Vuoden yritysjohtaja kaasutteli Päijänteellä viidenneksi

Viime vuoden lopulla Vuoden yritysjohtajaksi valittu Ylöjärveläisen Dynaset Oy:n toimitusjohtaja Reijo Karppinen menestyi hienosti perinteikkäässä Päijänteen Ympäriajossa.
Reijo Karppinen sai pyöränsä vauhtiin Päijänteen lumisilla urilla (Kuva: Tero Katila).

Reijo Karppinen sai pyöränsä vauhtiin Päijänteen lumisilla urilla (Kuva: Tero Katila).

Karppinen sijoittui viidenneksi V50-luokassa, johon osallistui 20 kuljettajaa.
Päijänteen Ympäriajo tunnetaan erityisesti vaativuudestaan. Urakka on raskas jokaiselle kuljettajalle.
Kilpailussa ajettiin yhteensä 24 maastokoetta, joista A- ja B-luokille kertyi yhteensä 191 maastokoekilometriä. Muut luokat ajoivat kilpailun jossain määrin helpotettuna ja lyhennettynä. Uusia maastokokeita oli seitsemän, ja reitin kokonaispituus oli 780 kilometriä.
Ensimmäisen päivän startti oli lauantaiaamuna kello 7, ja ajopäivä päättyi suunnilleen iltayhdeltätoista. Ajomatkaa kertyi 550 kilometriä. Pattinen talvispoori ja kylmät siirtymät söivät kuljettajan energiaa noin 10 000 kilokaloria 15 tunnin ajon aikana.
Karppinen nousi lauantaina päivällä jo neljänneksi, mutta vähän harjoiteltu ajo pimeällä pudotti herran kuudenneksi ennen Vierumäen maalipaikkaa.
Sunnuntaina matka jatkui Helsinkiin 250 kilometrin taipaleella. Karppinen oivalsi poistaa etupyörän harottavat sivunastat ja pystyi nousemaan kilpailussa viidenneksi.
Toinen Ylöjärveläiskuljettaja Ilkka Mäki joutui keskeyttämään lauantaina konerikon vuoksi. Sunnuntaina Mäki ajoi parhaimmillaan C-luokan kärkiaikoja. Huollossa ylöjärveläisiä auttoivat Pekka Hoikkala, Jorma Mäki ja Mika Stenberg kumppaneineen.
– Tulosta pitää osata tehdä säästäen, joten ajoin Päitsin ilman yhtään uutta osaa. Kisan aikana en vaihtanut yhtään varaosaa ja ajoin koko kisan säästöbudjetilla ja samoilla varusteilla, kalsareita myöten, Karppinen naurahtaa.
Karppisen KTM 350 -pyörällä on ajettu jo yli 200 tuntia. Lisäksi piikkirenkailla oli ajettu jo aiemmin kolme kilpailua.
– Kisan aikana säästelin renkaita kivikoissa ja asfaltilla, jotta selviän kilpailun läpi. Onnnistuin siinä hyvin, Karppinen kertoo.
Päijänteen Ympäriajon yleiskilpailun voittoon ajoi Roni Nikander ennen Miko Melliniä ja Heikki Timosta. V50-luokan voitti Jukka Pahkamäki.

Yksi kommentti

  1. Komarenko

    Kannattaisi keskittää energia myyntiin ja markkinointiin, niin ei tarvitsisi potkia väkeä pihalle. Asiakkaat ei osta likaisia kalsareita, eivätkä arvosta sellaisia käyttäviä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?