Uittotunneli taipuu Ylöjärvellä nuoruutensa viettäneen valosuunnittelijan käsissä näytelmämiljööksi. Täsmäteatterin Uittovoima-näytelmä täyttää tunnelin syys-lokakuun ajan.
Pispalan uittotunneli on hämärä ja hiljainen. Vain pieni valopilkku kajastaa tunnelin suulta. Pisaroivan kosteuden vaimeat äänet kaikuvat sieltä täältä. On kosteaa, kylmää.
Ja tänne ylöjärveläistaustainen Alina Pajula teki teatterivalaistuksen, -lavastuksen ja -puvustuksen.
Aika erikoinen miljöö, mutta Pajulalle se ei ollut ennenkuulumattoman epätavallinen. Aiemmin esimerkiksi jätevedenpuhdistamolle näytelmävalaistuksen luoneen naisen oli helppo vastata ”kyllä”, kun hänen teatterituttavansa ehdottivat valosuunnitteluprojektia, johon sittemmin ympättiin vielä puvut ja lavastus.
– He puhuivat tilalähtöisestä esityksestä, ja se kiinnosti. Poikkeuksellinen tila ja sen mahdollisuudet vaativat tutkimista, ja koskaan ei tiedä, miltä lopputulos taiteellisesti näyttää.
Tilan ehdoin ja eduin
Pajula lähestyi haastetta makustelemalla aineksia, joita koko työryhmän voimin koottiin ja karsittiin työn pohjaksi.
Aineksiksi saatiin historia, työnteon teema, tilan ominaispiirteet, kielikuvat, kuten ”valoa tunnelin päässä”…
Pajulan työtä kosketti varsinkin tilan erityislaatu. Valot oli suunniteltava paikan päällä, sillä oli nähtävä tunnelin muodot, lätäköt ynnä muut.
– Kun lätäkköön osoittaa taskulampulla, syntyy aika kiinnostavia efektejä tunnelin seinään, valosuunnittelija kertoo yhdestä oivalluksestaan.
Tunnelia ei liioin kannattanut lavastaa juurikaan rakennelmin. 280-metrisen tunnelin täyttäminen lavastein olisi ollut aika työ, ja väylän ahtauskin olisi tullut vastaan.
– Eivätkä lavastusrakenteet ole tarpeenkaan, koska tila on jo lähtökohtaisesti niin voimakas, pääasiassa rekvisiitalla lavastuksen luonut Pajula sanoo.
Vaatetuksessa taas oli huomioitava kylmyys. Esiintyjien oli saatava väljät vaatteet, joiden alle mahtuu kerrastoa.
Työteemaa Pajula päätyi kuvastamaan käyttäen joissain kohtauksissa arkista valoa taianomaisen sijaan. Näyttelijöiden yllä teema näkyy työläisasuina. Valoa tunnelin päässä -kielikuva taipui valoefektiksi tunnelin päähän ja tunnelin vesiaiheinen historia vedenomaisiksi valokuvioiksi.
Projekti oli tekijälleen opettavainen ja työläs. Yllätyksiä tuli – niin positiivisia kuin negatiivisia – ja taustaurakkaa riitti aina sähköjen järjestämisestä asti.
– Projekti oli ihan loputtoman kiinnostava.
Yllätyksellisellä alalla
Valosuunnittelua Teatterikorkeakoulussa opiskeleva Pajula sai kipinän alaan jo nuoruusvuosina, kun ylöjärveläistyttö kävi Tampereella ilmaisutaitolukiota.
Tie vei arkkitehtuuriopintoihin, mutta ne eivät tuntuneet omilta, ja vanha valokiinnostus kumpusi taas pintaan.
– Halusin jotain, missä pääsee tekemään vähän vapaammin luovia asioita.
Valoissa Pajulaa kiehtoo väliaikaisuus. Työ on esillä aikansa, ja sitten voi luoda taas nahkansa uudelleen. Kokijankin kannalta vain hetken olemassa oleva teos on kiintoisa.
Valo kutkuttaa Pajulaa myös elementtinä.
– Sillä on fysiikkansa, mutta sitä on kuitenkin vaikea ennustaa. Se aina yllättää.
Likoon jatkossakin
Nyt Pajula tuntee olevansa oikealla alalla. Tosin teatterin lisäksi hän mielii toteuttaa sitä myös arkkitehtuurin, sirkuksen, tanssin ja tapahtumien parissa.
Seuraavaksi hän haluaisi tehdä vaihteeksi jotain teatterimiljööseen. Pääsisi hetkeksi erikoistilojen taustatyöhässäkästä. Toisaalta tavallinen teatterilava ei ole hänelle kiehtovin. Selvästi rajatun, etäältä tarkkailtavan tilan sijaan hän valaisee mieluummin tilan, johon katsoja pääsee itse sisään.
Unelmien työ olisi valaista eräät keskieurooppalaisfestarit, joiden visuaalinen ilme valoineen on tehnyt häneen itseensäkin vaikutuksen. Mutta oli projekti mikä vain, Pajula innostuu aina.
– Aina joutuu laittamaan itsensä likoon. Se on parasta ja pahinta.
Ylöjärvellä varttunut Siri Saarilahti pääsi esityksen taustanäyttelijäjoukkoihin, jotka koostuvat harrastajista.
Viimeisimmät kommentit