Yrittäjäksi viisikymppisenä

Alanvaihtoko viisikymppisenä mahdotonta? Ehei. Kari Viinikainen todistaa toisin. Uransa varastopäällikön ja ostopäällikön tehtävissä tehnyt mies hyppäsi 52-vuotiaana urheiluhierojan saappaisiin ja aloitti yrittäjyyden Kaurasmäessä omassa liiketilassaan.

Tuoreen yrittäjän mukaan hierojan ammatti on fyysisesti raskasta, minkä vuoksi hierojan täytyy pitää huolta myös omasta kunnostaan. – Hieron yleensä viidestä kuuteen asiakasta päivässä. Jos hieroisin enemmän, alkaisivat omat paikkani hajota.

Vuonna 2014 Kari Viinikainen muutti Ylöjärvelle, mutta tuolloin työt ostopäällikkönä jäivät Mikkeliin. Mies ei kuitenkaan luopunut työpaikastaan vaan asui viikot Mikkelissä, ja ajoi aina viikonloppuiksi Ylöjärvelle. Yöpymiset Mikkelissä saivat kuitenkin jäädä, kun työpaikalla alkoivat irtisanomiset: Viinikainen jäi työttömäksi pitkän työuran jälkeen 51-vuotiaana. Oli siis keksittävä uusi suunnitelma.

– Hain oman alani töitä, mutta kuka nyt viisikymppistä viitsii palkata. Lomailin siis puolisen vuotta ja golffailin, Viinikainen hymähtää puhuessaan työttömyysjaksostaan.

Puolivuotinen vapaus työnteosta oli lopulta hyödyksi. Erään kerran Viinikainen oli hierojallaan hierottavana ja huomasi, että hän oli session päätteeksi lupautunut tekemään työurallaan täysin uuden aluevaltauksen. Niinpä hän päätti hakea opiskelemaan urheiluhierojaksi.

– Hierojani Petri Laurikka opettaa Tampereen urheiluhierojakoulussa ja tuolloin hän ehdotti, että tehtäisiin minulle uusi ammatti. Ja minä suostuin.

Tilat kuin tilauksesta

Viinikaisen mielestä on hyvä, että Ylöjärveltä löytyy paljon hierontayrittäjiä. Hän ei pidä kilpailua ongelmana. – Kun asiakasmäärä pysyy vakiona, eivät hieronta-ajat mene liian pitkälle. Jos asiakkaalla on akuutti vaiva, se pitää päästä korjaamaan nopeasti.

Koulunpenkille hyppääminen viisikymppisenä tuntui Viinikaisesta aluksi omituiselta. Olihan takana useita kymmeniä työvuosia ilman sen kummempia opiskeluja. Ja vaikka opiskelu urheiluhierojakoulussa oli lopulta hyvin käytännönläheistä, sisälsi se pänttäämistäkin.

– Vaimoni oppi opiskelujeni lomassa kaikki ihmiskehon lihakset, kun hän joutui niitä kuulustelemaan minulta. Huomasin myös itse, ettei asioiden ulkoa muistaminen tapahdu enää tuosta noin vain niin kuin nuorena poikana.

Urheiluhierojakoulusta valmistuttuaan Viinikainen kaavaili ensin laittavansa hierontapisteen entisen kotinsa yhteyteen Metsäkylään. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun hän tutustui ylöjärveläishieroja Eero Palokankaaseen. Kävi ilmi, että Palokangas oli jättäytymässä eläkkeelle, ja häneltä vapautuisi tilat hierontayrityksen pyörittämiseen.

– Marraskuussa 2016 hyppäsin Palokankaan saappaisiin ja aloin pyörittää hierontayritystä Kaurasmäessä. Tuolloin myös osa Palokankaan asiakkaista siirtyi omiksi asiakkaikseni.

Yrittäjyys geeneissä

Jo urheiluhierojakoulun aloittaessaan Viinikaiselle oli selvää, että hän työllistäisi itsensä tulevaisuudessa yrittäjänä. Myös kaikki perheenjäsenet kannustivat häntä yrittäjyyteen, sillä niin Viinikaisen vanhemmat, vaimo kuin kaksi poikaa pyörittävät kaikki omia yrityksiään.

– Luulen sen olevan melko harvinaista, että ihminen ryhtyy viisikymppisenä yrittäjäksi, mies tuumailee.

Ja jos yrittäjyys on Viinikaisen suvun geeneissä, on myös hierojan ammatti.

– Kolmesta pojastani keskimmäinen tekee hierojantöitä Helsingissä. Tässä kohtaa ammatti on mennyt pojalta isälle, hän naurahtaa.

Yrittäjyyden parhaana puolena Viinikainen pitää valinnanvapautta, jossa esimerkiksi omat vapaapäivänsä saa itse päättää. Myös tehdyn työn määrä näkyy omassa palkassa.

– Mutta kyllä yrittäjän on oltava ahkera, jos haluaa palkkansa ansaita. Muuten leipä on pitkä ja kapea kuin armeijassa, hän miettii.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?