Ihmiset ja ilmiöt

Länsilinjojen kuljettaja osallistuu Tangomarkkinoiden semifinaaliin

Heikki Haapaniemi osallistui Tangomarkkinoiden semifinaaliin vuosia sitten kahdesti mutta jätti sittemmin kisaamisen sikseen. Nyt hän on kuitenkin uudessa iskussa ja osallistuu semifinaaliin lauantaina Turussa. Kun Heikki Haapaniemi, 34, laulaa karaokea tai esiintyy bändin kanssa lavalla, hän ei ole moksiskaan. Mutta kisat ovat eri asia. Arvosteltavana olo jännittää niin, että vuoden 2009 Tangomarkkinoiden semifinaalien jälkeen hän…

Rantajätkien Mäkinen Kantrin puheenjohtajaksi

Ylöjärven kaupungin perusturvan palvelusihteeri ja Rantajätkät ry:n aktiivi Jenni Mäkinen on valittu Tampereen seutukunnassa toimivan Leader-ryhmä Kantri ry:n puheenjohtajaksi. Kantrin yhtenä tarkoituksena on rahoituksen jakaminen maaseudun kehittämiseksi. – Kantri on mahdollistaja. Rantajätkien toiminnan jatkuminen oli kymmenisen vuotta sitten vaakalaudalla, koska vuokrasopimuksemme päättyi. Onneksi saimme rakennettua uudet tilat Kantrin puoltaman Leader-rahoituksen turvin, Jenni Mäkinen muistelee. Kolme…

Uutiset utelee: Millainen tunnelma paikallismarkkinoilla on?

  Marja Lähteenmäki, Pengonpohja – Markkinatouhu on mielestäni mukavaa. Tulin tänne itsekseni, mutta yllätyin iloisesti, kun tapasin täällä sattumalta monta tuttua. Minusta on hauska katsella, mitä kaikkea myyntikojuista löytyy, vaikka harvoin ostan mitään. Tämän vuotisilta markkinoilta voitin arvonnasta kissa-ovistopparin.               Paula Lahti, Haavisto – Kylläpä saatiin kerta kaikkiaan loistava…

Markkinatuotto annettiin nuorten hyvinvointiin

Jokavuotiset Ylöjärven markkinat vastaanotettiin lauantaina paahteisen auringonpaisteen saattelemana. Lukuisat myyntikojut ja monipuolinen ohjelma houkuttelivat runsaslukuisen ylöjärveläissakin markkinahulinan pariin. Vuosittain yli 10 000 kävijää keräävät Ylöjärven markkinat olivat vahvasti mukana Suomi 100 -juhlavuoden teemassa. Markkinoiden pääjärjestäjät, paikalliset Teivon ja Keijärven Lions-klubit, ohjasivat markkinoiden tuoton jälleen hyväntekeväisyyteen. Tällä kertaa varat luovutettiin valtakunnalliseen, Lions-klubien yhteiseen Punainen sulka -keräykseen,…

Salliva ja naurava runo

Pari vuotta sitten Venla Moisalaa harmitti. Runotapahtumat, joihin hän osallistui, tuntuivat pönöttäviltä. Esiintyjiä jännitti, ja kuulijallekin tuli vähän vaikea olo. Piti aloittaa omat runoillat. Pienestä pitäen runoja kirjoittanut ja lausunut Moisala tiesi, että oikeasti runous on jotain ihan muuta: rentoa, sallivaa, kokeilevaa ja nauravaa. – Runouteen ja runoilijoihin liittyy sitkeitä mielikuvia, ja runoutta pidetään jotenkin…

Futista ja innokkaita kannustusjoukkoja

Päivisfutis keräsi noin 400 päiväkotilasta Soppeenharjun tekonurmelle tiistaina. Tiistai oli taas se päivä, kun noin neljäsataa päiväkotilasta pääsi pelaamaan jalkapalloa Soppeenharjun tekonurmelle. Ylöjärven Ilves ja Ylöjärven kaupunki ovat järjestäneet etenkin eskareille ja viskareille suunnattua tapahtumaa nyt muutaman vuoden ajan. – Tapahtuma on kasvanut vähän joka vuosi, kertoi Ylöjärven Ilveksen toiminnanjohtaja Sami Päivinen. Pelaamaan pääsivät kaikki…

Perinnelaulujen traditio siirtyy sukupolvelta toiselle

Mutalan koulun liikuntasalissa kajahtivat viime torstaina ilmoille perinnelaulut, kun Mutalan lauluporukka kävi viemässä perinnetietoutta Mutalan koulun oppilaille. Yhden oppitunnin ajaksi koulun väki kerääntyi kuuntelemaan Mutalan lauluporukan esiintymistä sekä laulamaan lauluporikan mukana tuttuja kappaleita. – Tämä lauluporukan vierailu sopii hyvin Suomi 100 -teemaan, Mutalan koulun rehtori Kalle Nuoranne sanoi. Maakuntalaulut pääosassa Tunnelmallisessa tilaisuudessa kuultiin maakuntalauluja sekä…

Nyt nautiskellaan

Vivi Kiukkasen ideoima kevätbrunssi tuo Ylöjärvelle tuulahduksen keskieurooppalaista nautiskelevaa elämäntapaa. Se on myös mainio tilaisuus tutustua suojeltuun Räikän taloon ja tukea tätä. Täydellinen brunssilautanen täyttyy tuoreista hedelmistä ja kasviksista. Siinä on juureen leivottua leipää, luomua ja mahdollisimman lähellä tuotettuja herkkuja. Niin ainakin Vivi Kiukkasen mielestä. Kiukkanen on 22-vuotias kauppatietieteiden opiskelija ja Ylöjärven yhtenäiskoulun kasvatti. Hän…

Vinkkari kutittelee kirjahalua

lukeminen, kirjasto, kirjallisuus, lukuinto, Ylöjärven kirjasto, Moision koulu, kirjavinkkaus, lukuvinkki

Ylöjärven kirjaston kirjavinkkaustuokiot kouluissa virittävät lukuintoa ja tutustuttavat kirjaston antiin. Kouluille ne ovat antoisa lisä. Liam jättää koulun kesken ja alkaa etsiä töitä. Käy tuuri: hän saa hyttipojan pestin. Mutta onni on suhteellinen käsite. Laiva on Titanic. Moisin kutkuttavin sanankääntein kirjavinkkari Matti Karjalainen mehustelee Time Riders -romaanin lähtökohdilla, ja luokallinen oppilaita kuuntelee aloilleen nauliintuneena. Kohta…

Jari Ahola on Mansen Pomo

Mauno Peppone on saanut elämän Vuonna 85 -musikaalissa, sooloillut TTT-Klubilla, ja hänet on yritetty ottaa pariin otteeseen hengiltä, mutta fanit ovat sitkeän tahtomisen jälkeen saaneet jälleen haluamansa. Jari Ahola teki paluun Työväen Teatterin suurelle näyttämölle räätälöidyssä spektaakkelissa Mauno Peppone Extended. Nauru jatkui vielä kotona. Ville Nieminen istui näet ihan muina keijoina television MM-kiekkostudiossa, kun palasin…