Kiitetty kirjastoluotsi lähti uusille vesille

Pestinsä kesän lopuksi päättänyt kirjastotoimenjohtaja hakee Nokialta uusia ammatillisia haasteita. Ylöjärvellä hän sai paljon aikaan.
Ylöjärven kirjasto, kirjastotoimenjohtaja, pääkirjasto Leija, Marko Ojala

Uudessa pestissä Marko Ojalaa innostaa ainakin Nokialle tuleva kirjasto-kulttuuri-nuorisotalon kehittely. Haku Ojalan jättämälle pallille päättyi viime viikolla, ja jatkaja aloittaa aikaisintaan marraskuun alussa.

Syksyn orastaessa Marko Ojala asteli viimeistä kertaa työpaikkansa Leija-kirjaston ovista kirjastotoimenjohtajana. Seitsemän vuotta täällä vierähti hommissa, ja niitä mies muistelee hyvillään. Ojala viihtyi.

– Kun tulin tänne, minulla ei ollut kovinkaan paljon kokemusta esimiestehtävistä eikä kirjastoalasta. Tämä oli loistava paikka oppia, ja monenlaista olen päässyt tekemään, hän sanoo kehuen myös henkilöstöä ja kiitellen, että vaikeista talousajoista huolimatta oli varaa kehitelläkin asioita.

Hyvillään kuluneita vuosia muistelee myös henkilöstö.

– Mieluusti olisimme hänet pitäneet, palvelutiskiltä todetaan.

Näköala laajeni

Jo viimeistä työpäivää seuranneena aamuna Ojala avasi uuden oven, nyt Nokialla ja nyt vapaa-aikajohtajan saappaissa.

Jos Ojala olikin viihtynyt Ylöjärven työssään, haki hän uudesta pestistä uusia haasteita. Niistä hän oli saanut makua jo täkäläisvuosinaan sijaistaessaan kolmeen otteeseen Ylöjärven vapaa-aikajohtajaa.

– Vaikka kirjastotyössäkin on paljon yhteistyötä eri suuntiin, vapaa-aikajohtajan tehtävässä sitä on vielä enemmän. Saa laajemman näkemyksen kuntatoimintaan. Ja ehkä vapaa-aikajohtajan pesti on vielä enemmän kehitystehtävä, Ojala kuvaa kirjastotoimen lisäksi kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelut kattavaa tehtävää.

Kirjallisuusalan opinnot aikanaan tehnyt mutta useille uravaihtoehdoille ovet auki pitänyt Ojala myös tuumaa, että uudet tuulet pitävät mielen virkeänä ja motivoituneena.

Halukas hankkeisiin

Ojalan vuosina Ylöjärven kirjastossa tapahtui paljon uutta. Aloitettiin sunnuntai- ja itsepalveluaukiolot, avattiin Tampere Film Festivalin kanssa leffatietokanta, kehitettiin musiikkikirjastoa Pirkanmaan kirjastojen kanssa ja luotsattiin niiden yhteistä Kirjastolevy-hanketta, perustettiin pelihuone, hankittiin 3D-tulostin ja digitointiasema…

Vaikka Ojala huomauttaa, ettei itse keksinyt näitä hankkeita, oli hän yhtä kaikki halukas tarttumaan niihin ja viemään niitä eteenpäin. Henkilökuntakin kiittää entisen esimiehensä aikaansaavuutta.

Ojalan aktiivisuutta selittää hänen näkemyksensä alaan.

– Kirjojen ja lehtien lainaus on tietysti pysyvä osa kirjastotyötä, mutta sen ympärillä on paljon muuta, mitä voidaan tehdä. Olen lähtenyt siitä, että voidaan tehdä ja kokeilla kaikkea, mikä ei ole pois perustyöstä, ex-luotsi sanoo ja huomauttaa kirjastojen aina olleen yhteiskunnallisen ja teknisen kehityksen kärryillä kärkijoukoissa ja kirjastojen olevan kunta-alalla luontevia paikkoja kokeiluille.

Toki mies – vaikkei kaikessa elämässään aina uusimman uuden perässä ryntäilekään – on myös itse ollut kiinnostunut uudesta.

Seuraajaltaan Ojala toivoo samaa linjaa.

– Ei minulla siihen ole paljon sanottavaa, mutta toki toivon, että kehitettäisiin ja kokeiltaisiin uutta ja johtaja kuuntelisi henkilökuntaa.

 

Yksi kommentti

  1. Heikki

    Kutka ovat erityisesti kiitelleet ja mistä? Eipä ole johtajaa juuri kirjastossa näkynyt. Ei silloinkaan ,kun neuvoton, voimataon henkilökunta ei saa kurittomia vakiohäirikköjä, melskaavaa nuorta sakkia millään kuriin. Tämä häiriköinti on vaivannut vuosia varsinkin lukusalin lukijoita. Kysyttäessä henkilökunta valittaa ”voimattomuuttaan,keinottomuuttaan” mm. häätää häiriköt ulos tai antaa porttikieltoja. Kysyttäessä kenen hiedän esimiehensä puoleen voin kääntyä, vastaus oli: vapaa-ajan-tai sivsitystoimejohtajaan! Miksei la-su-aukioloaikoja ole saatu tarvittaessa itsepalveluun kuten muualla? Erilaisia toteusesityksiä on tehty, ilman tulosta.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>