Sivukoulujen oppilasalueet liitetään yhteen

Pitkään käynnissä ollut vääntö Karhen kyläkoulun tulevaisuudesta sai erikoisen käänteen maanantaina. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan niputtaa kaikkien Pohjois- ja Länsi-Ylöjärven koulujen oppilasalueet yhteen asteittain ensi syksystä lähtien.
Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen veti aiemman, pelkästään Karhea koskeneen esityksensä sivuun esityslistalta kesken kokouksen. Hänen esittämänsä uusi ehdotus hyväksyttiin tiukan äänestyksen jälkeen.
Karhen koulu on ollut myrskyn silmässä pitkään. Maanantaisessa kaupunginhallituksen kokouksessa oppilasjakoalueet uudistettiin erikoisella tavalla.

Karhen koulu on ollut myrskyn silmässä pitkään. Maanantaisessa kaupunginhallituksen kokouksessa oppilasjakoalueet uudistettiin erikoisella tavalla.

Periaatteessa uudistus tarkoittaa sitä, että syksyn ekaluokkalaiset Karhen, Keihäslahden, Mutalan, Takamaan, Vahannan ja Viljakkalan entisiltä oppilasalueilta voisivat päätyä mihin tahansa edellä mainituista kouluista. Käytännössä näin ei kuitenkaan toki ole, vaan muutos voi koskea lähinnä raja-alueilla asuvia lapsia.
Käytännön esimerkki: jos oppilasta lähimpänä sijaitsevan koulun luokkakoko on täynnä, voidaan häntä ajatella sijoitettavaksi toiseksi lähimpään kouluun.
– Nyt näitä asioita tarkastellaan kokonaisuutena, mikä on järkevää. Tarkoituksena on taata riittävän suuret opetusryhmät ja koululaisen etu, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus (kok.) selvittää.
Elokuun alussa voimaan astuva, nyt hyväksytty muutos ei yhdistä kerralla kaikkia luokka-asteita, vaan etenee vuosi kerrallaan. Vuoden 2014 syksyllä vuorossa ovat jälleen uudet ekaluokkalaiset ja niin eteenpäin.

”Ei kannanotto Karhen kouluun”

Luojuksen mukaan päätöksessä ei sanota juuta tai jaata Karhen koulun tulevaisuudesta, vaikka päätös tehtiin juuri sitä koskeneessa asialistan kohdassa. Kaikki Ylöjärven koulut on määrä saattaa samanlaisen tarkastelun piiriin vielä tämän valtuustokauden aikana.
– Tässä haetaan järkeviä ja toimivia oppilasryhmiä. Koko kouluverkko halutaan altistaa kriittiselle tarkastelulle, Luojus sanoo.
Hallituksen keskustelussa Karhe nousi joka tapauksessa useaan otteeseen esiin. Varajäsen Leena Törmälä (kesk.) ehdotti, että koulutuslautakunnan aiempi päätös pysyisi ja oppilaaksiottoalueet säilytettäisiin entisellään. Minna Sorsa (vihr.) puolestaan esitti kaupunginjohtajan päätöksen hyväksymistä, mutta niin, että mukana olisi lisäys Karhen koulun toiminnan jatkumisesta.
Sorsan esitys raukesi kannattamattomana, mutta Esko Arola (kesk.) kannatti Törmälän ehdotusta. Asiasta äänestettiin, ja Pentti Sivusen ehdotus voitti lukemin 7–4.
Jaa-äänen kaupunginjohtajan uudelle ehdotukselle antoivat Luojus, Sorsa, Pasi Kallio (sd.), Minna Mustakallio-Sorvari (kok.), Terhi Haukka (vas.), Antti Teivaala (kok.) ja Riitta Virtanen (sd.).
Ehdotusta vastaan olivat Törmälä, Arola, Mauri Heiska (ps.) ja Sami Savio (ps.).
– Toivon, että karhelaisille tulisi nyt rauha tämän asian suhteen, Luojus kommentoi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?