- ja perinnekertomuksia Ylöjärven vuosien varrelta.
Risto Koivuniemi harrastaa kansanperinnettä ja historiaa. Hän muun muassa lukee niihin liittyvää kirjallisuutta. Viimeksi luettavana oli Anna-Leena Siikalan Itämärensuomalaisten mytologia. Koivuniemi on myös ahkera kirjastossa kävijä, varsinkin eläkepäivien koitettua.

Risto Koivuniemi harrastaa kansanperinnettä ja historiaa. Hän muun muassa lukee niihin liittyvää kirjallisuutta. Viimeksi luettavana oli Anna-Leena Siikalan Itämärensuomalaisten mytologia. Koivuniemi on myös ahkera kirjastossa kävijä, varsinkin eläkepäivien koitettua.

Kun Risto Koivuniemi siirtyi eläkkeelle viime elokuussa, ei hän jäänyt tyystin toimettomaksi.
Puhelin nimittäin pirahti, ja Seppo Peltola Ylöjärvi-Seurasta ehdotti entiselle toimittajalle, josko tämä ryhtyisi tallentamaan paikallisperinnettä yhdistyksen arkistoon.
Tämähän kuulosti Koivuniemen korvassa hyvältä, haastatteleminen kun oli miehelle työelämästä tuttuakin tutumpaa.
– Sain eläkepäiviin täytettä ja kiinnostavaa ohjelmaa, kerääjä kertoo ja toteaa olevansa myös innostunut kansanperinteestä.
Keruu täydentää sopivasti seuran arkistoa, jonne koottiin kolmisenkymmentä vuotta sitten vastaavan kaltainen muistitietosarja.

Paljasjalkaisia ja muuttoauton tuomia

Talteen kertyy henkilöhistoriaa ja kertomuksia paikallisista tapahtumista.
– Kaikkien kanssa olen edennyt aika samalla tavalla. Ensin kysyn, missä haastateltava on syntynyt, kasvanut ja käynyt koulunsa.
Jos henkilö on muuttanut Ylöjärvelle toisaalta, kytkös kaupunkiimme syntyy, kun ryhdytään käsittelemään aikuiselämän vaiheita.
Syntyperäisten kanssa puolestaan puheeksi tulee, mikä on saanut haastateltavan pysymään paikkakunnalla. Usein aloillaan pitelevä magneetti on ollut työ. Moni on esimerkiksi jäänyt jatkamaan urakointia sukutilallaan. Usea on kertonut löytäneensä kotiseudultaan työn, joka on pitänyt sitten otteessaan.
Haastatteluissa paikallishistoria nousee vahvasti esiin. Ihmiset muistelevat menneitä tapahtumia ja kunnan kehitystä maalaispitäjästä kasvukaupungiksi.
– Mielenkiinto on oman kotikylän historiassa, siinä miten siellä on oltu ja eletty. Toisaalta ilmi tulee Ylöjärven huikea kehitys muutaman vuosikymmenen aikana.
– Haastateltavat ovat noin 60–100-vuotiaita. Heillähän on ollut ihan omanlaisensa elämä, keruumies sanoo ja toteaa informanttien elämänkokemusten olevan kerrassaan toisenlaisia kuin nuorilla sukupolvilla.

Aarteita seuran arkistoon

Painopiste on tietopitoisessa todellisten tapahtumien kuvaamisessa. Esimerkiksi kasku-, satu- tai sananparsiaineistoa Koivuniemi ei varsinaisesti kerää.
Haastateltavat ovat joko paljasjalkaisia ylöjärveläisiä tai elämän tänne kuljettamia. Joka tapauksessa kukin heistä on asunut täällä jo pitkään.
Koivuniemi ei itse ole paikkakuntalainen, joten hänen Ylöjärvi-Seuralta saamansa neuvot ja vinkit haastateltavien valintaan ovat olleet arvossa arvaamattomassa.
Koivuniemen nauhoittamat digitaaliset äänitetallenteet sijoitetaan yhdistyksen arkistoon tietokoneelle. Samaan syssyyn tekstien oheen varastoidaan kerääjän haastattelemistaan ottamia kuvia.
Tarkoituksena on pelastaa unohdukselta paikallistietoa arkistojen aarteiksi. Mitään erityistä projektia, kuten perinnejulkaisua, ei Koivuniemen tietämän mukaan ole ainakaan tällä haavaa tekeillä.
– Jos joku tutkija tai kuka tahansa kiinnostuu joskus vaikkapa siitä, mitä joku vahantalainen muistelee kylästään, niin näitä tietoja löytyy sitten äänitteistä.

