Lehtovuori Oy:n tuore toimitusjohtaja Eero Ojanen vannoo kansainvälistymisen nimeen

Kasvu ei jää tahdosta kiinni

Vaikka ympäristökalusteita valmistava Lehtovuori Oy vie tuotteitaan jo yli 30 maahan, se ei riitä yhtiön uudelle toimitusjohtajalle Eero Ojaselle. Hän haluaa, että ylöjärveläisyrityksen kotimarkkina on jatkossa koko Eurooppa. Katseet on suunnattu myös muualle maailmaan.
eero ojanen

Eero Ojanen on vuonna 1945 perustetun Lehtovuori Oy:n uus toimitusjohtaja.

FinBin-vientituotteistaan ja etenkin muotoilustaan tunnettu Lehtovuori Oy jatkaa toimitusjohtajan vaihdon jälkeenkin perheyhtiönä. Yrityksen aiempi toimitusjohtaja Yrjö Ojanen jatkaa yhtiön palveluksessa ja keskittyy tuotekehitykseen sekä hallitustyöskentelyyn. Toimitusjohtajan tehtävät harteilleen ottanut Yrjön poika Eero Ojanen, 26, vastaa nyt operatiivisesta johtamisesta.

Lehtovuori on Eero Ojaselle kovin tuttu työskentely-ympäristö. Hän teki töitä yrityksen tuotannossa parikymppiseksi saakka, kunnes tie vei uusien haasteiden pariin. Eero Ojaselle on kertynyt kokemusta verohallinnosta, rahoitusalalta sekä liikkeenjohdon konsultin tehtävistä.

– Isä ehdotti keväällä, että ottaisin yrityksemme toimitusjohtajan tehtävät vastaan. Pohdin asiaa kuukauden ja suostuin. Tämä on minulle hieno mahdollisuus, Yhdysvalloista ja Hongkongistakin kaupallisen alan kokemusta hakenut Eero Ojanen kertoo.

Taloustilanteen koheneminen auttaa

Mutta mikä Lehtovuori Oy:ssä muuttuu, kun toimitusjohtaja vaihtuu?

– Minulla on virtaa ja energiaa. Kansainvälisyys on minulle tärkeää. Haluan toimia lähellä myyntiä ja käydä tapaamassa asiakkaita kentällä. Pyrin tuomaan yritykseen lisää kaupallisuutta, Eero Ojanen sanoo.

Lehtovuoren suurimpia asiakkaita ovat tällä hetkellä kunnat ja kaupungit, rakennusliikkeet, kiinteistö- ja taloyhtiöt sekä arkkitehtitoimistot. Vaikka Lehtovuori on oman alansa markkinajohtaja Suomessa, on kotimaassakin vielä kasvun varaa.

– Meillä on kaikki markkinoiden segmentit hallussa, mutta segmenttien sisällä on toimijoita, jotka haluamme asiakkaiksemme. Markkinoinnin rooli on saada esimerkiksi arkkitehtitoimistot piirtämään katukuvaan meidän tuotteitamme, Eero Ojanen pohtii.

Tällä hetkellä Lehtovuoren tulevaisuus näyttää valoisalta. Yleisen taloustilanteen suotuisa kehittyminen näkyy suoraan ylöjärveläisyrityksen tilauskannassa.

– Tuotantomme pitää pystyä vastaamaan kysyntään. Meidän pitää kehittää muun muassa varastointia, koska sen avulla ratkotaan haasteita, Ojanen toteaa.

Tuotekehitys on yhä tärkeää

Lehtovuori on tullut tunnetuksi vahvasta tuotekehityksestä. Yrityksen tuotteissa yhdistyvät toiminnallisuus, kestävyys ja muotoilu.

– Meidän tuotekehityssatsaukset ovat merkittäviä. Meillä on runsaasti suunnitteluresursseja ja olemme jatkuvasti oppineet lisää muotoilusta, Eero Ojanen sanoo.

Lehtovuori Oy:ssä pyritään saamaan tuotteisiin jotakin sellaista lisäarvoa, joka kiinnostaa ostajia.

Ylöjärveläisyritys haluaa pitää kiinni hurjan laajasta tuotevalikoimastaan, jonka kärkenä ovat roska-astiat.  Niiden avulla Lehtovuori pyrkii pääsemään vielä nykyistä laajemmin kansainvälisille markkinoille.

Digitaalisuus tuo uusia mahdollisuuksia

Viime viikolla Lehtovuori teki ensimmäisen kauppansa Uuteen-Seelantiin.

– Jos designroskiksemme kelpaa maailman toiselle puolelle, niin kyllä se meidän osaamisestamme jotain kertoo, Eero Ojanen linjaa.

Laatu ja muotoilu ovatkin ne aseet, joilla Lehtovuori voi menestyä kovassa kansainvälisessä kilpailussa.

– Esimerkiksi lentokentät ovat meille hyvin mielenkiintoinen asiakaskunta. Lentokenttä on sisääntuloportti jokaiseen maahan ja kaupunkiin. Kentille ei haluta rumia ja yksinkertaisia roska-astioita, Ojanen selvittää.

Parhaillaan Lehtovuori Oy:ssä kehitetään kaupunkien kaduille ja puistoihin tarkoitettua CitySolar-jäteastiaa. Uutuus puristaa roskat pieneen tilaan aurinkovoimalla ja ilmoittaa täyttymisestään jätekuljetukseen. CitySolar-jäteastiat vähentävät jätteiden tyhjennyskuljetusten määrän noin viidennekseen entisestä.

– Tavoite on, että saamme CitySolarin markkinoille ensi vuonna. Tässä meillä voi olla sellainen tuote, joka avaa aivan uusia markkinoita, Eero Ojanen pohtii.

Hänen mukaansa digitaalisuus tarjoaakin lähes rajattomat mahdollisuudet.

– Meidän pitää päästä mahdollisimman nopeasti kärryille siitä, miten voimme digitaalisuutta hyödyntää. Sen avulla saamme tuotteisiimme kaivattua lisäarvoa, Ojanen sanoo.

Tavoitteet mahdollisimman korkealle

Nelisenkymmentä ihmistä työllistävän Lehtovuoren tuore toimitusjohtaja Eero Ojanen myöntää, että hänellä on kova halu kasvattaa jo nyt menestyvää yritystä.

– Haluamme vahvasti myös Aasian, Yhdysvaltain ja lähi-idän markkinoille. Kansainvälisillä markkinoilla kasvun varaa on paljon.

Ojanen toivoo, että Lehtovuorella on muutaman vuoden päästä kansainvälisten markkinoiden parhaat uuden sukupolven tuotteet, jotka auttavat yritystä kasvamaan kaksinkertaiseksi nykyiseen verrattuna

– Pitää tähdätä aurinkoon. Ja vaikka et ihan sinne asti yllä niin laskeudut kuitenkin tähtien joukkoon, Ojanen kiteyttää.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?