Vasta vapautuneelta

Lokakuun miestenillassa entinen vanki puhuu vapaudesta.

Jos on istunut yli 20 vuotta vankilassa, vapaus ei ole ihan yksinkertainen asia. Kesällä vapautunut pitkäaikaisvanki Pauli Joona kertoo lokakuun miestenillassa, miten hänen elämänsä muuttui vankilassa kahdeksan vuotta sitten, kun sisäinen herra vaihtui: päihteiden tilalle tuli Jeesus.

– Nyt Pauli tekee kokin työn ohella vapaaehtoistyötä ja kiertää muun muassa puhumassa syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Olen nähnyt Paulin esityksen, ja sitä kyllä kuunnellaan hyvin hiljaa ja keskittyneesti, miesteniltaa järjestävä laulaja Pertti Kallio kertoo.

– On hyvin harvinaista, että elämä palaa oikealle uralle henkirikoksen ja sitä seuranneen tuomion jälkeen. Tulossa on mielenkiintoinen ilta!

Seurakuntakeskuksessa pidettävä miestenilta alkaa saunomisella ja kahvittelulla, minkä jälkeen kuullaan Pauli Joonan tarina, Pertti Kallion ja kitaristi Kari Kuusiston esittämää musiikkia sekä yhteislaulua. Puheille, kysymyksille ja musiikille on varattu aikaa runsas tunti.

– Jos keskustelua syntyy paljon, tapaaminen saa venyä, mutta kokemukseni mukaan miehet tykkäävät aika napakasta tapahtumasta, Kallio arvioi.

Miestenillan järjestävät Ylöjärven seurakunta ja Suomen Raamattuopisto.

Vapaus-miestenilta

2. lokakuuta kello 18.30 seurakuntakeskuksessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?