Loistoleikkimökki omin käsin

Ylöjärveläisperhe täytti vaimon toteutumattoman lapsuuden unelman. Eikä tyytynyt ihan tavallisimpaan. Kyllä kannatti. Työstä on ollut iso ilo.
Leikkimökki, rakentaminen, asuminen

Leikkimökin voi tehdä itsekin. Moinen sopii Sasu Karkiaisen mukaan niille, jotka tykkäävät nikkaroinnista eivätkä hingu heti valmista. – Hosupettereille se ei sovi.

Keijärveläisten Karkiaisten pihassa seisoo vaaleanpunainen leikkimökki. Muttei mikään ihan tavallinen.

Alakerran kupeessa kohoaa yläkertasopukalla varustettu torni, ja interiööriä somistavat värikkäät paneelit, tapetit ja muut somat tykötarpeet. Ja komeus on vieläpä omatekoinen.

Leikkimökki päätettiin tehdä muutama vuosi sitten, kun perheen lapset olivat pieniä ja itse vekarana vaille mokomaa jäänyt äiti ei tahtonut omienkin lastensa jäävän ilman. Spesiaalisatsaukseen Karkiaiset päätyivät, koska tapaavat värkätä muutenkin kaikkea itse ja koska valmiit perusmökit eivät oikein riittäneet täyttämään vaimolle vuosien saatossa piirtyneitä haavekuvia.

– Överiksihän se meni, perheen isä Sasu Karkiainen virnistää.

Mainoksesta mallia

Suunnittelu sai kipinän, kun telkkarista osui silmään maalimainoksessa vilahtanut idyllinen leikkimökki. Sellainen, sellainen mökistä oli tuleva.

Isä ryhtyi hahmottelemaan mökkiä, ja jouluna perhe väsäsi piparkakkutalostakin mökin prototyypin.

Kun piirustukset valmistuivat, Sasu Karkiainen ryhtyi hommiin isänsä kanssa. Tehtiin elementit etukäteen autotallissa ja sitten koottiin ne kasaan ja loihdittiin pintaverhoilu lopullisilla sijoilla.

Loppusilauksen toi sievä sisustus. Ylijäämateriaaleista syntyi keittiö altaineen, jääkaappeineen, helloineen ja mikroineen, vanhasta kynttilänjalasta kattokruunu. Tilauskatalogista bongatut tapetit tulivat ulkomailta asti.

– Vaimo tokaisi, että ne olivat kalliimmat kuin kotimme tapetit. Mutta tapettia meni niin vähän, että budjetti vielä kesti, nikkari-isä naurahtaa.

Rakennusvalvontaan mies hoksasi ilmoittaa mökistä jälkikäteen. Useissa tapauksissa leikkimökki ei edellytäkään rakennuslupaa tai -ilmoitusta, mutta eri olosuhteisiin on omia vaatimuksiaan. Niitä voi tiedustella kaupungin rakennusvalvonnasta.

Herkullinen hyvitys

Rakennusprojekti oli nikkareille leppoisa ja hykerryttävä askare. Kun kyse ei ollut asuintalosta, ei tarvinnut murehtia isoista kuluista tai suuresta pohjatyöstä.

– Sai tehdä kaikkea kivaa näkyvää, eikä tarvinnut tehdä esimerkiksi sähkötöitä. Tässä pääsi nopeasti herkutteluvaiheeseen, Karkiainen iloitsee ja ynnää, että sai apurinsa kanssa nauttia aikuisiän isä-poika-ajasta.

Myös valmis mökki on ollut iso ilo. Lapsille se on ollut ihka oma leikkien valtakunta. Tosin hieno, sisätilamainen mökki on saanut vähän varomaan, mutta on siellä silti monet mutaiset hiekkakakutkin pyöräytetty.

Vaimolle mökki on unelmien täyttymys.

– Siinä se on, mitä hän ei lapsena saanut. Ja vähän enemmänkin, kun piti 40 vuoden traumat hyvittää, mies veistelee.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>