Seminaari villiinnyttää

päätoimittaja Matti Pulkkinen, Ylöjärven UutisetYlöjärven kaupunginvaltuusto piti seminaaria viime viikon loppupuolella Valkeakoskella.
Yhteiset kokoontumiset ulkopaikkakunnalla ovat perusteltuja siksi, että luottamushenkilöt oppivat tuntemaan toisiaan ja keskittyvät uudessa ympäristössä teemaan.
Valtuusto toisensa jälkeen porukka törmää samaan ongelmaan. Tiiviiksi kaksipäiväiseksi työskentelyksi tarkoitettu yhdessä oleminen murenee, kun toisena aamuna aloitettaessa paikalla eivät olekaan kaikki osallistujat. Osa potee krapulaa ja osa pitkään venyneen yön väsymystä.
Kaupunginvaltuutetut ovat paljon vartijoina. Heiltä odotetaan ja vaaditaan tietynlaista käyttäytymistä, joka on esikuvallista ja kansalaiskunnon täyttävää.
Kehittämisseminaareille on muodostunut kielteinen maine juuri siitä syystä, että niiden kustannuksella villiinnytään.
Valkeakosken-reissu sisälsi hyvän ohjelman. Moni valtuutettu kiitteli sisältöä ja paikalla olleiden aktiivisuutta. Heidän mielestään etenkin torstain ohjelma viritti keskustelun, jota luottamushenkilöt ovat kaivanneet.
Kaupunginjohtaja, kunnallisneuvos Pentti Sivusen isällinen opetus osallistumisen ja läsnäolon tärkeydestä koko tapahtumassa oli paikallaan. Aikatauluista kannattaa pitää kiinni ja omalla käyttäytymisellään osoittaa, että seminaarit ovat hyödyllisiä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?