Taitoa ja intoa

Ylöjärven Taito-keskus kutsuu kaikki kurkistamaan, miten kivaa käsitöiden tekeminen voi olla. Avointen ovien päivänä esittäytyvät syksyn kurssit ja monenlaiset käsityötekniikat.

Krankkulan komeassa puutalossa sijaitseva Ylöjärven Taito-keskus pitää sisällään aikamoisen tukun taitoja ja taitajia. Ja lisää mahtuu porukkaan.

Lauantaina Krankkulassa on Käsityölauantai, ja päivällä ovet ovat avoinna kaikille. Ylöjärven Taito-keskuksen vetäjä Marja-Liisa Peltola kertoo, että päivän aikana esitellään talon toimintaa ja syksyllä alkavia kursseja. Ihan noviisikin saa kokeilla kangaspuiden käyttöä.

– Annamme myös konkreettisia vinkkejä. Moni on kutonut elämänsä aikana jo paljon mattoja, mutta aina voi oppia uutta vaikkapa siitä, miten kuteita leikataan ja miten voi hyödyntää pieniäkin yli jääneitä kankaanpaloja. Kodin tekstiilien kierrättäminen on meille yksi tärkeä ajatus: aina ei kannata mennä kauppaan ostamaan materiaaleja, vaan voi hyödyntää sitä, mitä kotona jo on, Peltola sanoo.

– Ei tarvitse olla kokonaisia tuvan verhoja ennen kuin voi alkaa leikata kuteita. Pienilläkin paloilla pääsee alkuun, ja niistä saa koottua ison työn, kun osaa sommitella. Meiltä saa vinkkejä siihen, miten tehdään värimaailmaltaan tasapainoinen ja hallittu matto.

Syksyn aikana Krankkulassa alkaa useita kursseja. Tiedossa on ainakin kahdenlaista kankaanpainantaa ja kudontakehyksissä kutomista.

Kun joulu lähestyy, himmelikurssi saattaa houkuttaa. Taito-keskuksessa voi taiteilla valohimmeleitä tai muotoilla himmelin paperipilleistä. Sopii meille kömpelöille, joiden käsissä olki murtuu niin kovin helposti.

Käsityölauantai ja avoimet ovet

Krankkulassa 16. syyskuuta kello 11–15.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?