Heinäpelloista kasvukaupungiksi

Perinteentallentaja on kuullut työnsä aikana kiintoisan tarinan jos toisenkin.
– Yksi erityinen, monessa haastattelussa esiin tullut aihe on koululaitoksen kehittyminen.
Toisaalta syrjäkyliltä on lakkautettu monta opinahjoa, toisaalta keskusta-alueella koulutusjärjestelmä on ottanut monta napakkaa askelta eteenpäin.
– Paikkakunnalle saatiin esimerkiksi ammatillinen päiväjatkokoulu 1950-luvun tienoilla. Siellä oli erityislaatuista opetusta: ammatillisia aineita ja niiden lisäksi työharjoittelua – jo silloin. Myöhemmin päiväjatkokoulu muuttui kansalaiskouluksi.
Lisäksi ponnistelujen ja väännön jälkeen Ylöjärvi sai yhteiskoulun Moisioon 1950-luvun lopulla ja lukion seuraavalla vuosikymmenellä.
Rautatien rakentaminen oli niin ikään melkoista kädenvääntöä. Kiisteltiin muun muassa siitä, pitäisikö kiskot vetää kirkonkylän itä- vai länsipuolelta vai kenties kylän läpi.
Toraa tuli myös ehdotuksesta, jonka mukaan järven yli kulkevalle kisko-osuudelle tehtäisiin tunneli täyteaineksen muodostamaan penkereeseen. Sen läpi pääsisi vaikka veneellä.
– Moneen kehityshankkeeseen on liittynyt kissanhännänvetoa.
Maapolitiikka on Koivuniemen mielestä kiehtovaa tarkasteltavaa. Hän osoittaa pääkirjasto Leijan ikkunasta ulos ja sanoo:
–Kaikki tämä oli ennen heinäpeltoa. Ei ollut paljon muuta kuin Räikän talo ja kirkko.
Ylöjärvellä oli aikanaan paljon isoja kartanoita ja tiloja. Kaupunki onnistui saamaan niiden maita, ja se kaavoitti sitten alaa ripeästi ja tehokkaasti. Näin asutus ja yritystoiminta puhkesivat kukkaan.
Lisäksi paikkakunnalta liikeni maata rintamamiehille ja sodan jälkeen siirtolaisille.
– On kiintoisaa, kuinka pienestä kaikki on lähtenyt. 1950-luvun taitteessa Räikän päärakennuksen pihapiirissä oli pieni väentupa ja siinä kansanhuoltotoimisto. Paikalla oli myös kunnanvirasto. Siellä oli viisi työntekijää, yksi puhelin, yksi laskukone ja yksi vahamonistuskone. Kaikki tehtiin käsipelillä ja sillä tavalla johdettiin kuntaa.

Perinnemies elementissään

Risto Koivuniemi on oiva henkilö keruutehtävään:
– Olen kansanperinteen ja historiankin harrastaja ja luen paljon niihin liittyvää kirjallisuutta.
Sukututkimuksenkin parissa tuore eläkeläinen on askaroinut pienimuotoisesti.
– Perinne ja historia ovat kiehtovia, koska ne ovat kudelma, jonka varassa nykypäivä makaa. Kun tietää historiasta jotain, ymmärtää paremmin tätä päivää ja tulevaisuuttakin.
– Perinne on myös hauskaa, mies sanoo ja viittaa kansantarinoihin ja muihin hykerryttäviin juttuihin.
Koivuniemi on kotoisin Alavudelta Pohjanmaalta. Jo vuosikymmenten ajan hän on asunut Sastamalassa.
Katse kääntyi Ylöjärveen, kun toimittaja pestattiin töihin Ylöjärven Uutisiin vuonna 2008.
Vanha synnyinseutu pysyy toki miehen muistoissa. Hän arvostaa juuriaan. Lapsuusmaisemiin tulee kuitenkin reissattua harvoin.
– Olen asunut niin kauan muualla, että koti kasvaa sinne, missä milloinkin olen.
Perinneharrastajan mielestä kotiseutu on ihmiselle tärkeä, koska se jättää tähän syvät jäljet.
Myös perinteen tallentaminen on olennaista, koska perinne kertoo meistä itsestämme.
Keruuahertajan unelma olisi se, että haastateltavalla olisi vankka muisti.
– Ettei tarvitsisi sepitellä paljon omiaan, niin kuin Lönnrot Kalevalaa kirjoittaessaan, hän veistelee ja virnistää.
Ihanteellinen keruukappale olisi eheä, johdonmukaisesti etenevä kokonaisuus; aiheella ei ole niinkään merkitystä.
Kauhukuva puolestaan olisi, ettei kukaan muistaisi tai tahtoisin kertoa mitään.
– Ihmiskunta on hävittänyt paljon omaan menneisyyteensä liittyvää materiaalia. Pahinta se on silloin, kun se tehdään tietoisesti.

Risto Koivuniemi

• Syntynyt Alavudella Pohjanmaalla vuonna 1953
• Asuu nyt Sastamalan Vammalassa
• Valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta
• Työskennellyt toimittajana, muun muassa Ylöjärven Uutisissa
• Jäi eläkkeelle vuonna 2012
• Harrastaa kirjallisuutta ulkoilua, retkeilyä ja metsätöitä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?