Yrittäjä yhdisti kaksi erilaista vahvuuttaan

Ylöjärven Siivikkalassa asuva Elina Jokijärvi-Aatinen ryhtyi yrittäjäksi hyödyntäen kahden alan osaamistaan. Hän ahkeroi jo suuhygienistinä ja pian myös naisten vaatteiden parissa.
– Amerikkalaistyylisen vitivalkoisen purukaluston salaisuus piilee hampaiden päälle laitetuissa kuorikoissa. Lasermenetelmällä tehdyllä hampaiden valkaisulla saadaan myös näkyviä tuloksia aikaiseksi. Yhdellä käynnillä hampaat voivat vaalentua jopa 10 astetta, suuhygienisti-yrittäjä Elina Jokijärvi-Aatinen vakuuttaa. – Hampaiden pitää olla hoidetut ja suun terve ennen valkaisuun tuloa. Esimerkiksi tummentumia valkaisu ei kuitenkaan poista eikä se myöskään vaalenna paikkoja, hän huomauttaa.

– Amerikkalaistyylisen vitivalkoisen purukaluston salaisuus piilee hampaiden päälle laitetuissa kuorikoissa. Lasermenetelmällä tehdyllä hampaiden valkaisulla saadaan myös näkyviä tuloksia aikaiseksi. Yhdellä käynnillä hampaat voivat vaalentua jopa 10 astetta, suuhygienisti-yrittäjä Elina Jokijärvi-Aatinen vakuuttaa. – Hampaiden pitää olla hoidetut ja suun terve ennen valkaisuun tuloa. Esimerkiksi tummentumia valkaisu ei kuitenkaan poista eikä se myöskään vaalenna paikkoja, hän huomauttaa.

Elina Jokijärvi-Aatisen hymy on korvissa, kun hän tervehtii vierastaan Tampereen keskustassa sijaitsevan Hammaslääkäriasema Ardentan tiloissa.
Hänen omassa vastaanottohuoneessaan nauru hersyää tämän tästä jutustelun aikana.
Ei ole ihme, että tämä pirteä ja energinen nainen on tehnyt monipuolisen uran ensin hammashoitajana ja sitten suuhygienistinä.
Hän on varmasti tuttu kasvo monelle tamperelaisopiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöstä. Taysin suupoliklinikallakin hänet on saattanut tavata tai vaikkapa Turussa hammasklinikalla.
Ylöjärvellä alan taitaja on vaikuttanut kehitysvammaisten suuhygienistinä Ylisellä.
Myös esimiestehtävät ovat tulleet hänelle tutuiksi ennen yrittäjän taivalta.
– Työskentelin Attendo Terveyspalvelut Oy:n palveluksessa johtavana hoitajana. Pidin toimenkuvastani todella paljon, mutta matkustaminen eri puolilla Suomea alkoi käydä raskaaksi.
Ratkaisu reissupäivien päättämiseen oli oman toiminimen perustaminen.
– Huolehdin nyt asiakkaideni suiden terveydestä täällä Ardentassa Alenksanterinkadulla tai Hammasasema Tammerdentissä Hämeenkadulla, Jokijärvi-Aatinen selvittää.
– Olen hankkinut työtiloihini viimeisintä teknologiaa hyödyntävän laservalkaisulaitteen, jolla hampaiden valkaisut voidaan tehdä tehokkaasti, mutta silti hammasterveydelle turvallisella tavalla.
Nyt muodikkaiden valkaisujen ja hammaskorujen asennuksien lisäksi ammattilaisen toimenkuvaan kuuluvat myös kaikki muut suuhygienistin työtehtävät.
– Eli hammaskiven poistot, iensairauksien hoidot, ennalta ehkäisevät toimenpiteet, kuten puhdistukset ja fluoraukset sekä henkilökohtainen ohjaus ja neuvonta päivittäisessä suun ja hampaiden hoidossa.

Design-asuja aikuisille naisille

Jos hyppysissä on myös jonkin toisen alan taito, sitäkin kannattaa hyödyntää yritystoiminnassaan.
– Olen ommellut itselleni ja sukulaisilleni vaatteita pienestä pitäen sekä hankkinut aikoinaan  vaatteiden valmistuksen oppia ammattikoulusta vaatetustekniseltä sekä leikkaaja-suunnittelijalinjalta, Elina Jokijärvi-Aatinen valottaa.
Hänen tavoitteenaan on suunnitella, valmistaa, markkinoida ja myydä aikuisten naisten design-vaatteita, jotka on tehty laadukkaista materiaaleista, kuten villasta, silkistä ja pellavasta.
– Sellaisia parempia mustan, valkean ja beigen sävyisiä asuja esimerkiksi johtoryhmien kokouksiin ja muihin siistiä pukeutumista vaativiin tilanteisiin. Elina Design -vaatemallistoni on tulossa markkinoille loppukeväästä.
– Olen myös suunnitellut hyödyntäväni valokuvaajatuttuni nappaamia otoksia mekoissa ja hameissa. Hän on kuvannut esimerkiksi Helsingin kohteita yllättävistä ja erilaisista kuvakulmista. Kuvat saa kestämään kankaissa reaktiivitulostusta hyödyntämällä.
Yrittäjä aikoo piirtää kaikki malliston kaavat itse ja ommella asuja yhteistyössä kahden ompelijan kanssa.
Mallikin on jo valmiina.
– Hän on serkkuni tytär Emilia Jokijärvi, josta otetaan hyvät kuvat netti- ja muuta markkinointia varten, Jokijärvi-Aatinen selvittää.
– Tavoitteenani on myös kiertää yrityksissä markkinoimassa mallistoani. Lisäksi kahden putiikin yrittäjät ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa ottaa mallistoni vaatteita rekkeihinsä, yrittäjä mainitsee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?