Jere Haavisto juhlii SM-kultaa

Motocrossin SM-sarja jatkui Imatralla kauden viimeisellä osakilpailulla. 137 KTM Motorsport -tallin Jere Haavisto tuli Imatralle MX2-luokan pistejohdossa. Lopulta Haavisto poistui Imatralta Suomen mestarina.
jere haavisto

Jere Haavisto sai nousta Imatralla korkeimmalle palkintopallille. (Kuva: Henry Ahola)

Haaviston piste-ero toisena olleeseen Juuso Matikaiseen oli ennen viimeistä osakilpailua 20 pistettä, joten kilpailu vaati Haavistolta ainoastaan kaksi puhdasta kilpailuerää.

Aamun aika-ajossa Haavisto kellotti pohja-ajan 0,3 sekunnin erolla Matikaiseen.

Päivän ensimmäisessä kilpailuerässä matkaa taitettiin Matikaisen johdolla. Haavisto ajoi toisena. Ylöjärveläinen seurasi muutaman kierroksen Matikaista ja ohittikin hänet jo kertaalleen. Erän
loppupuolella Haavisto kiristi jälleen vauhtiaan ja lähti ohittamaan kärjessä ollut Matikaista. Kilpailutilanteessa kuljettajat ottivat kontaktin toisiinsa, sillä seurauksella, että molemmat kaatuivat. Maalissa Haavisto oli kuudes ja Matikainen neljäs.

Toiseen erään lähdettäessä Haavisto johti Matikasta 17 pisteellä. Haavisto ajoi noin erän puoliväliin kärkikuksi Matikaisen perässä. Lopulta Haavisto teki ratkaisevan ohituksen ja ajoi selvään erävoittoon. Samalla ylöjärveläinen ajoi uransa ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.

– Helpolla ei päässyt tänäänkään. Molemmissa erissä sai taistella ihan tosissaan voitosta. Ensimmäisessä erässä vain kopsahdettiin yhteen, kun molemmat taisteli kuitenkin mestaruudesta. Haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita,
faneja, valmentajaa, tiimiä ja kaikkia, jotka ovat olleet mukana, Haavisto kommentoi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?