poliisi

Rattijuoppoja ja huumekuskeja liikenteessä – tällä kertaa kaikki naisia

Poliisi, rikokset, kyltti

Ylöjärvellä oli sunnuntai-iltana kymmenen aikaan liikenteessä naisrattijuoppo, joka puhalsi 1,44 promillen lukeman. Poliisipartio pysäytti Vaasantiellä auton, josta oli tullut aiemmin hätäkeskukseen ilmoitus siksi, että se oli liikkunut epävarmasti. Autoa ajoi hämeenkyröläinen vuonna 1953 syntynyt nainen, joka vietiin vielä Acutaan verikokeeseen. Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Auton omistaja istui etumatkustajan paikalla, ja häntä syytetään…

Ylöjärvelläkin on udeltu pankkitunnuksia puhelimitse

Poliisi, rikokset, kyltti

Ylöjärvellä on yritetty urkkia tilitietoja ja pankkitunnuksia puhelimitse edelleen. Viimeksi tällaista tapahtui kuluneen viikon aikana. Tapauksia on ollut pitkin Pirkanmaata jo muutaman kuukauden ajan. Tekotapoja on useita, mutta useimmiten utelu tapahtuu puhelimessa niin, että soittaja kysyy poliisiksi tekeytyen puhelun vastaanottajalta tämän tilitietoja, käyttäjätunnuksia tai verkkopankkitunnuksia. Poliisi muistuttaa, ettei oikea poliisi kysy koskaan puhelimitse tämäntyyppisiä tietoja….

Kuski kolmen promillen humalassa – auto pyörähti ympäri

Poliisi, rikokset, kyltti

Henkilöauto kierähti ympäri Vaasantiellä sunnuntaina aamuyöstä kello 04.39. Vuonna 1996 syntynyt mies ajoi Vaasantiellä vahvasti humalassa Tampereelle päin, kun hänen autonsa ajautui ensin ojaan ja pyörähti sitten ympäri ennen Shelliä. Pelastuslaitoksen yksiköt tulivat paikalle, mutta kuljettaja pääsi itse ulos autosta. Hän ei loukkaantunut onnettomuudessa.  Kuljettaja puhalsi noin kolmen promillen lukeman, ja häntä syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden…

Poliisi tutkii – 16-vuotias moottoripyöräilijä ja 19-vuotias autokuski törmäsivät

Poliisi, rikokset, kyltti

16-vuotias kevytmoottoripyöräilijä ja 19-vuotias henkilöauton kuljettaja törmäsivät toisiinsa sunnuntai-iltana Hopeatien ja Moreenitien risteyksessä Ylöjärvellä. 16-vuotias kevytmoottoripyörää kuljettanut poika loukkaantui onnettomuudessa ja hänet kuljetettiin sairaalaan. 19-vuotias henkilöautonkuljettaja ja hänen kyydissään olleet kolme matkustajaa eivät loukkaantuneet vakavammin. Tapahtumat saivat alkunsa kello 19.26, kun 19-vuotias naiskuski ajoi henkilöautoa Hopeatietä Soppeentien suunnasta tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Moreenitielle. Kääntymisen yhteydessä hän…

Nuoret nujakoivat Soppeenmäessä, keski-ikäiset pubin edustalla

poliisi, poliisiauto

Viikonloppuna tapeltiin sekä lauantaina että sunnuntaina ja potkittiin myös mopoautoa. Lauantaina aamuyöllä kello neljän aikaan hätäkeskus sai ilmoituksen nuorison tappelusta Mikkolantiellä Soppeenmäessä, ja paikalta tavattiin 1990-luvulla syntyneitä nuoria aikuisia. Riitely oli edennyt siihen, että yhtä henkilöä oli käyty kiinni kaulasta, ja tämän jälkeen kiinni käynyt henkilö oli heitetty maahan. Nahinointiin liittyi useampi henkilö. Yksi mies…

Yhdettätoista kertaa ratissa ilman korttia

Poliisi, rikokset, kyltti

Ylöjärvellä sattui lauantai-iltana yhtä sun toista. Kello 20.30 noin 20-vuotias mies lähti Lähdevainiontiellä sijaitsevasta kaupasta maksamatta, ja vartija ilmoitti hätäkeskukseen juosseensa ulkoa kiinni myymälävarkaan. Mies oli laittanut myymälässä alkoholia, ruokaa ja makeisia kassiinsa ja  vaatteidensa sisälle, minkä jälkeen hän oli paennut myymälästä juosten. Miestä epäillään näpistyksestä. Samana iltana kello 22.10 Asemantiellä jäi kiinni paikkakuntalainen mies,…

Metsäkylässä rikottiin postilaatikoita ja bensavarkaat iskivät Vanhalla Vaasantiellä

poliisi, poliisiauto

Metsäkylässä Pihkatiellä rikottiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä useita postilaatikoita. Rikottuja postilaatikoita oli ilmeisesti noin neljä tai viisi kappaletta, ja ilkivaltaa harjoitettiin todennäköisesti maanantain puolella. Poliisi toivoo mahdollisten silminnäkijöiden soittavan poliisin numeroon 029 541 5051. Ylöjärvellä on kulkenut tällä viikolla ainakin kaksi bensavarasta. Sunnuntaina Vanhalla Vaasantiellä kuski tankkasi 80 euron edestä bensaa maksamatta sitä. Valvontakamera…

Iäkäs nainen hukkui Keijärveen

Poliisi, rikokset, kyltti

Ylöjärvellä sattui ja tapahtui viikon mittaan mutta etenkin viime viikonloppuna. Ikävin viikonlopun tapauksista oli iäkkään naisen hukkuminen Keijärveen sunnuntaina. Nainen lähti aamulla uimaan eikä palannut. Pelastuslaitos hälytettiin paikalle noin puoli yhdeksän aikaan aamulla, ja se löysi naisen hukkuneena vedestä uimarannan läheisyydestä. Lauantaina poliisipartio pysäytti aamuyöllä puoli kahden aikaan Murtomäentiellä henkilöauton, jonka kuljettajaksi ilmeni noin 30-vuotias…

Rattijuoppo kynti noin 30 metriä ojanpohjaa

Poliisi, rikokset, kyltti

Ylöjärvellä on taas ollut liikkeellä runsaasti rattijuoppoja. Esimerkiksi lauantaina 5. elokuuta poliisi otti kiinni parikin eri juoppokuskia. Toinen heistä jäi kiinni yhdeksän jälkeen illalla Uusi-Kuruntiellä Kurussa. Tamperelaisen 1980-luvulla syntyneen mieskuskin ajo oli huteraa, ja hän ajoi muun muassa tienreunan yli pientareelle. Poliisi pysäytti miehen, joka oli noin kahden promillen humalassa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Toinen…

Pahoinpitelyt ja raiskaukset lisääntyivät alkuvuonna

rikostilastot, poliisi

Seksuaalirikosten määrä kasvoi hurjasti Ylöjärvellä alkuvuonna. Myös yksityisillä paikoilla tehdyt pahoinpitelyt lisääntyivät. Kyse voi olla sattumasta ja tilastoharhasta, mutta myös yleisestä trendistä. Poliisi sai alkuvuonna eli tammi-kesäkuussa tutkittavakseen enemmän väkivaltarikoksia Ylöjärvellä kuin viime vuonna samaan aikaan. Etenkin erilaisten seksuaalirikosten määrä tuplaantui neljästä kahdeksaan. Luku pitää sisällään esimerkiksi raiskaukset, joita oli nyt alkuvuonna kolme, kun viime…