Must on tullu puutarhahullu

Enää en velttoile.
Aiemmin oma piha tarkoitti minulle auringonottopaikkaa ja korkeintaan nurmen leikkaamista muutaman kerran kesässä. Nyt on toisin.
Postilaatikolla käydessänikin napsin nykyään mennen tullen rikkaruohoja kukkapenkistä. Jotenkin muutama hassu heinä häiritsee enemmän kuin monta tuhatta. Olenhan jo kertaalleen saavuttanut ainakin jonkinlaisen järjestyksen.
Ristiriidatonta tämä ei kuitenkaan ole.
Minulla on edelleen monta perustavanlaatuista kysymystä vailla vastausta. Esimerkiksi: miksi lähes kaikki mikä kasvaa hyvin, pitää kitkeä pois?

Marjasato

Heinäkuun alussa Ylöjärvelläkin järjestettiin Avoimet pihat ja puutarhat -tapahtuma. Minun aikaansaannoksillani ei mielestäni sinne olisi ollut asiaa – eikä luultavasti tulekaan. Ainekset eivät riitä.
Satoa kuitenkin riittää. Pihallani parasta ovatkin marjat: niitä tulee joka vuosi runsaasti. Perheenjäseneni eivät tosin aina tunnu olevan yhtä innostuneita pakasteesta pitkin vuotta ottamistani eristä kuin minä.
Sain viime syksynä useita kasveja istutettaviksi pihalleni. Kuulemma uusilla taimilla yleensä kestää parikin vuotta ennen kuin ne alkavat tuottaa satoa. Siten minulla ilmeisesti on ollut tuuria: pienessä karviaispensaassani on jo nyt (kaksi) marjaa!

Työ ei lopu

Myös ylipäänsä ulkoilma – ja toisinaan aurinkokin – lämmittävät ja virkistävät mieltäni.
Meillä saa myös melko vapaasti treenata pihalla. Teinipojan omatoimiset maalivahtiharjoitukset saattavat toisinaan aiheuttaa pientä vahinkoa (johon minäkin voin innokkaana mutta taitamattomana amatöörivalmentajana olla syyllinen), mutta yritämme ainakin pitää pallon omalla tontilla.
Älkää kuitenkaan kertoko puolisolleni, että tykkään pihahommista. Jos pidän hänet edelleen siinä luulossa, että ulkotyöt ovat epämiellyttäviä, saatan saada jatkossakin paljon ylimääräisiä sympatiapisteitä aherruksestani.
Uskon myös, että kun nyt vähitellen saan puutarhamme kauttaaltaan kelvolliseen kuosiin, ylläpito helpottuu entisestään. Ei se mitään: omakotiasujalla on aina uusia haasteita. Seuraavaksi alan suunnitella ulkoseinien maalausta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?