Räikän kentän remontti on valmistunut

Kyllä nyt kelpaa harjoitella. Koko Räikän kenttä on viimeisen päälle kunnossa: juoksurata on tuliterä, urheiluvälineet uusia, nurmikko tasainen ja lyhyt  ja uusi katsomo kaikkea muuta kuin laho.
Räikän kenttä, remontti, kesäkuu 2017

Tässä laitetaan tekonurmea paikoilleen viime viikolla. Tekonurmea tuli päätyihin. Jyrki Tanhuanpään (toinen vasemmalta) mukaan nyt kentällä pitäisi kaiken olla valmista.

Juoksurata tuntuu kimmoisalta jalan alla. Tässähän voisi vähän vanhempikin henkilö innostua tekemään pienen pyrähdyksen.

Myös liikuntapaikkamestari Jyrki Tanhuanpää on rataan enemmän kuin tyytyväinen.

– Rata on vettä läpäisevä. Tähän ei vesilammikoita jää.

Toisin oli vielä vuosi pari sitten.

Marraskuussa 2015 juoksurata oli niin huonossa kunnossa, että Tanhuanpää kuvaili Ylöjärven Uutisissa, kuinka pinnoite oli tiensä päässä: turvaton, rikkinäinen ja routinut. Jutun valokuvassa pinnoitteen koloista puski ruohoa.

Välineitä lainaan

Räikän kenttä, remontti, kesäkuu 2017

Jyrki Tanhuanpään mukaan katsomo oli laho, mutta ei ole enää.

Uusi Novotan-pinnoite ei ole suinkaan ainoa ilonaihe.

Räikän kenttää remontoitiin viime syksystä aina tähän viikkoon asti 600 000 eurolla, josta valtionavun osuus oli 140 000 euroa.

Kenttää kiertävä aitakin on uusi, vihreä ja maisemaan sulautuva. Hyppy- ja heittopaikat on kunnostettu, kentän suorituspaikkavälineet uusia ja katsomo sellaisessa kunnossa, että siinä viitsii istua.

– Entinen katsomo oli laho.

Kentälle on nyt melkein aina vapaa pääsy, joskin seurojen harjoituksia on kentällä yleensä iltaisin, mikä voi tietää ruuhkaa.

Uusia välineitä saa lainata välinevarastosta, jossa on lähes aina joku paikalla. Välinevarastossa päivystetään 10. heinäkuuta alkaen aina arkisin aamuseitsemästä iltayhdeksään, ja välillä paikalla ollaan myös viikonloppuisin.

– Esimerkiksi kuula ja keihäs ovat lainattavissa. Mutta moukaria tai seivästä ei anneta käteen, jos moukarinheittoa tai seiväshyppyä ei ole aiemmin harrastanut. Ne voivat olla vaarallisia lajeja.

Toinenkin varoituksen sana Tanhuanpäällä on:

– Pahantekijät ajetaan tiukasti kentältä pois.

Uudet ajanottolaitteet

Räikän kenttä, remontti, kesäkuu 2017

Tässä montussa sijaitsevat uudet ajanottovälineet.

Tanhuanpää avaa maan alle johtavan luukun. Maan alla ovat tiukasti piilossa juoksuradan käyttöön liittyvät sähköiset ajanottolaiteet. Nekin ovat yksi ylpeydenaihe.

Koko Räikän kenttä on nyt kaupungille ja kaupungin asukkaille erityisen tärkeä. Siellä harrastetaan paitsi yleisurheilua myös pelataan jalkapalloa.

– Tämä on kaupungille tärkeä paikka. Se kuuluu meidän ykköshoitoalueeseemme. Hoidamme sitä paremmin kuin montaa muuta aluetta.

Nurmikko esimerkiksi leikataan 3–4 kertaa viikossa.

Räikän kenttä, remontti, tässä kuvassa korjaus on kesken, huhti-toukokuu 2017

Tässä keväällä otetussa kuvassa Räikän kentän korjaus on vielä kesken ja esimerkiksi juoksuradan pinnoitteet puuttuvat.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?